1920 -luvun tyyli loistaa Sinebrychoffin interiööreissä

sc.jpg

Kesäpäivistä ja piknikeistä tunnetun Sinebrychoffin puiston, Koffarin kulmilla sijaitsee ulkopuolelta huomaamaton, mutta historiallinen taideaarre. Bulevardilla Helsingin Punavuoressa toimii taidemuseoksi restauroitu Nikolai Sinebrychoff vuonna 1842 rakennuttama edustusasunto. Kun asunto peruskorjattiin entiseen loistoonsa vuosien 2001-2002 aikana, oli Vallila tekstiiliosaamisellaan mukana rakennuksen henkiinherättämisessä. Tavoite oli luoda huoneet vastaamaan mahdollisimman tarkasti vuoden 1910 ulkoasua, Fanny Sinebrychoffin kotimiljöötä. Interiöörimuseossa voi nyt ihastella paitsi sisustusta, myös upeaita taidekokoelmia aikamme mestareilta. Talossa on myös vaihtuvia näyttelyitä.

sc5-2.jpg

Empiresalissa roikkuvat kullankeltaiset verhot. Niiden materiaali on silkki ja kankaan on museo teettänyt Ranskassa aivan alkuperäisen verhokankaan sidoksen mukaan. Verhokangas on samaa kangasta kuin salin kalusteiden verhoilukangas, joten se on tuhtia ja kestävää. Verhot ovat monimuotoiset kieppeineen, sleefeineen ja upeine koristenauhoineen. Verhot olivat alkuperäisissä valokuvissa asennettu väärin päin, jonka huomasi verho-ompelijamme kuvia tutkiessamme verhojen kaavoitusvaiheessa. Restauroinnin yhteydessä verhot päätettiin asentaa oikein kuvista poiketen museonjohtajan kanssa yhteispäätöksellä. Koristenauhat ja verhojen pidikkeet on Vallila tehnyt myös alkuperäisten mallien mukaisina. Kauniit verhovyötteet tehtiin käsin ja pelkästään näiden empiresalin vyötteisiin meni tekijöiltä puoli vuotta. Kappaverhoja kiertävän koristenauhan tupsuja myytiin museokaupassa avaimenperän koristeiksi kotimuseon auettua remontin jälkeen.

sc6-2.jpg

Pitsiverhoista tuli yksi verhoremontin ihanimpia tarinoita. Alkuperäisistä pitsiverhoista oli jäljellä vain riekaleita. Kuvasimme ne ja lähetimme kuvat tehtaille, joiden tiesimme osaavan tehdä samantyyppisiä kankait. Kankaiden langat olivat paksumpia kuin nykyisin käytettävät, sidos oli erikoinen ja kuvion raportti oli eri kuin nykykoneilla oli mahdollista tehdä, joten saimme monesta tehtaasta kielteisen vastauksen uustuotannolle -kunnes eräänä päivänä Anne Bernerille soitti yli 80-vuotias sveitsiläinen herrasmies, pitsitehtaan omistaja, joka tiesi, että Paul ja Fanny Sinebrychoff olivat ostaneet aikanaan kankaan heiltä. Tehdas tekee nykyisin pitsejä vain alusvaatteisiin, mutta heillä oli edelleen tallessa tämä antiikkisia puuvillapitsejä kutova kutomakone, joka otettiin uudelleen käyttöön ja saadaksemme määrämittaiset pitsiverhot Sinebrychoffin empiresaliin ja kustavilaiseen saliin tismalleen samanlaisina kuin ne alunperin olivat olleet.

sc3-2.jpg

Kustavilaisen huoneen verhot ovat pehmeän marjapuuronpunaiset jaquardq-kuvioiset kultalankaiset silkkiverhot. Verhokangas on tässäkin salissa samaa kangasta kuin mitä kalusteiden verhoilut. Se on aikanaan ollut todella arvokasta ja koska se on myös paksua ja peittävää, on sivuverhokankaan leveys vain noin puoli metriä. Verhon reunoja kiertää upea kultainen hapsunauha.

