Sehän on nykytaidetta, tajuutko?
Olin muutama viikonloppu takaperin Stellan kanssa Helsingissä. Päätettiin jo etukäteen käydä Kiasmassa, koska Stellan mielestä siellä käyminen kuuluu yleissivistykseen. Luin vielä Hesarista, että siellä on tällä hetkellä menossa Kiasma Hits-näyttely, jonne on koottu Kiasman parhaita teoksia vuosien varrelta. Mikäs sen mukavampaa, kun emme hirveästi nykytaidetta tunne. Saimme napattua Helsingissä asuvan ystävämmekin mukaan.
Olen käynyt Kiasmassa lapsena katsomassa sarjakuvanäyttelyä ja muistan tykänneeni siitä kovasti. Nykyään Helsingissä käydessä yksi pakollisista paikoista käydä on Kiasman Rosebud-kauppa. Sieltä löytyy aina kaikkea kivaa. Kiasmassa on myös hyvä yleinen vessa *köh* ja harvoja suomalaisia kahviloita, joissa on pöytiintarjoilu.
Kiasma on rakennuksena vaikuttava
Jo ensimmäisessä näyttelyhuoneessa tuli olo, etten ole ihan samassa henkisessä sfäärissä kuin nykytaiteesta intoutuneet ihmiset. Jotkut teokset olivat todella hienoja ja suurin osa outoja (en ole tosin pitänyt outoutta huonona asiana, siksi pidän Girls-sarjastakin ja Frendien Phoebesta). Muutama teos oli häiritsevä tai jopa ahdistava. Riippui kovasti työstä, millaisia tunteita se herätti. Ystäväni päivitteli: ”Kaikkea sitä meidän verorahoilla kustannetaan”. Minä ajattelin, että hienot teokset korvaavat moninkertaisesti ne, joita en ymmärrä.
Hienoja teoksia olivat mm. kolmiulotteinen katosta riippuva helmistä tehty ihmishahmo, peili jossa kuva pirstaloitui lukuisiksi paloiksi ja kuuluisa nauhateos. Katosta riippui satoja nauhoja, joiden sekaan sai sukeltaa. Pidin myös valokuvateoksista. Yhden taiteilijan valokuvissa oli mustaa huumoria, kuten lautasella makaavien lihapalojen päällä oli post-it lappu, jossa luki ”ex-wife”. Yhdellä taiteilijalla oli mielenkiintoisia valokuvia omasta elämästään, kun hän muutti ummikkona Ranskaan. Hän opetteli kieltä kiinnittämällä kaikkiin tavaroihin post-it lapun, jossa oli sen ranskankielinen nimi.
Helmistä koottu tyyppi. Olisin halunnut koskea siihen, mutta en uskaltanut.
Tää oli vetänyt liikaa maalia.
Ranskan opiskelua post-it lappujen avulla.
Eniten minua mietityttivät teokset, jotka koin ahdistavina. Muutamassa huoneessa oli isokokoisia rakennelmia, joista yksi näytti isolta metalliselta hämähäkiltä. Ehkä teosten outo muoto ja koko herätti tunteen, että kohta toi häkkyrä hyökkää kimppuun. Yhden teoksen luota minun piti lähteä pois ja ymmärsin sen itsekin hyvin. Videoteoksessa oli kuvattu läheltä junan raiteita ja niissä näkyi liikettä ja kuului voimakkaana lähestyvän junan ääni. Esittelylaatassa kerrottiin, kuinka taiteilija asui lapsena pohjoiseen vievän junaradan vieressä ja joutui kuuntelemaan junan ääniä usein ja kerran heidän kohdallaan vankikarkuri hyppäsi junan alle. Taiteilija inspiroitui siitä, minä taas ahdistuin ja jouduin vaistomaisen pelon valtaan.
Minäkin olen joutunut asumaan lapsuuteni pohjoiseen vievän junaradan vieressä ja junan ääni kuuluu vieläkin, kun ikkuna on auki tai on hiljaista. Näin niistä äänistä painajaisia lukioikäisenä. Unet olivat kulultaan erilaisia, mutta ne loppuivat aina siihen, että kuulin junan äänen, enkä voinut liikkua. En nähnyt junaa, mutta tiesin aina, että se tulee ajamaan päälleni ja niin tapahtui. Monissa unissa satoi myös sankasti lunta, mikä esti minua näkemästä. Hereillä minua ei kuitenkaan pelota matkustaa junalla tai en koe lumisadetta ahdistavana. Kuitenkin videoteos onnistui lähes täydellisesti taltioimaan painajaiseni. Se oli taidetta, vaikka voinkin siitä pahoin.
Taidenäyttelyn jälkeen ymmärsin paremmin, miten moninaista taide voi olla. Ei kaikesta taiteesta tarvitse pitää. Olin vaikuttunut, miten taiteilijat olivat onnistuneet tekemään kuvauksia mitä ihmeellisimmistä asioista, joita pyörii ihmisten mielen perukoissa. Jos maalaa taulun, sen ei tarvitse esittää taloa, vaan se voi esittää samaa taloa unesta kuvattuna. Muutama teos oli ehkä sitä rahojen tuhlausta, kuten videoteos, jossa keski-ikäinen alaston mies tanssi klassisen musiikin tahtiin tanssikavaljeerinaan sello. Mutta, jos se avaa jotain jonkun katsojan sisimmässä, miksei.
Rai rai