Tänään kun lähdin aamulla töihin, mietin kävellessäni että miksi käsissäni ei ole hanskoja. Käsiä paleli, vettä tihkutti ja tuuli oli kova. Hrr. Kurkkaan Facebookkia ja siellä kaverini valittavat kun on liian kuuma ja hikeä pukkaa. Voi sitä Suomen kesää kun on liian kuuma. Tänään aamulla lämpötila oli 11 astetta, nyt päivällä 15. Tammikuussakin oli 11 astetta ja maaliskuussa lähemmäs 20 astetta. Tämä on ensimmäinen kesäni Englannissa. Ei siis ole harmainta aavistustakaan mitä kesä Englannissa tarkoittaa. Sen tiedän, että kesäloma ei ole koululaisilla vielä alkanut ja lomakuukausi on elokuu. Suomessa elokuu on ensimmäinen askel syksyyn. Ehkä se tarkoittaa sitä, että täällä on vielä kevät, ja kesä tekee vasta tuloaan! Juu, näin se on.

Aikaa on vierähtänyt sitten viime kirjoituksen. Suomessa olin keväällä pari kuukautta ja työt aloitin samassa paikkaa nyt toukokuussa. Siihen väliin mahtui ihana rentouttava reissu Kanarian saarilla miekkoseni kanssa. Vaikea oli lomalta palata, sillä kuten jo huomattu ilmat ei ole olleet kovin suotuisat tällä saarella. Sää merkkaa paljon vaikka en sanoisi eläväni elämää sään mukaan, se ei täällä toimisi. Tiedän sellaisia ihmisiä, jotka jättävät asioita tekemättä, koska ulkona on huono ilma. En väitä ettenkö itsekin olisi samaan syyllistynyt, tosin omalla kohdallani se on ehkä vain tekosyy. Äitini sanoi yksi päivä golfanneensa säässä, joka teki lajista extreme-lajin, mutta hyvällä varustuksella se oli yhtä hauskaa kuin olisi golfannut auringonpaisteessa. Englannissa on ihanan vihreää ja vehreää ympäri vuoden ja salaisuus piilee sateessa. Sade tekee tästä maasta rehevän. Vaikka kuinka hassulta kuulostaa, olen aina pitänyt sateesta. Sateen jälkeinen tuoksu, ah se on ihana!

Elämässä pitää nauttia joka hetkestä, satoi tai paistoi 😉

On tainnut kulua muutama päivä, sitten viime kirjoituksen. Elämä on nyt siinä vaiheessa, että on muutama viikko aikaa saattaa gradu loppuun ja valmistua. Eipä siis jää aikaa kauheasti muuhun. Elämä on silti ihanaa, sillä saavuin viime viikolla Suomeen ja nyt olen täällä maalla kotona hiljaisuuden keskellä. Täällä ei kyllä turhia ääniä ole missään. Eipä kyllä edes lintujen ääntä kuulu yhtä paljon kuin Englannissa, jossa oli sää niin aurinkoinen ja lämmin lähtiessä. Viime viikko oli reilusti yli 10 astetta lämmintä ja ulkoillessa ei siellä tarvinnut kuin t-paidan ja hupparikin meni lanteille kun tuli sen verran lämmin. Synttärit oli ja meni ja niitä juhlittiin poikaystäväni kanssa Yorkshire Dales kansallispuistossa. Taisi olla 17 astetta lämmintä ja pilvetön taivas. Ihan kuin kesä olisi jo tullut hetkeksi. Suomessakin kai oli ollut ihan nättiä, kunnes minä saavuin ja toin lumen mukanani, vai mitenkä ne minulle sanoivat. Noh, näinpähän sitten toistamiseen tänä vuonna lunta täällä, kun ei sitä koskaan sinne Leedsiin saapunut, vaikka niin sitä minulle uskoteltiin että kylmä vielä tulee ja lumikin varmasti. Ei minulla koskaan kylmä siellä ulkona ollut, lähinnä sisällä. Nyt Suomessa olen huomannut jännän ilmiön. (Aina ennen sisällä Suomen kodissani on aina tarvinnut pukea päälle villasukat ja huppari, vaikka suhteellisen lämmin sisällä talvella onkin, mutta koska talo on vanha ja lattiat kylmät on villasukat ollut aina tarpeelliset) Nyt pärjään hyvin t-paidalla ja melkeinpä paljain varpain. Eipä ole kylmä ollenkaan, ei jaloissa eikä muuallakaan. Olenko alkanut tottumaan Englannin koleaan sisäilmaan? Alanko pikkuhiljaa olemaan normaali, enkä aina viluissani joka paikassa? Kuulostaa hyvältä. Taidan todellakin pikkuhiljaa sopeutua Englantiin.

Ennen joulua Suomessa vieraillessa olo oli erilainen. Ennen matkaa minulla oli kauhea koti-ikävä ja Suomeen tullessa koin suuren helpotuksen siitä, että olen vihdoin kotona Suomessa. Nyt ennen matkaa tänne ei koti-ikävää ollutkaan enää, ei ainakaan samanlaista ahdistavaa ikävää. Toki on aina ihana tulla kotiin näkemään vanhempia ja kavereita, ja heitä kaikkia on aina ikävä. Nyt olen vain onnellinen tästä ikävästä, sillä minulla on ihanat vanhemmat täällä Suomessa ja korvaamattomia ystäviä Lapissa ja etelässä. Nyt minulla onkin sitten vuorostaan Englannin kotiani jo ikävä ja poikaystävääni. Miten ihmeessä pärjäänkään nyt monen monta viikkoa ilman tv-sarjoja, joita olemme seuranneet tiiviisti yhdessä? Ei vaan, hyvin sitä pärjää. Kaukosuhteen kokeneena sen tietää, kuinka ihanaa se on sitten nähdä taas monen viikon erossa olon jälkeen. Elämä on taas asteen jännempää.

Yorkshire Dalesin maisemat mielessäin…