Ankkamaalauksista asunto

Vuoden 2011 asuntomessut eivät kärsi ainakaan mielikuvituksen puutteesta. Parhaillaan Kokkolan rantatontille rakennetaan taloa Kaj Stenvallin ankkamaalauksien pohjalta. Messukohde on Magisson, Kaj Stenvallin ja suunnittelija Maria Kivijärven konsepti, joka sisustetaan Vallilan tekstiileillä.

Sain napattua Marian kameran eteen kertomaan projektin etenemisestä. Talon huoneista valmiina on vasta yksi, pienen tytön huone, jonka sisustus pohjautuu Stenvallin maalaukseen Unen hiljainen portti.

Vallilassa seurataan talon valmistumista.

Muoti Sisustus Suosittelen Trendit

New York <3 Finland

scenarios.jpg

Terveiset New Yorkista! Atlantin toisella puolella saa tänä viikonloppuna maistella suomalaista designia, kun Meatpacking Districtin trendimekkaan nousee uutta suomalaista suunnittelua esittelevä Scenarios  –näyttely. New Finnish Design SCENARIOS – A Story about what Happened in the Future esittelee jenkeille innovatiivista suomalaista huonekalu-, valaisin- ja tekstiilisuunnittelua. Vallilalla on kunnia esitellä näyttelyssä uusia, ensi syksyn kuoseja, joista poikkeuksellisesti jaamme maistiaiset Lilyssä jo ennen virallista lanseerausta.

Mallistoa on New Yorkissa esittelemässä luotsaajamme Päivi Grönqvist, jolla on jo Scenariosin ensimmäinen päivä takana.

Lehdistötilaisuus oli antoisa ja toimittajat uteliaita ja yllättyneitä ja tyttömäisen innostuneita sisustamisesta vaikka joukko oli naisia ja miehiä.

Amerikkalainen tyyli keskustella kaikkien kanssa avasi mahdollisuuden vertailla verhokulttuuria Suomen ja USA:n kodeissa. Niin antoisaa, iloista ja positiivisen palautteen vastaanottaminenkin vaatii hartioita vaatimattomilta suomalaisilta.

Opiskelijat paikallisesta taidekorkeakoulusta tekivät tilassamme Saas Instruments -nimiselle suomalaiselle valaisinfirmalle tuotekehitysideoita ja huomenna on Vallilan vuoro.

Ei pelkästään opiskelijoita, vaan kadunkulkijoita virtasi tasaisella vauhdilla tilaan ihastelemaan skandinaavista suunnittelua. 

Meatpacking district on rosoisenkaunis ja vielä arkkitehtuuriltaan alkuperäisen näköinen. Upeat putiikit ovat vallanneet korttelit, nuoret bilettävät myöhään yöhön ja tunnelma on irti arjesta. Matalaa varastorakentamista, joka todella poikkeaa pilvenpiirtäjien peittämästä business Manhattanista.

Toivottavasti viikkonloppu on suomelle antoisa. Lätkän MM, Euroviisut, Scenarios… Niin paljon valloitettavaa!

scenarios_jaffa.jpgKyllä, Erik Bruunin retrot Jaffa -kuosit 60-luvulta tulevat ensi syksyn mallistoon.

scanarios_vallila.jpgSuomalaisia yrityksiä esitellään historiasta tähän päivään näyttävillä paneeleilla.

new_york_049.jpg
Näyttelyä pystytettiin viime tiistaista asti. Vallilan kankaat nousevat katonrajaan.

new_york_060.jpg
Saisiko tästä jotenkin vielä suomalaisen oloisemman?

Loistavaa viikonloppua ja terveiset Nykkiin kaikille Suomi-faneille! Rakastamme teitä, myöntäköön sen ujot suomi-bloggaritkin!

Lisää kuvia:
Tykkää Vallilasta
Tykkää Scenarios sivusta

Terveisin,
Henry / Vallila Interior, Vallila ja
Päivi / Vallila interior,  New York

 

Muoti Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta Trendit