Tiedän, että monen mielestä uusi suhde on alkanut nopeasti. Olin aivan varma, vielä noin kuukausi sitten, etten tiedä, rakastunko enää koskaan. Elämässä kuitenkin tapahtuu arvaamattomia asioita. M:n suruprosessi on vielä kesken, vaikka minulla on hiljaa alkanut uusi suhde. Tosin olemme vielä ihan alussa, ja päättäneet jatkaa todella rauhallisesti, koska olimme molemmat M:lle läheisiä ihmisiä.

M:n kuoleman ja hautajaisjärjestelyjen aikaan tutustuin siinä sivussa paremmin hänen hyvään ystävään ja kollegaan A:han. Tavallaan minua helpotti keskustella hänen kanssaan, koska tietyllä tapaa heissä on, tai oli niin paljon samoja piirteitä ja ajatuksia. Aluksi se oli keskustelua, M:n muistelua, toistemme lohdutusta ja molemmin puolin aivan varmasti vilpitöntä. Tuskin kummallakaan kävi mielessä, että siitä syntyisi romanssi, kun toisen parhain ystävä ja toisen kumppani oli kuollut. Ei todellakaan, se ei mennyt niin.

En tiedä, kuinka se oikein alkoi. Luulen, että meistä tuli kesällä niin hyviä ja läheisiä ystäviä, että siitä suhteemme alkoi huomaamatta ja hiljalleen kehittymään. Meissä oli yllättävän paljon samoja piirteitä ja M ja hänen poismenosta tullut suru tietenkin yhdisti meitä. Mainitaan vielä, että olemme A:n kanssa tällä hetkellä todella alussa, emmekä tiedä kumpikaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Olemme keskustelleet myös syyllisyydestä, mikä molemmille on tullut siitä, kun yksi asia johti toiseen, ja toinen kolmanteen ja ihastuimme syvästi toisiimme. Molemmat ovat miettineet tahoillaan, onko tunteet vääriä, kun kyseessä on kuolleen ystävän kumppani ja toisaalta kuolleen kumppanin paras ystävä.  Saisimmeko tuntea toisiamme kohtaan, mitä tunnemme? Olemme keskustelleet niin syyllisyydestä, kuin siitä kolikon toisesta puolesta: mitä M ajattelisi – eikö hän haluaisi meille hyvää ja meidän jatkavan elämiämme? Ehkä, hän olisi onnellinen että juuri hänen kaksi läheisintä ihmistä olisi löytäneet toisensa, kun häntä ei enää ole?

Noita viimeisiä lauseita kirjoittaessani pillahdin juuri itkuun. Emmehän voi tietää, ajattelisiko M noin, vai ehkä niin, että olemme pettäneet hänet. Uskon kuitenkin, että M olisi halunnut sitä, että jatkan elämääni. Hän oli järjen mies. Tätä mieltä oli myös A. 

Olemme A:n kanssa molemmat vielä suruprosessissa, mutta se, että meillä yhdessä on helpompaa ja toistemme seura auttaa ja tekee iloiseksi, on hyvä juttu ja helpottaa. Olemme puhuneet niin, että etenemme rauhassa ja kaiken tämän keskellä sitä vauhtia, kun tuntuu hyvältä. Varmaan näin alussa on hyvä pitää välillä etäisyyttä (mikä kyllä on tuttua, koska M oli myös lentäjä kuten A) ja jossain kohtaa, mikäli siltä tuntuu, edetä suhteessa sen vaativalla ja halutulla nopeudella.