En ole kirjoittanut

Viimeisimmän kirjoitukseni jälkeen tapahtui jonkinlainen takapakki surutyössä. En saanut aikaiseksi käytännössä mitään. Kaiken päälle vaihdoin vielä työpaikkaa. Uuvuin. Liikaa asioita käsiteltäväksi samaan aikaan, varsinkin kun uuteen työhön vaihtaminen näin jälkikäteen oli virhe (en mene siihen tässä sen tarkemmin).

Pahoittelen, etten siis ole päivittänyt yhtään mitään, edes sitä, miten menee. Mutta tässä tulee: muuten yksityiselämässä menee tällä hetkellä hyvin. Taantumaa otin henkilökohtaisesti ja myös suhteessa A:n kanssa tuli luonnollisestikin vaikeaa. Mutta selvisimme siitä. Olemme edelleen onnellisesti yhdessä. Asiat ovat edenneet jopa siinä määrin, että odotan yhteistä lastamme. Tämä tieto tulee vain tänne blogiin, koska kirjoitan anonyyminä. Emme ole vielä uskaltaneet kertoa läheisille, koska olemme niin alussa raskautemme kanssa. Toisaalta, minut kyllä helposti teksteistä voi läheiset tunnistaa. No, siinäpä spekuloivat, mikäli näin pitkän tauon jälkeen sattuvat tämän lukemaan.

Tunnen sisälläni tällä hetkellä lähinnä lämpöä. Ja pahoinvointia, jatkuvaa haukottelun tarvetta.. Mitä näitä nyt on. Mutta ennen kaikkea lämpöä. Tunnen jo nyt, vaikka riskitkin vauvan kanssa on todella suuret, erittäin voimakasta rakkautta ja kiintymystä häntä kohtaan. Olemme A:n kanssa tästä iloisia molemmat ja ”päätös” lapsesta tehtiin yhdessä. Emme toki olettaneet, että raskaudun näinkin pian – kun A:n työkin on lentämistä, eikä hän ole aina kotonakaan, että ovulaation hetkellä aina olisi mahdollistakaan onnistua. Jätimme kuitenkin ehkäisyn pois yhteisellä päätöksellä jonkin aikaa sitten, koska a) sain ehkäisypillereistä ikäviä sivuvaikutuksia b) haluamme molemmat lapsia kuitenkin ja olemme molemmat lähempänä 30 kuin 20 ikävuotta ja c) haluamme olla A:n kanssa toistemme kanssa.

Vitsailimme toki, että nyt kun päätämme, että jätämme ehkäisyn ja lapsi saa tulla, jos tulee, niin tottakai niin käy ensimmäisten yhdyntöjen jälkeen. Ja aika lähelle juuri niin tässä sitten kävikin. Mutta hän on erittäin tervetullut kyllä ja uskon hänen tekevän meille pelkästään hyvää, etenkin kun ajat ovat olleet raskaita.

Kävimme yhdessä hetki sitten juuri muutama vkl M:n haudalla ja kerroimme hänelle (eli aiemmin kirjoitin väärin, koska kerroin paljastavani raskauteni ensin blogiini) että odotamme vauvaa. Voi kai sanoa, että M tiesi asiasta ensimmäisenä.

Kuulostaa varmaan oudolta ja jopa kornilta osan korvaan, voi olla. Olen kuitenkin surussa siinä vaiheessa, että tiedän, että M toivoisi, että saan lapsia jos häntä ei olisi  ja olisi onnellinen puolestani. Ja tilanne on todella se, että M on poissa ja yhteisiä lapsia emme voi saada, ikinä. Sitä todellisuutta ei ole muuttanut ikävä, ei suru, ei itku, ei huuto. Se vain on niin. Mutta M tiesi, että äidiksi tuleminen on yksi suurimpia haaveita elämässäni, joten hän varmaankin olisi pahoillaan ettei kyse ole yhteisestä lapsestamme, mutta myös iloinen että pääsen toteuttamaan suurinta haavettani. Nämä asiat ovat aina niin ristiriitaisia ja saa minut aina kyyneliin, kun kirjoitan näitä ajatuksiani tänne blogiin sanoiksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *