Voi olla vaikea kuvitella, että vielä muutama vuosi sitten olin huoleton shop-a-holic, jonka elämään ei mahtunut juuri muuta kuin vaatteet, bileet, opiskelu ja viikonloput äidin lihapatojen äärellä. Voisi myös kuvitella, että tuo mania olisi vain pahentunut Helsinkiin muuttaessani. (Ja ei, käytän nyt ihan mielikuvia, päästäni vialliseksi minua ei sentään ainakaan vielä ole tulkittu.)

Sitten elämä heitti minut täysin uusiin ympyröihin toiselle puolelle maata, paikkaan, jota en vieläkään osaa sanoa kodiksi. Talo on talo, mies on mies, ja me emme ole vielä perhe. Vieläkään. Opiskelu jatkui, mutta ei todellakaan sillä nopeudella kuin olin aikonut. Sen sijaan elämääni pelmahti kolme karvaista täystuhoa, Herrat Hurja ja Herja, sekä Rouva Hirmu.

Talo on vanha ja vakavasti (pinta)remontin tarpeessa. Pääosin tapetti ja maali riittäisivät (mitä nyt kellarin lattia on uusittava), mutta kun mä haluun. Ja useimmiten se mä en ole mä. Vaan siis tuo toinen tämän talon ihmisasukki. Lisäksi sisustusmakumme menevät pahasti ristiin. Siksi unelmoinkin omasta kesämökistä, poikkeuksellisesti EI järven tai muunkaan vesistön rannalla. Paino sanalla OMASTA, jonne kyllä on tervetullut vaikka koko suku, mutta sisustuksesta päätän minä. Oma pikku pakopaikkani siis. Toki kotiseudullani, jonne jätin sydämeni ja jota yhä kutsun KODIKSI.

Nyt elämääni siis mahtuu paljon muutakin, mutta aika ja raha ovat käyneet vähiin, samoin oma stressinsietokyky. Joidenkin asioiden on muututtava, eikä vähiten minun itseni.

Rutiineja on löydyttävä, jos aion pyörittää tätä arkea. On opittava käymään ajoissa nukkumaan, heräämään ajoissa, lenkittämään koirat ajoissa, tiskaamaan ja siivoamaan säännöllisesti – tämän homman tärkeyden huomaat vasta kun taloudessa on toinen ihminen joka kiukkuaa, kun ei löydä puhdasta haarukkaa (niin kuin sellaisen peseminen olisi jotenkin mahdoton tehtävä miehelle itselleen???) tai kun toistuvasti havaitset lattialla jotakin epämääräistä, joka ei sinne kuulu (kiitos karvaisten lasten!) – pyykkiäkin olisi hyvä pestä säännöllisesti (olisi hienoa, jos työhaastatteluun olisi kerrankin jotakin asiallista päällepantavaa..) ja jos nyt jotain töitä sattuu saamaan, niin olisi hyvä jos nekin tekisi ajallaan… 

Budjettiakin joutuu nyt kyyläämään entistä tarkemmin. Toisaalta olen alkanut panostaa enemmän kotimaisiin laatutuotteisiin (Iittala, Marimekko, Arabia, Eero Aarnio…), mutta toisinaan totean, että se edullisempikin malli riittää. Olen aiemmin haaveillut Tivolin pinkistä radiosta, mutta eilinen toi minut järkiini – löysin maailman suloisimman  pinkin tekonahalla päällystetyn radion, joka soi kuin unelma, ja joka näyttää myös ilman lämpötilan, sekä herättää tarvittaessa. Ja mitä tämä ihanuus maksoi? Alle 20 euroa (mielestäni aivan oikea hinta tulevalle mökkiradiolle). Ja mistä sen löysin? Keljonkankaan Motonetistä. Ja mitäkö siellä tein? Toimin seuraneitinä, kun mies etsi infrapunalämpömittaria uutta harrastustaan varten.

Tästä siis opimme… Niin, mitä tästä opimmekaan? Kirpputorit eivät ole ainoita paikkoja, joista voi tehdä ihania, edullisia sisustuslöytöjä, kun vaan osaa katsoa ”oikeiden linssien läpi”. Kai se menee niin, että ”Elämä opettaa”.

Daisy Day