Koepäivä

img_3240_1.jpgTänään oli se etukäteen pelätty koepäivä. Koko kesän olen kahlannut läpi WSET level 3 kirjaa, tehnyt muistiinpanoja muistiinpanojen perään. Tänään vihdoin oli se päivä, kun testattiin oliko mitään jäänyt päähän, tästä kaikesta lukemisesta. Ja Jeeeee!!!! Tänään oikeasti osasin asiat mitä kokeessa kysyttiin. Jännitin ja mietin etukäteen kuinka syvälle asioihin kokeessa mennään, kuinka tarkasti viinialueiden ala-alueita kysellään, mutta onneksi mentiin sillä tasolla minkä itsekkin vielä osasin. Tai näin ainakin luulen, varsinaiset tuloksethan saan vasta kahdeksan viikon päästä joten odotettavaa kyllä riittää. Itsevarma fiilis kuitenkin jäi kokeesta ja mihin muuhunkaan sitä luottaisi kuin omaan intuitioon.

Eilen viimehetken lukuhetkessä iski totaalinen ahditus ja jännitys. Keksin purkaa ahdistustani pelaamalla WSET viinipeliä, jonka saa asennettua iphoneen AppStoresta. Törkeän hauska peli(no joo mikä kenenkin mielestä sitten on hauskaa), jossa pitää sijoittaa kartalle eri viinejä. Aika on tiukka, kussakin tasossa tulee sijoittaa 10 viiniä alkuperämaahansa tai alueelle 60 sekunnissa. Siinä meinasi sormet mennä sekaisin ja höyry nousta korvista, kun vuorotellen hypit kartalla Chilestä, Austraalian kautta Ranskaan ja taas perään toiselle puolelle maapalloa. Jokatapauksessa suosittelen kokeilemaan. Auttaa hahmottamaan viinimaailmaa. 

Niin tämän päivän koe tilanne oli aika hassu. Koe alkoi aamulla yhdeksältä, olin hyvissä ajoin Perhossa jotten vain myöhästyisi. Pääsin kuitenkin heti luokkaan ja suorittamaan tenttejä. Tein kokeet yksin, kokeen valvoja istui miltei 2,5 tuntia valvomassa yksin minua. Koe alkoi kahden viinin sokko Tastingillä, johon oli varattu aikaa 30 minuuttia. Olen harjoitellut paljon sokkoja kisoja varten, joten suppeahkon 3 tason tastingin suoritin miltei alle 15 minuutissa. Teoriakoe alkoi monivalinta kysymyksillä, viisikymmentä kinkkistä kysymystä pohdittavaksi. Toinen osa kirjallisesta kokeesta oli essee kysymyksiä ja siinä kyllä meinasi käsi väsähtää kesken kaiken. Kokeen jälkeen pystyikin huokaisemaan helpotuksesta. HUOOH!!! Tulihan tehtyä. Nyt voi pakata Level 3 kirjat kaappiin ja kaivaa WSET Diploman kirjat tilalle sillä ensi viikolla se jo alkaa! 

PS. Vitsi että rakastan viileitä syysaamuja. PARASTA

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *