Lily paljasti kasvonsa

lily1.jpg

Lilyn odotettu lanseeraus tapahtui lämpimissä ystävänpäivätunnelmissa jäätävän kylmänä maanantai-iltana. Lähdin paikalle ottamaan selvää millaiseen porukkaan olemme Vallilan kanssa sosiaaliset mediamme oikeastaan tuoneet. Vaikka kolleegani Päivi joutui feidaamaan juhlat, enkä saanut ystäviänikään Kallion pizzerioita pidemmälle, oli agenttimatka tehtävä täysin soolona. Ei se mitään, syöminen oli toinen tavoitteeni ja siitä selviäisin hyvin itsekin.

Napattuani muutaman alivalottuneen kuvan ja lautasellisen sushia törmäsin Lilyn toimituksen Katiin (Kaksi-Nolla), joka yllättäen innostui kehumaan palstamme lyhytaikaista, mutta lilynraikasta aloitusta. Erittäin mukavaa oli kuulla myös Lilyn tuottaja-Jennan ja Lilou’s Crushin Hertan ensivaikutelmat Vallilasta. Sain onnekseni molemmat yhteiskuvaan, jonka jälkeen Jenna esitteli minulle myös rakkaat kenkänsä. Tehtävä suoritettu -olin sisäpiirissä.

Rupateltuani palstanpitäjien ja A-Lehtien ystävällisen tiimin kanssa näki pian kuinka saitista on jo muodostunut aktiivinen suurperhe. Pientä aivoaaltojen virittelyä se tosin vaati, sillä aluksi tunnelma valkeni kuin Lostista: keitä nää keskenään täysin erilaiset tyypit on ja ennen kaikkea -mitkä ovat heidän motiivinsa tässä kaikessa? Sain ohjeeksi lukea vastaukset Lilyn palstoilta ja niin teen. Ensimmäisenä otan selvää seuraako Kimmo T:n putkiremontista täysi katastrofi vai selvitäänkö urakasta luovuuden voimin ja milloin Rönsy eksyy lopullisesti aiheestaan.

lily2.jpg

Putkiremonttipäiväkirjan KimmoT kerskaili juuri muuttaneensa asunnostaan taxilla. Joannan illan ainoa rönsyilevä asia oli hänen leveä hymynsä.

Seuraavan duunipäivän haasteet pakottivat hyvin viihdytetyn toimittajan painumaan paikalta jo ennen yhdeksää. Skandaaleilta siis vältyttiin ja kohut taitanevat jäädä verhon taakse. Ainakin toistaiseksi.

Runsasta palstatilaa Lilylle toivottaen
Henry / Vallilan toimitus
 

Muoti Oma elämä Uutiset ja yhteiskunta Trendit

Caj Bremer, valokuvaaja

Akateemikko Caj Bremer  on  valokuvaaja, jonka työelämä kului kameran takana Helsingin Sanomissa ja Viikkosanomissa. Hän on erityisen taitava vangitsemaan hetken tunnelman, kuvakulman, valitsemaan aiheen, tyylin,  ja rajaamaan kuvan siten, että kuva kertoo todellakin enemmän kuin tuhat sanaa. Hänen Suomea kiertävä valokuvanäyttelynsä kerää ihailijoita niin tänä kuin viime vuonnakin. Ateneumissa hänen valokuviinsa ehti tutustua n. 70 000  fania!   Näyttelyssä saamme nähdä niin uutiskuvia presidentti Kekkosen valtiovierailuilta kuin  muotikuvia Lenita Airistosta. 

Vallila on tehnyt  kankaita Cajn upeista valokuvista. Kevään mallistossa on mm. purjehdusaiheisia kuvia Helsingin edustalta,  jotka hän on ottanut täsmälleen 50 vuotta sitten purjehduskilpailuista. Helsinkiläinen purjehdusseura NJK täyttää tänä vuonna150 vuotta ja kuvissa olevat kilpailut ovat samaisen seuran 100-vuotis regatasta.

”Regatta”– kankaassa 5*5 -veneet ovat lähdössä kisaan  NJK:n 100- vuotis regatassa.

regatta_mv_a4_by_caj_bremer.jpg

ja ”Merituuli” – kankaassa purjehtija on tulossa kohden kauppatoria

merituuli_mv_a4_by_caj_bremer.jpg

 

”Peilityyni” valokuvassa on levollinen  iltahetki ainutlaatuisessa  saaristossamme, se voisi  yhtä hyvin olla mistä vain suomalaisesta järvenrantaidyllistä.

peilityyni_mv_a4_by_caj_bremer.jpg

Kaikista aiheista on  kankaiden lisäksi valikoimassamme myös valmisverhot.

Terveisin Päivi Grönqvist /
Vallilan mallistovastaava

Muoti Sisustus Suosittelen Ostokset