Sateeton hetki

Kesä tuli ja meni. Voin vähän paremmin, hengitinkin välillä. Uin tutussa järvivedessä ja annoin huolten peseytyä pois saunan lauteilla. Pystyin pääsemään irti tästä itsekkäästä pahasta olosta ja ajattelemaan välillä ihmisiä lähelläni. 

Aloin suunnitella taas tulevaisuutta ja sitä millainen ihminen haluaisin olla. Päätin hakea ammattikorkeaan opiskelemaan haaveammattiini, vaikka sinne pääsy ei ole helppoa. Silti se päätös on tuonut minulle iloa ja toivoa. Hankimme kissan, josta on minulle seuraa, kun olen yksin kotona. Se on pehmeä ja suloinen ja suutelen sitä monta kertaa päivässä. Stella on tukenani, vaikka jouduimme käymään läpi vaikeita asioita. Ihana nainen, joka halaa minua päivän päätteeksi, vaikka en ole jaksanut tehdä mitään koko päivänä. 

Silti ahdistava tunne ajoi minut kirjoittamaan tänään. Ehkä siksi, että tänään en ole jaksanut toivoa. Tänään olen ollut se katkera itseinhossa rypevä ihminen, joka uskoo maailman olevan parempi paikka ilman minua. Tänään en ole jaksanut tehdä mitään sen eteen, että minulla olisi vielä huominen.

Onneksi jo tämän kirjoittaminen sai rintaapusertavan synkkyyden laskemaan takaisin pieneksi jomotukseksi. Asioiden käsitteleminen auttaa. Nyt tunnen taas huomisen. Kissa kehrää näppäimistön edessä ja koskettaa tassullaan. Nyt voin taas hengittää.