Moi!

Viimeaikaiset lukemiseni ovat olleet melko nopeatempoisia ja lukutahtini on mielestäni ollut nopea. Ahmin kirjoja taukoamatta ja tein kaikki muut hommat ohessa. Alkoi väsyttää ja kyllästyttää. Päätin siis hieman hidastaa tahtiani, kymmenen kirjaa kuukauden sisään on hyvä saalis ja jos jatkan samaa rataa, on lukuhaaste taputeltu jo kesällä. Haluanko sitä? Enpä usko.

En myöskään nauttinut joka kirjan lukemisesta ja silti luin niitä väkisin kamalalla kiireellä. Toki pääsin ei-niin-mielenkiintoisesta kirjasta nopeammin eroon, mutta jos olisin käyttänyt hieman aikaa ja lukenut hitaammin, olisin varmasti voinut bongata kirjasta jotakin, mikä nyt luultavasti jäi huomaamatta. Mitä tästä opimme? Älä kiirehdi.

Joten kun aloin kuitata kohtaa 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään Marko Lempisen kirjalla ”Läpi Helvetin – Marko Jantusen tarina” päätin hidastaa. Kirjan alku ei temmannut minua mukaansa, joten ajoitus oli oiva. Taisin kantaa kirjan vain kerran salille ja lueskelin sitä kotona iltaisin. Luonteeltani olen kuitenkin aika äkkipikainen ja kaikki-mulle-heti-nyt, joten hidastelua kesti ehkä kaksi iltaa. Tällöin olin kirjan puolessa välissä, jolloin alkoikin enemmän tapahtua, sillä Jarnan alkoholismi alkoi kääntyä huumeriippuvuudeksi. Samoihin aikoihin tyttäreni sairastui ja ravasimme päivystyksessä parin päivän välein, viettäen sillä 3-5h kerrallaan. Ja kolmessa tunnissa ehtii aika monta sivua lukea! Joten ei aikaakaan kun tämä kirja oli luettu ja koska olin jäämässä alkuviikoksi hoitamaan pikkupotilasta, oli minulla lukuaikaa melkoisesti luvassa.

Tuomas Juntusen ”Tuntematon lapsi” sopi hyvin kohtaan 26. Sukutarina. Surullinen tarina Tuomaksen ja hänen perheensä elämästä, jossa he odottavat ensimmäistä lastaan, joka kuitenkin heti synnyttyään otetaan heiltä pois. Kuinka raskauden aikana isänvaistot ja pelot ottavat valtaa, odotus huipentuu ja lopulta kaikki romahtaa. Kauniisti kirjoitettu kirja Martan muistolle.

Tämän kirjan jälkeen ajattelin taas taukoa, mutta sairastuinkin itse flunssaan ja jouduin jäämään loppuviikoksi kotiin. Nappasin hyllystä siis kirjan kirjailijalta, jolta olen aikaisemmin lukenut vain yhden kirjan (28.) Tutustuin kyseiseen kirjailijaan tässä lukuhaasteessa, eli kyseessä Anja Lampela ja kirjana ”Pyry”. Pyrykin osoittautui kirjaksi, jossa menetetään rakkaus, toivo, terveys ja lapsi. Kuten jo aikaisemmasta lukemastani Lampelan kirjasta (http://www.lily.fi/blogit/viela-yksi-sivu/10-takana-40-edessa) pidin tästäkin kovasti. Luin samaiselta kirjailijalta vielä yhde kirjan ”Älä koske ope” jolla kuittasin kohdan 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja. Kirja kertoi kielten opettajasta (huom! kirjailija itsekin ammatiltaan!), joka muuttaa uudelle paikkakunnalle jäätyään jo nuorena leskeksi. Aloitettuaan uudessa koulussa työnsä, hän törmää epämieluisaan kollegaan, joka on myös epämieluisa oppilaille. Tässä kirjassa oli mielestäni vähän hätäinen loppu, mutta muuten pidin kyllä kertomuksesta.

Viimeiseksi vielä tämänpäiväisestä kirjasta. Reilu satasivuinen, Hernán Rivera Letelierin ”Elokuvankertoja” oli erittäin nopeaa luettavaa, minulla kului siihen tuskin tuntiakaan. Lumoava tarina pienestä tytöstä, joka katsottuaan elokuvan kertoo sen kotikylälleen. Kirja on kunnianosoitus kaikille maailman tarinoille ja pikkukylien elokuvateattereiden kukoistukselle ja rappiolle. Kuittasin kirjalla kohdan 19. Yhdenpäivänromaani. Oikeiden määritysten perusteella yhdenpäivänromaani olisi kirja, jonka tapahtumat ajoittuvat yhteen päivään. Itse kuitenkin tulkitsin sen kirjaksi, jonka lukisin päivässä (ennen kuin googletin ja tarkistin). Noh, kaipa oman tulkinnan käyttäminen on ihan sallittua?

Eli siis se siitä hidastelusta ja kymmenestä kirjasta kuukaudessa. Saldoon voi lisätä +5!

– Zaida