En ole kirjoittanut

Viimeisimmän kirjoitukseni jälkeen tapahtui jonkinlainen takapakki surutyössä. En saanut aikaiseksi käytännössä mitään. Kaiken päälle vaihdoin vielä työpaikkaa. Uuvuin. Liikaa asioita käsiteltäväksi samaan aikaan, varsinkin kun uuteen työhön vaihtaminen näin jälkikäteen oli virhe (en mene siihen tässä sen tarkemmin).

Pahoittelen, etten siis ole päivittänyt yhtään mitään, edes sitä, miten menee. Mutta tässä tulee: muuten yksityiselämässä menee tällä hetkellä hyvin. Taantumaa otin henkilökohtaisesti ja myös suhteessa A:n kanssa tuli luonnollisestikin vaikeaa. Mutta selvisimme siitä. Olemme edelleen onnellisesti yhdessä. Asiat ovat edenneet jopa siinä määrin, että odotan yhteistä lastamme. Tämä tieto tulee vain tänne blogiin, koska kirjoitan anonyyminä. Emme ole vielä uskaltaneet kertoa läheisille, koska olemme niin alussa raskautemme kanssa. Toisaalta, minut kyllä helposti teksteistä voi läheiset tunnistaa. No, siinäpä spekuloivat, mikäli näin pitkän tauon jälkeen sattuvat tämän lukemaan.

Tunnen sisälläni tällä hetkellä lähinnä lämpöä. Ja pahoinvointia, jatkuvaa haukottelun tarvetta.. Mitä näitä nyt on. Mutta ennen kaikkea lämpöä. Tunnen jo nyt, vaikka riskitkin vauvan kanssa on todella suuret, erittäin voimakasta rakkautta ja kiintymystä häntä kohtaan. Olemme A:n kanssa tästä iloisia molemmat ja ”päätös” lapsesta tehtiin yhdessä. Emme toki olettaneet, että raskaudun näinkin pian – kun A:n työkin on lentämistä, eikä hän ole aina kotonakaan, että ovulaation hetkellä aina olisi mahdollistakaan onnistua. Jätimme kuitenkin ehkäisyn pois yhteisellä päätöksellä jonkin aikaa sitten, koska a) sain ehkäisypillereistä ikäviä sivuvaikutuksia b) haluamme molemmat lapsia kuitenkin ja olemme molemmat lähempänä 30 kuin 20 ikävuotta ja c) haluamme olla A:n kanssa toistemme kanssa.

Vitsailimme toki, että nyt kun päätämme, että jätämme ehkäisyn ja lapsi saa tulla, jos tulee, niin tottakai niin käy ensimmäisten yhdyntöjen jälkeen. Ja aika lähelle juuri niin tässä sitten kävikin. Mutta hän on erittäin tervetullut kyllä ja uskon hänen tekevän meille pelkästään hyvää, etenkin kun ajat ovat olleet raskaita.

Kävimme yhdessä hetki sitten juuri muutama vkl M:n haudalla ja kerroimme hänelle (eli aiemmin kirjoitin väärin, koska kerroin paljastavani raskauteni ensin blogiini) että odotamme vauvaa. Voi kai sanoa, että M tiesi asiasta ensimmäisenä.

Kuulostaa varmaan oudolta ja jopa kornilta osan korvaan, voi olla. Olen kuitenkin surussa siinä vaiheessa, että tiedän, että M toivoisi, että saan lapsia jos häntä ei olisi  ja olisi onnellinen puolestani. Ja tilanne on todella se, että M on poissa ja yhteisiä lapsia emme voi saada, ikinä. Sitä todellisuutta ei ole muuttanut ikävä, ei suru, ei itku, ei huuto. Se vain on niin. Mutta M tiesi, että äidiksi tuleminen on yksi suurimpia haaveita elämässäni, joten hän varmaankin olisi pahoillaan ettei kyse ole yhteisestä lapsestamme, mutta myös iloinen että pääsen toteuttamaan suurinta haavettani. Nämä asiat ovat aina niin ristiriitaisia ja saa minut aina kyyneliin, kun kirjoitan näitä ajatuksiani tänne blogiin sanoiksi.

Suhteet Syvällistä

Uni kuolleesta miesystävästä

Näin unta M:stä viime yönä. Muistan elävästi, kuinka unessa hänen huulensa oli aivan korvassani ja hän sanoi rakastavansa minua ja että kaikki on hyvin. Aika pian, luulisin, heräsin tuon jälkeen ja kavahdin. Uni tuntui hyvin oikealta elämältä ja todella aidolta tuntui se, että hänen huulensa olisi korkettaneet korvaani, kun hän sanoi nuo sanat minulle.

Yleensä unohdan nopeasti unet herättyäni. Tätä en voi unohtaa. Uni oli ihana, toivon etten olisi herännyt, koska unessa M oli elossa. Fyysisesti kuiskasi minulle. Mutta unessakin jollain tasolla tiesin, ettei hän voi olla kuiskaamassa korvaani, koska hän on kuollut.

Ja samalla mietin, toivonko todella että M olisi vielä täällä, koska muuten en olisi nyt A:n kanssa.  Tietenkin toivoisin, ettei M olisi kuollut, mutta A:n kanssa menee tällä hetkellä hyvin. Toisaalta emme ikinä A:n kanssa olisi löytäneet toisiamme, jos M olisi vielä täällä. Vaikea dilemma.

En ole erityisen uskonnollinen ihminen, mutta mieleeni hiipi ajatus (ehkä naiivi, lapsellinen ja typerä sellainen), mutta oliko se jokin selittämätön ilmiö ja M todella viestitti minulle jotain tuonpuoleisesta? Uni meinaa tuntui normaaleja unia todellisemmalta ja voin vannoa, että olin tuntevinani hänen huulet korvassani. Ja hänen äänensä. Kyllähän minä suunnilleen muistan millainen hänen äänensä oli, mutta väkisin joudun sitä miettimään, ennen kuin sen muistan. Unessa äänikin oli juuri sellainen, kun hänen äänensä oli. Miehekäs ja lempeä. Matala ja rauhallinen. 

Onko muilla ollut vastaavia unikokemuksia ja olisi kiva kuulla, mitä ajattelette sellaisista? Halusin jakaa tämän heti blogiini, koska koko päivän tuo uni vain on pyörinyt mielessäni.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Hyvä olo