Vappuja kaikille vähän jälkijunassa! Toivottavasti teillä oli kivaa. Itse vietin vappupäivää Hyvän Miehen juhlissa, joihin tavallaan luikertelin mukaan. Hyvä Mies ei kutsunut minua itse, mutta oli sanonut kekkereiden WhatsApp -ryhmässä, että ”saa kutsua lisää porukkaa”. Tiinapa* sitten kutsui minut, koska hän on erittäin tietoinen HM-vaiheilustani, hehe. Shoutout to her!

Juhlissa oli aivan mahtavaa. Oli paljon kivoja ihmisiä, paljon ruokaa ja paljon naurua. Ihanaa. Mutta se, mikä mättää Hyvän Miehen kanssa, on tämä: en osaa päättää, tykkäänkö hänestä oikeasti/tarpeeksi/kunnolla vai en. Tämä on todella hämmentävää ja pikkuisen raastavaakin. Fiilikset ja tuntemukset saattavat nimittäin vaihdella nollasta sataan jopa saman illan aikana, kuten kävi nyt vappunakin. Ajattelin ensimmäiset  pari tuntia, että Hyvä Mies on komein ja kuumin ikinä, ja en olisi malttanut pitää hänestä näppejäni erossa. Istuin posket hehkuen ja sydän läpättäen pöydän ääressä ja toivoin, että kukaan ei huomaa. Loppuillasta taas se maaginen hehku ja tähtipöly kuitenkin haihtuivat, enkä nähnyt häntä enää mitenkään ihmeellisenä. HÄH. Katy Perryä mukaillakseni: I’m hot and I’m cold / I’m yes and I’m no / I’m in and I’m out / I’m up and I’m down. 

Ehkä tämä ei olisi tällaista tunteiden vuoristorataa, jos olisin alusta asti antanut tämän jutun kehittyä orgaanisesti, omalla painollaan. Mutta ei. Heti toisen tapaamisen jälkeen aloin hihkua (niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, haha), että oNkO tÄsSä mUN tULeVa miEs? Muistan silloin ajatelleeni, että en pitänyt Hyvää Miestä fyysisesti komeana (anteeksi, mutta rehellinen pitää olla), mutta lakaisin tämän ajatuksen systemaattisesti maton alle, koska tottahan minun nyt tulevaa miestäni piti komeana pitää. Kerrassaan aukotonta logiikkaa, huoh!!

Jos edellä mainitun paineilun sijaan olisin suhtautunut Hyvään Mieheen alusta alkaen tietoisesti kaverimielessä, unohtanut fyysisen puoleensavetävyyden ja avioliiton ja Sen Oikean ja sielunkumppanuuden ja kaikki mahtipontiset, megalomaaniset ja paineita tuovat elementit, olisi nykytilanne kenties aivan toinen. Olisin pikkuhiljaa huomannut Hyvän Miehen meriitit ja alkanut kiinnostumaan; huomannut, että tässähän onkin upea tyyppi, ja nähnyt hänet aikojen saatossa ehkä uusin silmin. Easy does it.

Toisaalta, minkä minä sille enää mahdan, että ihastuin päistikkaa ja täysillä. Ja jos olisi käynyt niin, että Hyvä Mies ei olisikaan oikeasti kiinnostanut minua, olisi tunne varmasti mennyt ohi – laskelmoinneista ja pakottamisista huolimatta. Vaikka olisinkin ajatellut ja/tai päättänyt, että tässä on mun mies, se päätös ja/tai tunne tuskin olisi pysynyt, jos en olisi ollut ihastunut _oikeasti_. Hmm. Aika paljon jossittelua, huomaan.

Oli miten oli, tämä päättämättömyys ja jatkuva mielen muuttaminen on aika rasittavaa ja olisi kivaa saada tähän jotain stabiiliutta. Tämän takia en ole myöskään kertonut tunteistani hänelle – enhän tiedä niitä itsekään. Mutta toisaalta, ehkä tunteistaan ei voikaan saada varmuutta ennen kuin kunnolla tutustuu ja seurustelee toisen kanssa? Ehkä se toivomani varmuus ja yksinkertaisuus ei edes ole mahdollista etukäteen. En vain ole tottunut tällaiseen, sillä yleensä minulla on näissä asioissa vain on/off -kytkin kierrettävän volumenapin sijaan. Ja nimenomaan etukäteen. Hot N Cold, baby.

Ps. En kestä tuota nollarimuotia, apua!!

*) Nimi muutettu, daa.