Satunnaisen matkailijan silmin: Budapest herkuttelijan paratiisi

 

Vahva historia, rappiotila ja mausteinen gulassikeitto. Makumatka Unkarin Budapestissa oli elämys vailla vertaa. Ei ainoastaan paprikan monimuotoisuus ja unkarilaisen ruokapöydän mausteisuus hurmannut, myös silmänruokaa oli tarjolla nähtävyyksien muodossa.

 

Sain äidiltäni ja sisariltani 50vuotis lahjaksi kolmen päivän matkan Unkariin, Budapestiin. Ajankohta toteutukselle oli maaliskuussa.

Toisin kuin sisareni, en ollut käynyt 19 vuoteen Ruotsia ja Viroa pidemmällä, ja silloinkin lasten ja perheen ehdoilla, joten tästä Keski-Euroopan matkasta otettiin niin paljon irti kuin kolmessa päivässä vain suinkin ehti. Ja kyllä ehti. Kolmen päivän tiivis kävely, nähtävyyksien katselu, ja kiipeäminen Gellert-vuorelle pudotti painoa reilun viisi kiloa. Siitäkin huolimatta, että söimme ja herkuttelimme joka välissä missä vain ehdimme. Nesteet lähtivät liikkeelle ja aineenvaihduntani käynnistyi tehokkaasti.

Aivan ensimmäiseksi nostimme maljan Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkan kunniaksi. Ja määränpäässä äitini tarjosi meille lounaaksi ensimmäisen gulassikeiton mausteineen ja viineineen. Täytyy sanoa, että elämys oli ikimuistoinen.

 

Unkarin mausteinen perinnesoppa gulassikeitto

Taksissa, matkalla hotellille, koen tunteen siitä, kuinka erilaiselta maailma näyttää suomen rajojen ulkopuolella. Taksin kaartaessa lentokenttäalueelta poispäin on vielä kovin aukeaa ja laajaa. Asfaltoidulla parkkipaikalla näkyy lentokoneiden ruhoja ja hallimaisia rakennuksia. Matkan edetessä maisema muuttuu lähiöalueeksi, jossa silloin tällöin vilahtaa puita ja pensaita.

Rakennuksissa on halkeamia ja maali seinien pinnassa on kulunut. Parvekelasien värikkyys on haalistunut. Katse kiinnittyy rakennusten keskellä olevaan telttamaiseen laatikkorykelmään. Kuusibaari, kodittomien kotialue. Budapestia lähestyttäessä rakennukset saavat korkeutta ja arkkitehtuuri muuttuu. Historia alkaa näkyä mitä lähemmäksi keskustaa saavumme. Kirkkojen kupolit, lukuisat sillat, vuori veden toisella puolen, jylhät ja linnamaiset rakennukset.

Taksi jättää meidät kadun varteen ja ohjaa selkeällä englannilla hotellia kohden. Koska huoneitamme ei vielä luovuteta, jätämme laukut säilytykseen ja lähdemme etsimään lounasravintolaa. Ravintola löytyykin heti kulman takaa. Kiinnitän huomion punavalkoruutuisiin pöytäliinoihin, talonpoikaistyyliseen puusisustukseen, yksityiskohtiin, kuten koriste-esineisiin, kuviin, purnukoihin ja kapustoihin seinillä ja hyllyillä. Hiiligrillissä paistuivat lihat, tuoksu tuo veden kielelle, ja taulu-tv näyttää herkullisia annoksia lihalautasista. Nälkäiset matkalaiset tulivat paratiisiin.

Tarjoilija ohjaa meidät pöytään, ja antaa ruokalistat. Ystävällinen, ilahtunut hymy valaisee naisen kasvot, hänen ottaessaan vastaan tilaukset. Olimme päättäneet syödä ensimmäiseksi ruokalajiksi aitoa unkarilaista gulassikeittoa, joten etenimme nopeasti.

Myös gulassikeitto saapui pöytään ripeästi. Paprikatahnaa saimme kauniissa purkissa, ja sitä sivelimme sekä vaalean leivän päälle, että varovasti myös keittoon. Ja se kannatti. Suuta kyllä poltteli, mutta hyvällä tavalla. Vertailun vuoksi söimme seuraavana päivänä toisessa paikassa samaisen keiton, mutta se soppa muistutti enemmän suomalaista lihakeittoa kuin mausteista Unkaria.