sc4-2.jpg

Koristeelliset verhopidikkeet ovat myös kullanväriset. Niidenkin malli on otettu alkuperäisistä vyötteistä ja ovat suurta käsityötaidetta, jota juuri nykyisin ei enää osata tehdä. Jokainen ikkuna on kuin erillinen kaunis taulu, koska kappaverhot ja kultainen koristeellinen verholauta muodostavat upeat kehykset ikkunalle ja siitä näkyvälle Bulevardin maisemalle.

sc2-2.jpg

Ruokasalissa on samettiverhot, joita kiertää valkoiset puuvillaiset koristenauhat tupsuineen. Tässä huoneessa on pellavaiset valoverhot ”muurahaisenpolku” -koristeompeleilla koristeltuina. Verhot on sidottu puuvillaisin pompulapidikkein, jotka yhtä hyvin voisivat olla 70-luvulta, mutta malli on poimittu ruokasalin valokuvista, koska yhtään alkuperäistä ei ollut enää jäljellä.

sc7-2.jpg

Huoneessa on myös puolipellavainen tapetti, joka mukailee alkuperäistä. Sisustusarkkitehti Markku Nors on hallinnoinut upeaa väriskaalaa, jota kotimuseon tekstiileissäkin on käytetty. Museo ja sen remontin suunnittelijat saivatkin pohjoismaisen värityspalkinnon tunnustuksena loistavasta lopputuloksesta remontin valmistuttua.

scsohvajatyynyt.jpg

Olen ollut aikanaan tekstiilitoimittajana tässä projektissa, jota tehtiin intensiivisesti yli vuoden ajan. Näiden huoneiden lisäksi toimitimme tekstiilit kaikkiin muihin museon tiloihin ikkunaverhoista, vitriineihin, kattokruunujen silkkisukista, mattoihin ja auringonhäikäisysuojiin. Tehtiin pöytäliinoja huovasta ja kirjottiin tyynyjä Paul Sinebrychoffin työhuoneeseen. Opin projektissa niin paljon, että pidän sitä verhourani museaalisten verhojen korkeakouluna ja olen ikikiitollinen, että olen saanut olla mukana tässä upeassa hankkeessa.

Sinebrychoffin taidemuseo
Bulevardi 40, avoinna ti, pe 10-18, ke, to 10-20, la, su 11-17

Terveisin Päivi Grönqvist

Muoti Sisustus Suosittelen Ostokset

Idioottivarmat kangastaulut

kansi_0.jpg

Perjantain kunniaksi päätimme hieman askarrella! Vallilan uuden showroomin steriilit seinät näyttivän tarvitsevan ylleen hieman muutakin kuin maalia, joten päätimme piristää ilmettä idioottivarmoilla kangastauluilla. Ihan vinkkinä, ei enää uusimpien Twilight -julisteiden repimistä seinille, vaan aitoa taidetta!

Jotta todistaisimme kotitaiteen tekemisen olevan yhtä helppoa kuin miltä se näyttää, päätin ottaa kohtalon omiin käsiini ja suoriutua askartelusta itse! Avuksi sain ainoastaan parhaat neuvot täydelliseen onnistumiseen.

Ensimmäisenä tarvitsin kangasta. Hurautin Vallilamobiililla Outlet-myymälään, jossa kerroin suunnitelmastani Maaritille. Halusin hieman erikokoisia ja näköisiä paloja teoksiani varten, joten päädyimme neljään eri kuosiin.

maarit.jpg

Kiitos Maarit! Saatuani kankaat kasaan suuntasin Hakaniemen hallin kulmilla sijaitsevaan taidekehystämöön, josta sain tauluille upeat puiset rimakehykset. Valitsemieni kankaiden raporttikoko, eli kuvion pituus on noin 90 senttiä, joten se riittäisi hyvin pituussuuntaisten rimojen mitaksi. 148 senttiä leveän kankaan leveät rimat taas jäisivät 120 senttiin, jotta jäisi hieman pelivaraa niittausvaiheessa. En ole matikkanero, joten ostin heti alkuun aivan väärän kokoiset rimat, mutta sainkin ne vaihdettua ilman tekosyitä. Älä siis tee laskukaavoista ongelmaa!

alku.jpg

Loput varusteet löytyivät omasta takaa. Niittipistooli ja sakset niistä tärkeimpinä mainittakoon (rullamitta? -rekvisiittaa). Ja eikun tuumasta toimeen! Rimakehykset ovat kuin luodut toisilleen ja napsahtavat yhteen muutamilla kopautuksilla  -ah mitä tekemisen meininkiä!

kehikko.jpg

Vaikka näytänkin kehyksissä normaalia ryhdikkäämmältä, päätin silti pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani ja nitoa siihen naamani sijasta kangasta. Päädyimme aikaisemmin Maaritin kanssa Caj Bremerin mustavalkoiseen valokuvakankaaseen, jossa näkyy purjeveneitä 50-luvun Helsingin edustalla. Näin saan vanhojen hyvien aikojen merinäköalan mille tahansa seinälle!

reunat.jpg

Ennakointi on päivän trendi.  Ensimmäisenä nidoin siis itse kehyksen kunnolla kiinni välttyäkseni katastrofeilta. Tämän jälkeen aloitin kankaan kiinnittämisen kulma kerrallaan ja kangasta tasaisesti kiristäen. Niittejä ei kannata säästellä, sillä mikään ei estä metrikangasta purkautumiselta. Ei edes Vallilan logo.

merituuli.jpg

Lopputulos on kuin hd-telkkarista -litteä mutta skarppi. Kyllä nyt kelpaa! Eikä äänikään enää kaiu joka paikkaan.  Tunsin myös onnistumista ja itsetuntoni parani huomattavasti. Suosittelen!

viimeistely.jpg

Päätin valmistaa myös köyhän miehen version, jossa puurimat voi unohtaa ja tilalle ryöstää vaikka löydön pahvinkeräyslaatikosta. Tässä minulla ylpeissä käsissäni on kapalevylle pingotettu Vallilan Mondo-kangas, joka on kiinni ainoastaan teipillä. Tässä voi aivan yhtä hyvin, ellei paremminkin, käyttää styroksilevyä pohjana ja nuppineuloja kiinnityksessä, jolloin arvokas kangaskaan ei pääse tuhoutumaan. Kapalevyllä taulun paino on kuitenkin niin kevyt, että se pysyy seinässä periaattessa pelkällä sinitarralla, eikä pudotessaankaan vahingoita juuri kissaa suurempia eliöitä. Kangasta voi toljottaa aina kyllästymiseen asti, jolloin se tietenkin pitää vaihtaa.

mondo.jpg

Globaalia maailmanvalloittajaa inspiroiva Mondo-taulu sai vielä ystäväkseen Erik Bruunin Kotiin Päin -kankaasta valmistetun joutsentaulun muistuttamaan ohikulkijoita suomalaisesta suunnittelusta.

Ajatella, että voit ihan itse rajata kuosin rimojen tai taustalevyn koon mukaan ja päästää luovuutesi valloilleen!

kotiinpain.jpg

Mukaan oli tietenkin saatava myös jotain pinkkiä. Lilyssä kun ollaan.. Tässäpä siis ihan lukijoita ajatellen, rakkaudella kapalevylle toimistoteipillä kiinnitetty Vallila Mon Amour. Tunnelmallista viikonloppua!

monamour.jpg

Kankaat 25€ / m, Vallila Outlet Vantaa
Rimat 4-8€ / kpl, Taidekehystämö Snow White Oy

Terveisin Henry
Taidekehystäjä

Muoti Sisustus Päivän tyyli