Tieto loppuu, itku lisääntyy

Mitä tapahtuu, kun elämäänsä innolla suunnitteleva opiskelija huomaa, että oman tietotaidon raja on tullut vastaan? No itkuhan siitä.

 

Valotetaanpa vähän. Olen siis ylioppilaaksi valmistunut ja ammatillisen perustutkinnon suorittanut neitonen. Perfektionisti monella tasolla. Todistelen asioita muille, mutta ennen kaikkea itselleni. Älykkyys ja tiedonhalu kuvaavat kaltaistani kirjatoukkaa kohtuullisen hyvin.

Pääsin peruskoulusta keskiarvolla, joka rimaa hipoen ylitti seiskan. Siinä esiteinin mutkaisessa maailmassa koulu oli asia, joka ei vain kiinnostanut. Olin perusfiksu, sellainen joka pärjäsi kokeissa lukemalla edeltävänä välituntina muistiinpanoja vihkosta – jos niitä siis koskaan oli sinne vihkoon kirjoittanut – mutta ei tähdännyt koskaan korkeammalle. Lukioon mennessäni minä kuitenkin päätin, että se on vain kolme vuotta. Kolme vuotta elämästäni tutkintoon, joka aukaisee kaikki mahdollisuuksien ovet (tai ainakin melkein kaikki). Pystyisin kyllä keskittymään sen verran ja ottamaan opiskelun tosissani. Näyttämään muille ja itselleni, että tämä tyttö selviää kyllä.

En ole koskaan ollut erityisen sosiaalinen, enemmänkin introvertti. Eikä minulla pienellä paikkakunnalla asuvana, vähän erikoisia mieltymyksiä omaavana, itsetuntokriisiä läpikäyvänä nuorena edes ollut kavereita. Sama ikäluokkaa olevat läheisimmät tuttavat muuttivat opiskelujen perässä pois. Opiskelu alkoi maittaa ja sille löytyi mukavasti aikaa. Nautin hyvistä arvosanoista  ja löysin asioita, jotka tuntuivat olevan lähellä sydäntäni. Lukiotutkintoni keskiarvo oli yli yhdeksän. Lakin laitoin päähäni yli eximian papereilla. Ammatillisenkin suoritin kunnialla, kävin ulkomaanvaihdossa ja sain stipendinkin.

11215969_1167432733272608_557351302_n.jpg

Nyt haen yliopistoon. Helsinkiin ja Jyväskylään, psykologiaa lukemaan. Jo lukion ensimmäisenä vuonna tiesin, että se on juttuni. Jotain mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ja joka tulee kiehtomaan ja kiinnostamaan minua vielä pitkään.

Nyt minulta, kympin tytöltä, on loppunut tieto ja taito. Olen kohdannut rajani. Itkettää.

Tunne on aika murskaava. Olen tottunut suorittamaan, eikä minulla ole koskaan ollut aihetta pelätä hylkyä tai edes huonoa numeroa. Mutta nyt olen pari kuukautta pyöritellyt papereita nenäni edessä ja yrittänyt sisäistää tilastomatematiikan kaavoja. Aika valuu kellotaulua pitkin tyhjiin. Minä en ymmärrä. Minä en opi.

Pari iltaa sitten minä annoin itselleni hengähdystauon ja itkin. Minua pelotti, sillä ensimmäistä kertaa elämäni aikana minulle ei ollut tulevaisuus selvä. En voinut sanoa missä olisin syksyllä, vaikka olin haaveillut niin kauan psykologian opiskelusta. Koko kevään olin tolkuttanut itselleni, että teen vain paljon töitä. Mutta paljon töitä ei tällä kertaa riittänyt. Tällä kertaa minun tietoni rajat tulivat vastaan, enkä saanut niitä enää yksin venymään. Pelon lisäksi tunsin pettymystä. Itseäni kohtaan lähinnä.

Moni on nauranut minulle. Sanonut, että mikset mene ulos vaikka kahville ja nauti elämästä. Kysynyt, miksi murjotan sisällä, kun olen vapaa kaikista töistä. Valintakokeisiin luku on tällä hetkellä työni. Minä haluan tulevaisuuden ennen tyyristä cappuccinoa.

11198498_1161009457248269_1942671827_n.jpg

Minulle on sanottu, että aikaa kyllä on, ”älä ole fanaattinen”. Minulle on sanottu, että kyllä minä ehdin, ”ei kyse ole elämästä ja kuolemasta”. Ja minua loukkaa se, miten kaikki pitävät urakkaani helppoa – se on vain yksi koe. Minulla oli ystävä, jolle opiskelupaikassa oli kyse elämästä ja kuolemasta. Hän ei saanut paikkaa. Hän masentui. Hän oli.

Suomen koulujärjestelmä on hankala. Yliopistossa vaikeinta on sinne pääseminen. Mutta totuus on, että aina joku pääsee sisään. Se voi olla sinä tai minä. Olen onnellinen niiden puolesta, jotka tänä keväänä saavat paikan unelmansa alalta. Olen onnellinen niiden puolesta, jotka löytävät vaihtoehtoisen reitin elämälleen. Ja olen onnellinen niiden puolesta, jotka jatkavat yrittämistä.

Älkää aliarvioiko itseänne. Mutta jos kompastutte yliarviointiin – niin kuin minä tein – muistakaa, että läheisillänne on laastareita, nenäliinoja ja sokerisia herkkuja.

Älkää luovuttako. Nähdään ensi vuonna koesalissa!

11251705_1167433446605870_1350928991_n.jpg

Kesäfiilikset taattu kaiken opiskelun keskeltä!

Kommentit (1)
  1. ”Nyt minulta, kympin tytöltä, on loppunut tieto ja taito. Olen kohdannut rajani.”

    Mulle jäi vähän epäselväksi mitä tarkoitat tällä? Tarkoitatko ettet jaksa enää lukea vai millä tavalla raja on tullut vastaan? 

    Ja siis tiedätkö jo ettet päässyt vai?

    Itse oon valmistumassa just ammattikorkeesta, oon 23 ja tuntuu edelleen että maailma on auki ja voin opiskella ja tehdä mitä haluan, joten ihan oikeasti, sulla on sitä aikaa ! Eikä oo huonon ihmisen merkki jos ei pääse ekalla yrityksellä yliopistoon, todellakaan 😀 todella harva pääsee.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *