Mun kesäloma

Ihanaa, loma! Viikonloppuna käytiin ihanan miekkoseni kanssa Lincolnissa ystäväpariskunnan luona. Lincoln on paikka, jossa siis tapasimme vuonna 2008. Aah, se on sitten vaan niin romanttinen paikka, pieni söpö vähän yli 100 tuhannen asukkaan kaupunki, jossa mieletön katedraali ison jyrkän rinteen päällä, siis kerrassaan mieletön. Ja siis vaikka asukkaita onkin tuo sata tuhat, on se silti pikkuinen. Kadut ovat pieniä ja suloisia pikku putiikkeineen ja teehuoneet ovat aivan ihania! Lincolnissa on aina niin mukava käydä. Siellä siis rentouduttiin mukavasti viikonloppu. Tänään oli ihana herätä kun muisti että töihin ei tarvitsekaan mennä, ei nyt kolmeen viikkoon. Mulla on töistä loma, mutta lomailun sijaan käytän aikana nyt graduun. Se on nyt tehtävä loppuun. Intoa löytyy! Ihanaa, kun voi vaan keskittyä siihen, eikä tarvitse sen ohella tehdä töitä. Sillä se huomattiin, että se yhteistyö ei vaan toimi. Kuusi tuntia ensin töissä tutkimuksen tekemistä työn merkeissä ja sitten pitäisi kotona aloittaa gradu-tutkimus, ehei, ei toiminut se suunnitelma. Mutta ei se mitään, nyt on aikaa ja aikaa vain gradulle. Ihanaa! Olen oikeastaan jopa odottanut tätä, sillä niin kuin olen aikaisemmin todennut, aiheeni on huippu mielenkiintoinen ja sitä on jopa jo vähän ikävä! (jep se tuli minun suustani)

Kesä on sujunut aika ihanasti täällä Englannissa. Välillä ollaan käyty Nottinghamshiressä, välillä Lincolnshiressä ja suurin osa ajasta ollaan oltu koti nurkilla Yorkshiressä. Suomessakin käytiin pitkä viikonloppuvierailu ja se oli ihanaa. Harmi vaan, että kaikkia ystäviä ei ehtinyt näkemään eikä kaikkea kokemaan, mutta se oli huippu kiva reissu joka tapauksessa; paljon saunomista, uimista, grillausta ja kotona perheen kanssa olemista (mitä sitä sitten muuta enää kaipaakaan, muutakuin lisälomapäiviä) Vielä on suunnitelmia kesän varalle täällä Englannissa. Rannikollakin täytyy käydä ja pulahtaa mereen. Kuuleman mukaan merivesi on kyllä super kylmää, mutta eiköhän tästä kropasta sisua löydy ja sinne vielä pulahdetaan tässä kesässä.

Kesä on kyllä ihanaa aikaa, vietti sen sitten missä tahansa. Kunhan on onnellinen.

Hyvää loppukesää kaikille!

10352293_10152367739919833_9187753474656346231_n.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *