Nuorten turvatalossa
Astelen sisään Suomen Punaisen Ristin nuorten turvataloon Uudenmaankadulla. Vastassa on iloisia kasvoja, ja jännitykseni alkaa pikkuhiljaa kadota. Katselen ympärilleni ja hämmästyn tilan näyttävän kuin jonkun kodilta. Oleskelutila on viihtyisä ja kodikas, mieleni tekisi heittäytyä pehmeälle sohvalle makoilemaan.
Tapasin turvatalolla kolme työntekijää: Anne-Maria Pitkäsen, Susanna Martikaisen ja Tom Larssonin. Anne-Maria kertoo Helsingissä olevan kolme erilaista palvelua, joita he tarjoavat helsinkiläisille perheille: kriisivastaanotto klo 17-10/kriisimajoitus, perhetyö, sekä itsenäistymisen tukitoiminta. ”Nuoret hakeutuvat tänne erilaisissa elämäntilanteen kriiseissä. Heillä voi itsellään olla ongelmia hallita elämäänsä, tai ala-ikäisen perheessä asiat voivat olla monella tavalla sekaisin. On erilaisia vanhempien päihteiden käyttöön liittyviä ongelmia, mielenterveyspulmia, sekä perheväkivaltaa”, Pitkänen kertoo. Hän mainitsee osan nuorista selkeästi hakevan rajojaan, mutta joskus takana voi olla myös esimerkiksi päihdekokeiluja.
Vaikka itse kriisimajoitus on tarkoitettu vain pääasiassa 13-19-vuotiaille nuorille, ovat myös vanhemmat asiakkaita. Nuoren hakeutuessa turvataloon henkilökunta ottaa huoltajiin yhteyttä neuvotellakseen heidän kanssaan tilanteesta. ”Erityisesti tilanteissa, joissa nuori tulee turvataloon yöksi, on tärkeää ilmoittaa vanhemmille”, Pitkänen painottaa, ”lupa nuoren yöpymiseen on kysyttävä vanhemmilta, ja monesti voidaan sopia tapaamisia perheen kanssa nuoren tilanteen selvittämiseksi.” Turvatalon työntekijät jakavat nuoren kanssa arjen: tarjotaan lämmin ateria, nuori lähtee aamulla kouluun, ja illalla keskustellaan asioista yhdessä. Tarkoituksena on, että nuorilla olisi mahdollisimman matala kynnys hakeutua turvataloon ja ottaa yhteyttä. Anne-Maria ja Susanna kertovat, että monesti turvataloon hakeutuvat nuoret ovat jo jokseenkin valmiita muutokseen ja haluavat laittaa elämänsä kuntoon. Pitkänen sanoo: ”Nuoret ovat usein hyvinkin motivoituneita tänne tullessaan”. Työntekijät turvatalossa ovat rohkaisevia ja kannustavia, ja ohjaavat nuorta ammattitaidollaan oikeisiin valintoihin tämän ollessa tietämätön, mitä haluaa elämältään.
Susanna Martikainen kertoo olleensa pitkään muussa työssä ennen turvatalossa työskentelyä, mutta on aina ollut kiinnostunut nuorten kanssa työskentelystä. Valmistuttuaan sosionomiksi hän pääsi Helsingin turvataloon työharjoitteluun, ja koki työn itselleen sopivaksi. ”Olen todella viihtynyt täällä”, Martikainen sanoo iloisesti.
Anne-Maria painottaa, että on arvopohjaltaan hyvin merkittävä asia työskennellä Suomen Punaisen Ristin järjestössä. Kuten Susannakin, Anne-Maria haluaa olla läsnä nuorille. ”Nuoret ovat ihania, siksi olen täällä”, hän hymyilee. ”Tehtäviimme kuuluu myös tietynlaisen toivon antaminen nuorelle”, Susanna kertoo. Kriisitilanteessa oleva nuori ei ehkä huomaa toivonkipinää, joka on aina olemassa jokaisessa asiassa.
Turvataloja on Suomessa viisi: Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Tampereella ja Turussa. Ensimmäinen turvatalo perustettiin Helsinkiin vuonna 1990, ja työntekijöitä Helsingin pisteessä on 9. Lisäksi turvatalossa toimii ryhmä hyvin eri-ikäisiä vapaaehtoisia. ”Olemme hyvin onnekkaassa asemassa, sillä meillä on aktiivivapaaehtoisia tällä hetkellä 45”, Anne-Maria kertoo. Moni vapaaehtoinen hakee vapaaehtoistoiminnasta vastapainoa omalle ammatilleen. Monesti takana voi olla myös pelkkä hyödyksi ja avuksi olemisen tarve.
Nuoria on turvatalossa hyvin vaihtelevia määriä. ”Kerran tuli viisi nuorta samaan aikaan”, kertoo Tom Larsson. Vaikka talossa on pääasiassa seitsemän petipaikkaa, ei ketään missään nimessä jätetä kadulle. ”Tällaisissa tilanteissa voidaan nuori majoittaa esimerkiksi yhdeksi yöksi vaikka sohvalle, jos petipaikat ovat täynnä”, Pitkänen sanoo. Hän kertoo myös, että aina ei ole välttämättä tarvetta kriisimajoitukselle. Joskus asia saattaa ratketa pelkän vanhemmille tehdyn puhelinsoiton avulla, ja nuori haluaakin palata kotiin. Tällöin koko perhe voi seuraavana päivänä tulla yhdessä turvatalolle keskustelemaan mahdollisesta ongelmasta.
Usein on myös tilanteita, jolloin vanhemmat saattavat soittaa turvatalolle ja kertoa kaikkien keinojen olevan yksinkertaisesti loppu. Olisikin toivottavaa, ettei aloite asiakkuudesta nuoren ja turvatalon välillä saisi aina alkuaan viranomaisen, esimerkiksi koulukuraattorin, toimesta. Myös vanhempien toivotaan olevan aktiivisia ja ottavan yhteyttä, kun tilanne sitä vaatii.
Turvatalossa vieraileminen oli miellyttävä ja uudenlainen kokemus. Siellä vallitsi rauhallinen ja turvallinen ilmapiiri, ja nuorten on varmasti helppo mennä sinne tarpeen tullen. Toivottavasti Vallilan panos oleskelutilan sisustukseen saa henkilökunnan ja nuoret viihtymään siellä jatkossakin! Vallilan lahjoittamat verhot, tyynynpäälliset ja matto näyttävät hyvältä oleskeluhuoneessa.
Terveisin Kristiina,
Vallilan kesätoimitus