Marina di Puolo – idyllistä rantaelämää italialaisittain

Marina Di Puolo

Tulipa todettua se, että reissaaminen, vaihtelevat nettiyhteydet ja blogin päivitys on haasteellinen yhdistelmä. Aikomushan oli päivittää kuulumisia reissun aikana mutta aikomukseksi se sitten jäi. Päivät olivat yllättäen täynnä tekemistä (eli aikomukseksi jäi sekin että otetaan vaan ihan rennosti) ja illalla ei enää jaksanut kikkailla kännykän ja nettiyhteyksien kanssa. No, tehdään nämä päivitykset nyt jälkikäteen sitä mukaa kun arjen keskellä ehtii ja jaksaa…

Procidan jälkeen suuntana oli Massa Lubrense, tarkemmin siellä sijaitseva pieni rantakohde Marina di Puolo. Paluu Procidalta Pozzuoliin lautalla meni aika myöhäiseksi joten ajelimme paikkaan illansuussa. Reitti kulki mm. Napolin ohitse, mutta ihmeen kaupalla ruuhkat eivät olleet ihan megaluokkaa vaikka siihen oli jo henkisesti varauduttu. Napolin liikenne on muuten ihan täysin omaa luokkaansa jopa Italian mittapuullakin, joten siitä pitää kirjoittaa erikseen vielä Napolin postauksessa myöhemmin 😀

Aurinko laski juuri kun saavuimme Sorrentoon, jonka läpi Massa Lubrenseen ajettiin. Auringonlasku Napolinlahdelle on jotakin niin maagisen kaunista, että olin jo hilkulla pakottaa pysäyttämään auton tien poskeen kuvien ottamista varten. Ei todellakaan siis hyvä idea kapealla rantatiellä… jokunen auto siellä kuitenkin oli kaikesta huolimatta, liikenteestä piittaamatta. 

 

Pimeän tullessa alkoi tietenkin sataa, jonka jälkeen yhdistelmä alkoikin olla mielenkiintoinen. Pimeys, sade, mutkitteleva ja kapea rantatie sekä hotellin osoite jota navigaattori ei tunnistanut. Ja tietysti väsytti ja oli nälkä. Parin ohiajelun ja  yrityksen jälkeen soitin hotelliin ja saimme ohjeet perille. Tie mutkitteli alas, alas, alas, alas… keskelle ei mitään. Usko meinasi loppua, ympärillä täysi pimeys, vettä satoi kaatamalla ja mitään ei näy. Viimein vastaan tuli himmeästi valaistu parkkialue, josta erottui hotellin kyltti. Löytyi! Sadekin alkoi tauota ja pienen kävelymatkan päässä parkkialueesta löytyi mitä idyllisin, pieni kylän raitti aivan kiinni hiekkarannassa. Raitin varrella oli paitsi meidän hotellimme, myös muutamia pieniä ravintoloita. Hotelli Baia di Puolo oli melko pieni, hieman kulahtanut mutta siisti. Sisustus etenkin huoneessa toi etäisesti mieleen nuoruuden etelän rantahotellit… eli melkoisen simppeliä ja jo aikaa nähnyttä. Mutta vuoteet olivat mukavat, ilmastointi pelasi ja hotellin ravintolan päivällinen pelasti illan. Maukasta, tuoretta ja hinta-laatusuhde kohdillaan. Aamulla tosin paljastui, että huoneen näköala oli… no, rajoitettu. Toisin sanottuna ikkunasta näkyi betoniseinä, huone oli pohjakerroksessa ja ikkuna avautui kapeaan kuiluun hotellin keskellä. No, sivuseikkoja…

img_2742.jpg

Viivyimme Marina di Puolossa kolme yötä. Parina päivänä nautimme rannasta, johon oli hotellilta matkaa muutama kymmenen metriä. Ranta oli mukava, siisti ja pieni. Rannan ravintolat olivat kaikki hyviä, ruoka oli maukasta ja melko edullistakin Yhtenä iltana söimme hotellin ravintolan puolihoitopäivällisen, jonka 15 euron hintaan sisältyi kolme ruokalajia. Annokset olivat valtavia eikä kaikkea jaksanut mitenkään syödä. Osa ravintoloista muuten kattoi illallisen suoraan rantahiekalle, ihan täydellisen romanttista siis! Auringonlaskun aikaan kipusimme polkua kylän ylle ihastelemaan maisemaa joka avautui alas rantaan ja merelle.

img_2741.jpg

 

img_2743.jpg

 

Rantalöhöilyn lomassa käväisimme pienellä retkellä Sorrentossa. Hotelli kuljetti asiakkaita sinne tila-autolla, joten kuskikin sai huilata ajamisesta. Sorrento on kaunis, siisti ja melkoisen turistivoittoinen. Olemme käyneet siellä jo aiemmin joten muutama tunti kävelyä kaupungin sydämessä riitti tällä kertaa. Ihailimme satamasta avautuvia maisemia, teimme vähän ostoksia ja nautiskelimme täydellistä jäätelöä gelateria Momissa, jota ei turhaan kehuta yhdeksi Sorrenton parhaista gelaterioista. Jäätelöstä ei edes ehtinyt ottaa kuvaa, sen verran hyvää oli 😀 

Marina di Puoloa voi suositella kohteeksi lyhyelle rantalomalle esimerkiksi juuri kiertomatkan yhteydessä. Paikka vaikutti olevan enemmän italialaisten lomanviettopaikka, toki myös ulkomaisia turisteja oli jonkin verran. Minimaalisen kokonsa vuoksi se on suloinen ja idyllinen, täydellinen paikka rentoutumiseen kaupungeissa kiertelyn lomassa. Tunnelma on rauhallinen ja rento, ravintolat sulkeutuvat puolen yön tienoilla joten mikään menomesta paikka ei ole. Meille se oli juuri passeli keidas! 

 

,

kulttuuri suosittelen matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *