Hautajaiset

M:n hautajaiset pidettiin kohtalaisen nopeasti, kun hänet saatiin onnettomuuden jälkeen Suomeen. Järjestimme niitä pitkälti yhteistyössä hänen äidin kanssa. Myös oma äitini oli jonkun verran mukana, auttamassa minua, koska olin suorastaan flegmaattinen jossain kohtaa. Tunteiden kirjo oli niin suuri vihasta suruun, että asioiden järjestäminen tuntui todella vaikealta. Ihan jopa puhelin soitot. Mieli teki vain olla rauhassa, käpertyneenä sohvalle tai sängylle tai lattialle, kunhan olisi saanut olla rauhassa ja yksin.
 
Hautajaisten järjestely oli siis todella raskasta. Sinnittelin sen ajatuksen voimalla, että kun ne on ohi, saan rauhassa surra. Olin järjestelyiden aikaan samaan aikaan vihainen vähän kaikesta (itse onnettomuudesta, lentokoneen lentäjälle, maailmalle, Jumalalle jos hän on olemassa, jopa M:lle…). Vihan keskellä olin myös äärettömän surullinen ja voimaton. Tuo aika on todella vaikea selittää, mutta en paljoa nukkunut, itkin vähän väliä. Puhuin M:lle, ihan kuin hän olisi vielä ollut läsnä. Tähän ”menehtyneelle henkilölle puhumiseen” tulen palaamaan jossain myöhemmässä julkaisussani tarkemmin.
 
Saimme järjestettyä kuitenkin aika kauniin tilaisuuden. Mustiin pukeutuneena itkin kirkossa hyvin paljon. Vanhempani oli siellä tukenani, mikä oli todella hyvä, koska en olisi pystynyt laskemaan kukkalaitetta saatika sanomaan muistolausetta yksin. Hyvä kun pääsin arkun viereen pystyssä. Koko hautajaisten ajan odotin, että ne olisivat jo ohi. Jotkut jättävät jäähyväiset vainajalle hautajaisissa, mutta minusta tuntui, että hautajaiset olivat vain seremonia, jossa piti esittää vahvaa ja todellinen suru ja jäähyväisten jättäminen alkaisi vasta tämän jälkeen. Sen lisäksi, että rakas ihminen on menehtynyt, sitä mielessä miettii muutenkin todella syvällisiä: mitä kuolema on? Millaista se on, kun on olematon? Onko taivasta? Vatsahapot syövyttävät ruumiin – onko todella niin että katoaaa? Mitä kun koko maailmankaikkeus joskus räjähtää -eikö elämästämme jää mitään jälkeä? … Ja niin edelleen.
 
Olin väärässä siinäkin, kun luulin, että hautajaisten jälkeen saisi rauhassa surra. Hautajaisten jälkeen alkoi monen käytännön asian järjestely. Melkein jokainen päivä joku asia muistutti M:sta ja siitä, että vielä hetki sitten hän oli täällä. Välimatkasta huolimatta hän tuli aina kun mahdollista luokseni. Kuvitelkaa, asuimme pääasiassa (M:lla oli kahdessa kaupungissa asunnot) tapahtuman aikaa eri paikkakunnilla (välimatka sellaiset rapiat 400 km) ja M oli normaalisti yli puolet viikosta ulkomailla, ja silti näimme joka viikko, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Olen itse työelämässä ja yliopisto-opiskelija, myös sivutoiminen yrittäjä, joten ajan repiminen oli ennen M:n tuloa elämääni vaikeaa. M oli henkilö, kenen vuoksi aikaa kuitenkin järjestyi. Olimme molemmat kiireisiä, mutta meillä oli silti aikaa toisillemme.
 
Muistan, kun M suhteemme alkuaikoina kertoi olleensa joskus koulutuksessa, jossa hänen kouluttajansa oli sanonut, että kukaan lentäjä ei pääse lentäjän uraa loppuun siten, ettei sattuisi jotain sellaista onnettomuutta, jossa tuttu lentäjä saa surmansa. En silloin edes niin kiinnittänyt tuohon hänen lausahdukseen huomiota, mutta se on pulpahtanut mieleeni kristallin kirkkaana näin jälkeenpäin, kun olen miettinyt paljon häntä, keskustelujamme, hänen ihmeitään, eleitään, puhetyyliään, hymyään…
 
En ollut uskonut, että M oli myös osaltaan varautunut onnettomuuteen niinkin paljon, kuin hänen kuoleman jälkeen kävi ilmi, että oli. En usko, että hän todella ajatteli että hän joutuisi lento-onnettomuuteen, mutta selvästi hän oli henkivakuutuksessaan, pankkiasioissaan, testamentissaan ja niin edelleen, ottanut huomioon sen tosiasian, että hänen ammattinsa/harrastuksensa saattaisi johtaa myös hänen kuolemaansa. Hän oli ajatellut lähimmäisiään. Olimme M:n kanssa seurustelleet virallisesti vasta alle vuoden, kun hän menehtyi, mutta hän oli jossain välissä ajatellut myös minua, kun oli näitä laatinut. Jotenkin karmivaa, mutta samalla tieto tästä sai muistamaan, millainen hän eläessäänkin oli: otti asiat huomioon, oli realistinen ja halusi lähimmilleen aina hyvää.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *