Kirja, jonka haluan kirjahyllyyni!
Moi.
Oletko törmännyt koskaan kirjaan, jonka kansi lumoaa sinut? Kirjaan, jonka nappaat käteesi ja tiedät vain kantta katsomalla, että kirja on hyvä. Kansikuva ja nimi vetävät sinua puoleesi ja palat halusta päästä lukemaan. Minulle kävi näin, onneksi.
Olin työni puolesta käymässä Karhulan kirjastossa, jossa en käy oikeastaan ikinä. Nyt minulla oli puolisen tuntia aikaa kahlata hyllyjä läpi, enkä oikein osannut etsiä mitään. Katselin, selailin, otin kirjan, vein sen takaisin. Näytti siltä, että jäisin tyhjin käsin. Olimme tekemässä lähtöä, kun näin sen. Kirja oli hyllyjen välissä, aivan käytävän päässä pienellä hyllyllä, kansi minua kohti. Kävelin kirjan luo, otin sen käteeni ja tiesin, että tässä, tässä kirjassa on pakko olla sitä jotakin. Sitä fiilistä ja tunnetta, jota olen jo pitkään kirjoilta kaivannut. Kirjan kansikuva hurmasi minut, se oli mustavalkoinen, kaunis kuva pienestä tytöstä. Tytöstä joka leijui maan yläpuolella… Joku saattaa pitää kuvaa mitäänsanomattoman näköisenä, joku karmivana, mutta minusta se on lumoavan kaunis. Lainasin kirjan siltä seisomalta.
Kotona tutkin kirjaa enemmän; kirja sisäsi paljon kiehtovia kuvia, eriskummallisia ja outoja. Kuinka kiehtovaa! Minun piti hetki odottaa, että pääsisin kirjan kimppuun ja päätin, että tästä kirjasta nautin. Luen hitaasti, häiriöittä ja ajatuksella. Ja käytinkin tähän kirjaan enemmän aikaa kuin yhteenkään aikaisempaan tämän haasteen kirjaan. Ja pidin kirjasta, pidin kovasti.
Ransom Riggsin ”Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille” on uskomaton tarina Jacobista, joka on koko elämänsä kuunnellut isoisänsä tarinoita eriskummallisista lapsista, jotka ovat orpoja, sekä hirviöistä jotka ahdistavat isoisää vielä tämän vanhuuden päivinä. Kun Jacob joutuu todistamaan kauheaa tragediaa, päättää hän lähteä selvittämään, onko isoisän tarinoissa kuitenkin jotain perää. Matkattuaan kauas kotoaan mystiselle saarelle, hän löytääkin orpokodin rauniot, sekä kuvia, hyvin kummallisia kuvia. Vähitellen mysteeri sakenee, kun jo aikaa sitten sodassa menehtyneet lapset tuntuvatkin olevan yhtä elossa…
Kirjan tarina ja kerronta olivat juuri sellaiset, jotka uppoavat minuun. Kirjaan oli ripoteltu kuvia, jotka auttoivat hahmottamaan kummallisuuksia, ja teki niistä todellisen tuntuisia. Minua harmitti, kun kirja läheni loppuaan. Mitä lukisin seuraavaksi? Mutta onnekseni huomasin kirjan lopussa, että tarina jäi kesken. Ja jatko-osat odottavat vain suomentamista!
Tällä kirjalla kuittaan kohdan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis. Ja toivon, että se jonain päivänä kaunistaa kirjahyllyäni.
– Zaida
P.S. Kirjasta on myös tehty elokuva, jonka on ohjannut itse Tim Burton, minun on pakko nähdä se!
