Lueskelin tuossa Annabellan kirjoittamaa juttua epäonnistumisesta pääsykokeissa. Vaikka itse pääsin aikanaan yliopistoon heti ensimmäisellä yrittämällä, niin samasta suosta löysin itseni tällä kertaa. Hain kevään yhteishaussa alalle, joka OIKEASTI kiinnostaa ja jolla kaikenlisäksi työtilannekin olisi tällä hetkellä ihan kohtuullinen. Lisäksi joku hyväkäs vielä sanoi minulle, ettei ko. kouluun ole edes vaikea päästä. Olin ihan innoissani ”oman alani” löytymisestä. Työnteko on nimittäin nykyisessä ammatissani alkanut maistua puulta. Ja pahasti.
Hain siis opiskelemaan unelma-alaani, ja pääsykokeet menivät mielestäni hyvin. Hehkutin jo, että ”Eihän sitä koskaan tiedä, mutta hyvin meni ja mulla on hyvä fiilis tästä.” – mikä siis on täysin epätyypillistä minulle, ikuiselle pessimistille. Tulokset tulivat tänään.
Epic Fail. Ei näkynyt tämän tytön nimeä listoilla ei. Itsekin täällä siis hakkaan päätä seinään, kun en ymmärrä, mikä meni pieleen. -> Ketutus suuri ja itkupotkuraivarit. Niin aikuinen en siis ilmeisesti vielä ole, että tämän kokoluokan pettymystä olisin kyennyt ohittamaan olankohautuksella. Noh. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Tänään ei muutenkaan mikään ole mennyt ihan nappiin. Eilen tuli valvottua töitä tehden pikkutunneille. Köllähdin miehen viereen nukkumaan aamuyöstä. Nukuimme molemmat PAHASTI pommiin, mies myöhästyi koulusta, ja omakin aamuni lähti käyntiin aika heikosti. Väsytti, joten ajattelin torkuttaa vartin verran. No, se vartti venyi kahdeksi tunniksi, ja koirathan tunnetusti tykkäävät odottaa jalat ristissä aamupissille pääsyä tuntikaupalla. Heräsin yhdeltätoista, käytin karvaiset ystäväni ulkona, ja siirryin sohvalle lukemaan aamun sanomalehteä.
Samaiselta sohvalta heräsin kahta tuntia myöhemmin. Juu, onhan se ihan kiva aloittaa päivä yhdeltä iltapäivällä. Nyt siis pohdinkin, valvonko tällä kertaa koko yön vai menenkö nukkumaan ajoissa ja herään freesinä uuteen aamuun. Ajoissa? Ehkä. Unirytmini on nimittäin seonnut lopullisesti.
Vielä vajaa vuosi sitten kykenin valvomaan pari vuorokautta putkeen ihan vaivattomasti. Viiden tunnin yöunet olivat luksusta. Nyt kroppa vaatii kahdeksan tuntia. En herää ennen kuin kahdeksan tuntia on kulunut, vaikka talo palaisi ympäriltä. Aivan harvinaisen ärsyttävää.
Hyviäkin asioita tässä päivässä on kuitenkin ollut.
- Yhdelle koiranpennuistamme taisi tänään löytyä koti.
- Mies toi töistä tullessaan minulle Susu-paloja (lempikarkkejani!).
- Puhuin äidin kanssa puhelimessa lähes tunnin <3
- Mies on ollut tänään hyvällä tuulella.
- Latasin puhelimeen Instagram-sovelluksen <3
Eli loppujenlopuksi ihan hyvä päivä, kaikenkaikkiaan.
– DD.
