Mökkihöperö…

Jaiks. Olen höyrähtänyt lopullisesti. Tahdon kesämökin, ja tahdon sen nyt. Joo. Nyt kun vielä olisi se hyväpalkkainen työpaikka, jonka avulla pankissa uskottaisiin, että kykenen maksamaan yhtäaikaa kahta asuntolainaa ja siihen päälle vielä opintolainaa. Ei taida ihan heti tapahtua…

Sitä odotellessa teen heräteostoksia malliin ”tuon ainakin haluan meidän mökille” (jota siis ei tosiaan ole olemassa varmasti ainakaan pariin vuoteen). Viimeksi shoppaillessani löysin lintuhäkin muotoisen lyhdyn, sellaisen ruotsalaistyylisen koristehevosen (no sellaisen, joita sukulaiset raahaavat aina ruotsin reissuilta tuliaisina!) mutta valkopohjaisena ja ”just ihanana”. Lisäksi mukaan tarttui vielä kuuden kappaleen kokoelma juomalaseja jalokiviväreissä (violetti, turkoosi ja magenta). Ja tosiaan meidän kotona näitä ei tulla näkemään, mikäli se miehestä on kiinni. Itse asiassa, jos mies saisi valita, niin meillä näkyisi varmaankin tasan yhtä väriä. Mustaa. Ykh.

Olen päättänyt, että koska talosta puolet on minun, saan säätää sitä mustan määrää pienemmäksi. Muutenkin tämä poikamiesboksimainen sisustus saa nyt pikkuhiljaa väistyä. Mökki puolestaan tulee varmastikin kokonaan omiin nimiini, sitten jos ja kun tulee, joten siitä sisustan sitten kyllä tasan niin valoisan ja värikkään, kuin itse haluan. Mur.

En halua mökistämme mitään perinteistä homeista rantamökkiä, missä sisustus on ”aitoa retroa” – homeista sellaista. Itseäni viehättää enemmän huvilatyyppinen ”huvikumpu”, jossa päävärinä toimii raikas valkoinen ja sitä maustetaan kaikilla mahdollisilla ja mahdottomillakin kirkkailla väreillä. Keltaista, limenvihreää, violettia, pinkkiä, hennon vaaleanpunaista, turkoosia, oranssia… Omnom. Karamelli mikä karamelli. Raikkaana koko paletin pitäisi tosiaan se lattiasta kattoon -perusväri valkoinen.

Olen jo silmäillyt yhtä ihanaa mökkiä kotiseudullani, mutta se on auttamattomasti liian kallis, ja tosiaan ensin pitäisi saada se vakituinen tulonlähde. Mutta ehkä tähänkin ongelmaan tulee pian ratkaisu. Saa nyt nähdä.