Täytän tänään vuosia ja taidan joidenkin virallisten määritelmien mukaan olla aloittamassa viimeistä vuotta ”nuorena”. Ottamatta kantaa sen kummemmin siihen milloin nuoruus päättyy, uudelle ikävuodelle siirtyminen on kuitenkin herättänyt ajatuksia. Viime aikoina on puhuttu paljon unelmista ja mikä onkaan parempi aika pohtia omia unelmiaan kuin elämän erilaiset välitilat ja nuoruuden ja ”virallisen aikuisuuden” välimaastossa keikkuminen.

Jokin aika takaperin minusta tuntui, että elin jonkinlaisessa sumussa. Kaikki oli periaatteessa hyvin, mutta elämääni tuntui ohjaavan jatkuva kiire, tietynlaisen suunnan puuttuminen, muutamat vastoinkäymiset ja yleinen innostuksen puute. Vanhana päiväunelmoijien mestarina havahduin tajuamaan, etten muistanut koska olin viimeksi unelmoinut.

No, tarvittiin yksi iso vastoinkäyminen lisää, saavillinen hyistä vettä niskaan ja heräsin taas olennaisen äärelle. Olen pysähtynyt hetkeksi kaivelemaan sisintäni, pohtimaan omaa kutsumustani ja innostuksen lähteitäni. Tämä on ollut ja on edelleen hyvin hedelmällinen tutkimusmatka, sillä pohdinnan lomassa olen kokenut monenlaisia voimaantumisen ja innostumisen tunteita. 

Tutkimusmatkani aikana olen kuitenkin törmännyt hetkittäin valitettavan negatiivissävyiseen keskusteluun nuorista ja työelämästä. ”Nuorille kelpaa nykyisin vain unelmaduuni” –tyyppiset avaukset ovat nostattaneet verenpainettani – ei ainoastaan siksi, että lukuisia nuoriin ja työelämään liittyviä tutkimuksia tehneenä tiedän, ettei väite pidä paikkaansa vaan myös siksi, että suomalaisella työelämällä ei ole varaa suhtautua nuorten toiveisiin ja unelmiin ylimielisesti.

Lauri Järvilehto kertoo ”Upeaa työtä!” –kirjassaan, että kutsumuksellista työtä tekevät ihmiset ovat muita terveempiä ja onnellisempia. Tämän lisäksi kutsumukselliset työntekijät suoriutuvat esimiesarvion perusteella työtehtävistään 16 % ei-kutsumuksellisia paremmin. Unelmaduunia tekevät työntekijät ovat jopa 32 % sitoutuneempia työpaikkaansa kuin muut. Unelmaduuni tarkoittaa eri ihmisille erilaisia asioita, jollekin se voi olla oman yrityksen luotsaamista eteenpäin, toiselle asiakkaiden palvelemista lihatiskillä. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että yritys tai mikä tahansa työyhteisö, jonka jäsenistä suurin osa kokee olevansa unelmaduunissaan, menestyy muita paremmin.

Haluaisin kuitenkin pitää unelmakeskustelussa mukana myös sen faktan, että unelmien eteen tarvitsee useimmiten tehdä töitä. Nuoria (vielä hetken) edustavana henkilönä koen, että minulla on täysi oikeus unelmiini, enkä toistaiseksi ajatellut tyytyä elämäni isoissa asioissa sen paremmin kuin työn tekemisessäkään mihinkään vähempään. Ai mistä tällainen oikeus tulee? Yhdeksän vuotta koulutusta oppivelvollisuuden päälle, töiden tekeminen melkein kaikissa mahdollisissa raoissa 16-vuotiaasta saakka, omien intressien pohtiminen ja opintojen sekä duunin tekemisen suuntaaminen niiden pohjalta. Tähän astisessa työelämässäni olen pyrkinyt kehittämään itseäni ja samalla työnantajieni businesta, jonka lisäksi olen seurannut aktiivisesti päivän trendejä. Olen mielestäni tehnyt paljon töitä omien unelmieni eteen niin kuin tuhannet muutkin alle kolmekymppiset ja saan näppylöitä, kun nuorten työmoraalia ja oikeutusta etsiä unelmien duunia kyseenalaistetaan. Olen ollut onnekas, sillä olen päässyt maistamaan kutsumuksellista työntekoa ja satun tästä syystä myös tietämään, että pystyn antamaan parastani nimenomaan unelmaduunissa.

Suosittelenkin lämpimästi kaikille nuorille ja vähän vanhemmillekin omien unelmien ja kutsumuksen pohtimista ja erityisesti tekoja niiden saavuttamiseksi. Työnantajia kehottaisin pohtimaan, miten he voisivat auttaa työntekijöitään saavuttamaan unelmiaan töissä. Loppuun sopiikin hyvin Järvilehdon siteeraus/käännös Steve Jobsin puheesta: ”Työ on suuri osa elämääsi, ja ainoa tapa olla todella tyytyväinen työhösi on tehdä upeaa työtä. Ainoa tapa tehdä upeaa työtä on tehdä työtä, jota rakastat. Jos et ole löytänyt sitä vielä, jatka etsimistä –äläkä tyydy vähempään. Kuten kaikissa sydämen asioissa, tiedät heti, kun löydät sen. Ja kuten kaikissa upeissa suhteissa, tämäkin vain paranee vanhetessaan. Jatka siis etsimistä – älä tyydy vähempään.”

Amen!