Pari sanaa ”5 helpointa viherkasvia”-listoista

vihre_helpot_kaktukset.jpg

Kaikki viherkasveihin tai ainakin vihersisustukseen hurahtaneet luultavasti tietävät pari yleispätevää ilmiötä viherkasvien maailmassa. Ensimmäinen on epämääräiset kasteluohjeet (”usein”, ”harvakseltaan”, ”säännöllisesti”) ja toinen on se, että tietyt kasvilajit ”selviävät vaikka komerossa”.

Se, että sanotaan että kasvi kukoisti kun sen unohti nurkkaan kastelematta ja ihan heitteille, voi rivien välissä tarkoittaa sitä, että kasvin omistaja kotiin tuotuaan teki kasville sopivan multasekoituksen, valitsi optimaalisen ”pimeän nurkan” ja heilauttaa kastelukannua kasvin suuntaan kerran-pari kuussa. MIKÄÄN kasvi ei elä vuosia ilman vettä ja valoa. Hoidon puute on myös eri asia jossain Kaliforniassa, jossa lämpöä, valoa ja ilmankosteutta riittää niin, että siellä kasvaa iloisesti luonnonvaraisena kasveja, joita täällä on vaikeaa pitää edes sisätiloissa elossa. Toisaalta voi lohduttautua sillä, että täällä voi pitää kasveja jotka nuutuisivat ja mätänisivät amerikan länsirannikon kesään.

Onnistun toisinaan tuhoamaan kasvinalun, jonka olisi pitänyt selvitä mistä vain ja millä tahansa hoidolla. Joskus taas kasvi kukoistaa kuin itsestään, ja vasta myöhemmin selviää, että tämän piti olla jotenkin hankala. Epäonnistumisen tunne helpon kasvin heittäessä henkensä voi olla aika musertava. Surkeinta on katsella ylikastellun kasvin hiljaista hiipumista pois – siinä kohtaa, kun kasvi on menettänyt liian ison osan juuristaan, sitä ei pelasta mikään muu kuin mahdollinen uudestaan aloittaminen pistokkaasta.

Ja sitten joskus joku kasvi kitkuttaa menemään vuosia näyttämättä miltään ja tekemättä mihinkään suuntaan elettäkään, ja sitten se lopulta kasvaa kerralla ja jostain kumman syystä kuin rikkaruoho. Yksi näistä on tällainen ”helpoimpien huonekasvien top 5”-suosikki, palmuvehka. Ikuisuus ilman muutoksia, lukuunottamatta pientä kärsimistä, kunnes se talvella kasvilampun nähtyään sekosi ja kaksinkertaisti kokonsa. Ja se oli yksi pieni, himmeä ja kauas laitettu kasvilamppu.

Kasvit voivat kyllä selviytyä ilman auringonvaloa vaikka kylpyhuoneessa. Siihen tarvitaan kuitenkin kasvivalo, tai ainakin valo jonka aallonpituuksia kasvi voi hyödyntää, ja tapa pitää sitä lamppua yksin kylpyhuoneessa päällä kasvin takia. Ja kasvit voivat selvitä pitkiäkin aikoja ilman vettä, mutta lopulta sitä on jostain saatava.

Vannoin, että kaktuksia en ota enää koskaan. Nämä ”helpot” mehikasvit, jotka pitäisi olla ”melkein mahdoton tappaa” saa hengiltä joko kastelemalla liikaa tai liian vähän. En koskaan oikein oppinut erottamaan, kummasta syystä kasvi kärsii, joten varoessani kastelua olen kuivattanut yhden rusinaksi ja pelätessäni kuivumista lahottanut toisen lötköksi. Traumatisoiduin sen jälkimmäisen hajoamisesta käsiin niin pahasti, että kesti näköjään yli kymmenen vuotta ottaa uusi riski.

 

Koti Sisustus

Opuntia Ellisiana

vihre_opuntia01.jpg

Olin siinä käsityksessä, että kaktukset kasvavat hitaasti. Viime talvena tein heräteostoksen marketista, ja nappasin mukaani toiseksi viimeisen opuntia-kaktuksen, siitä huolimatta että rungossa oli vaaleita laikkuja. Sen kaveri näytti jo oikeasti huonolta. Jotenkin tuon opuntian hedelmien omituinen violettiin vaihtuva väri kiinnosti niin, että tapojeni vastaisesti otin riskin, kun vielä samassa purkissa oli kolme hyvän kokoista istutettua alkua ja hintaa muistaakseni jotain alle kymmenen euroa. Ajattelin, että ehkä noista ainakin yhden pitää elossa. Opuntia on niitä huonekasveja, joista voi saada lähes ikuisen: se kasvaa valtavaksi rönsyileväksi pensaaksi ja liian suuren kasvin voi uudistaa latvapistokkaasta.

Piikittömän kaktuksen abstrakti muoto on hieno. Tämä möllykkä on jotenkin sympatiaa herättävä tyyppi.

Vaikka tässä kaktuksessa ei ole varsinaisia piikkejä, siinä kasvaa kuitenkin glokidioita, eli helposti katkeavia karvamaisia tikkuja. Kasvia saviruukkuun siirtäessä sain yhden keskelle kämmentäni, tosi arkaan kohtaan siis. Tällainen minitikku ärsyttää ihoa, tulehduttaa kudosta, mutta on liian hauras poistettava ja katkeilee lisää koskettaessa. Enemmittä yksityiskohditta, seuraavan reilun viikon ajan kirosin, että tuo kaktus saa pysyä samassa ruukussa loppuikänsä. Voitte miettiä, montako kertaa oikeakätisellä oikea kämmen taipuu, rasittuu tai osuu johonkin päivän aikana. Luonnollisesti nyt, kun käsi on parantunut, olen valmis käymään kaiken uudestaan läpi vaikka heti, jos näyttää siltä että isompi ruukku tarvitaan.

vihre_opuntia02.jpg

Mutta se kasvutapa! Kaktukset kasvavat usein vähän niinkuin salavihkaa, kunnes jonain päivänä ihmettelet, miksi ruukku näyttää niin pieneltä. Toiset venyvät leveyttä, jotkut pituutta. Jotkut kasvattavat uusia haaroja. Opuntia? Opuntia tekee hassun pienen törön. Luulin ensin, että tämä aikoo kukkia. Ihmettelin rauhassa jonkin aikaa, että onpa ruma kukka, kunnes tajusin että se tekee uutta kasvua.

Puhdistin kaktuksen pinnan pumpulipuikolla ja etsin mahdollisimman aurinkoisen ja vedottoman paikan hyvän etäisyyden päässä muista kasveista – jos tällä olisi joku tarttuva kasvirutto. Vaaleat täplät ovat kuitenkin kadonneet puhdistelun myötä. Ilmojen lämmetessä aion sumutella kasvit jollain biologisella torjunta-aineella muutamaan kertaan, ja tämä on varmasti tiukimpia käsittelyn saavia.

vihre_opuntia03.jpg

 

Opuntia on aavikkokasvi, tämän muistaen on helppo arvailla, mitä kaktus on vailla.

 

HOITO-OHJE

  • Valo: mahdollisimman paljon! Yhden ohjeen mukaan tätä pitäisi suojata kovimmalta keskipäivän auringolta, mutta epäilen, riittääkö näillä leveysasteilla edes heinäkuun aurinko korventamaan tätä.

  • Vesi: vähän. Oikeasti, vähän. Ostaessa tämä oli vesialtaassa muutaman muun kasvin kanssa, ja luulen, että alkava tautioireilu johtui kylmänkosteasta kasviosastosta.

  • Lämpötila: sietää suurta vaihtelua, nauttii lämmöstä.

  • Maaperä: kiviaineksesta tavalliseen istutusmultaan. Tärkeintä on kasvualustan läpäisevyys, eli esimerkiksi itse lisäsin vähän lekasoraa ja tosiaan vaihdoin muovisen istutusruukun saviruukkuun, jossa vesi ei jää vahingossakaan seisomaan kasvin juuriin.

 

Lämpimillä seuduilla opuntiaa kasvaa luonnonvaraisena kuin meillä horsmaa, ja joissain maissa tätä kasvaa viljelmiltä karanneena vieraskasvina. Opuntian hedelmiä myydään suomessakin kaktusviikunan nimellä. Itse ainakin selvittäisin lisää, ennen kuin kokeilisin syödä omaani. Kiinnyn myös kasveihini niin, että tulisi varmaan suru puseroon, jos joutuisin vuolemaan irti hedelmiä. Uskoisin, että aavikko-olosuhteissa selviävänä tämä kestää lämmön isoa vaihtelua vuorokaudessa, mutta tuskin pitkää, kylmää talvea vetoisella pimeällä ikkunalla. Omani alkoi kasvaa heti ensimmäisten oikeasti lämpimien kevätaurinkojen tultua.

 

Lajintunnistuksesta en ole sitten yhtään varma. Opuntialajeja on satoja, suomenkielisen Wikipedian mukaan nyt 181. Useimmilla opuntia-kaktuksilla on piikit, kukinnot ja hedelmät, joiden värierojen, määrän ja koon perusteella erotellaan lajeja. Oma opuntiani on piikitön, luultavasti keskikokoinen, hedelmien väri vähän vaihteleva ja hailakka. Se on juuri alkanut kasvaa yllättävällä nopeudella. En ole vielä nähnyt sen kukkivan.

Koti Sisustus