Luon uutta nahkaa

Seison elämäni suurimmassa tienristeyksessä

ja katson suuntaa.

Luon nähkaani kuin käärme

pudotan pois

samean hilseilevän

ahtaan kiristävän.

Pieneksi käyneen.

 

Paikoittain se istuu tiukassa

kuin liimattuna.

Ei halua irrottaa otettaan

vaikka uusi jo kuultaa alta.

 

Luon uutta nahkaa

pehmeää joustavaa

lempein kirkkain värein hohtavaa.

Siinä on liikkumisen vapaus ja keveys.

 

Paikoitellen olen vielä vereslihalla

vanhan ja uuden luomisen välissä

aristava

pysähtynyt.

 

Odotan vielä muutaman hengenvedon

hitaan

syvän

Otan ensimmäisen 

varovaisen askeleen.

 

Tässä se on.