Olin kuullut, että Unkarin kuumin juttu on paprika. Ja matkan aikana sitä todellakin löytyi jauheena, tahnana, putkilona, purkkina ja erilaisina makuelämyksinä makkaroissa ja mausteseoksissa. Totesin, että kun käy Unkarissa suhde paprikaan muuttuu mielenkiintoisemmaksi ja tietoisemmaksi.

 

Kylpylät ovat Unkarin sydän

Olin kuullut, ettei Unkariin kannata mennä, ellei paikallisessa ”Eiffeltornissa” käy. Toisin sanoen koe kuumavesilähteitä ja kylpylää. Kun neljä naista lähtee seikkailemaan, on aina vaarana, että hormonit sotkevat kuviot, ja veteen asti ei päästä. Meillä kävi onni, saimme kokea Budapestin suurimman kylpylän kuumat aallot.

Ikimuistoisinta oli kuitenkin kokea ensin paikallinen metro. Ainoa tie kylpylään näytti olevan metroliikenne. Kaupungin hahmottaminen ensimmäisen päivän aikana oli vielä alussa, joten metrotunnelin ja lippukäytäntöjen tulkkaaminen tuottivat hieman päänvaivaa. Lopulta totesimme, että ostamme kertaliput. Tarkastajia liikkui tiuhaan, joten matkaliput olivat paikallaan.

Meteli tunnelissa oli korvia koetteleva, sillä keltainen vaara ilmestyi tiuhaan laiturille. Länsimetro on luksusta siihen Outokummun kaivoksen junaa muistuttavaan, kolkuttavaan ja ovisummerin rämähtävää  torviääntä pitävään metron tynkään, joka keltaisena kulkea jyskytti pitkin kapeita kiskoja lähes minuutin välein. Merkkivalo ovien yläpuolella varoitti, että näiden ovien väliin ei auta jäädä, niissä ei turvamekanismeja ole. Matka kylpylään sujui metroasemien nimiä lukien, itse asemat olivat hyvin yksinkertaisia, valkoista ja ruskeaa sävyiltään.

Széchenyin kylpylä jossa poikkesimme, on Budapestin suurin terveys- ja lämminvesikylpylä. Uusbarokkinen rakennus oli kaunis katsella ulkoa, mutta ennen kaikkea sisältä. Kylpylä sijaitsee kaupunginpuistossa, ja on tunnettu shakinpeluustaan, ja ulkoaltaistaan, joissa voi oleskella talvellakin. Shakkia altaissa todellakin pelattiin, ja tunnelma altaissa oli rauhallisen leppoisa.

Viihdyimme kylpylässä illan pimeyteen asti, niin kuumavesialtaissa ulkona, kuin mineraalivesialtaissa sisällä. Olutkylpy olisi maksanut 30e lisää, mutta jätimme sen väliin. Jalkahoitoa ei juuri tuona päivänä ollut, ja hierontaa emme juuri nyt tarvinneet.

Ulkoaltaissa sai olla 20minuuttia kerralla. Vaikka ulkoallas oli aika ajoin täysi, sekaan mahtui aina lipumaan, ja tilaa sai. Puheensorina toi oman tunnelmansa. Uimavalvojan tehtävä altaan reunalla ei suinkaan ollut pelastaa vain hukkuvia, vaan valvoa, että altaissa ei metelöidä eikä muuten oleskelurauhaa häiritä. Useat unkarilaiset viettävät työpäivän jälkeisen ajan rentoutuen kuumavesialtaiden lämmössä.

Unkarin maaperää on hyödynnetty Budapestin muussa lämpöjärjestelmässä. Kuumaa vettä ja lämpöä riittää myös asuinrakennuksiin. Ja sen huomasi hotellimme lämpötilasta.

Jos kylpylästä etsii haittapuolia, on se ehkä rikinkatku osassa altaita. Kahdelle henkilölle tarkoitetut lukittavat vaatekopit olivat näppäriä vaatteiden säilytykseen, mutta toivottaman ahtaita isoille ihmisille.

 

 

Lihan välissä pekonia, ja päällä läskiä

Seuraavaksi tahdoimme maistaa paikallista lihaa. Niinpä illan tullen etsimme sopivaa ruokapaikkaa, ja sisäänheittäjän bongatessa meidät, päädyimme pohdinnan jälkeen Italialais-Unkarilaiseen ravintolaan. Tässä paikassa ei kiirettä pidetty tarjoilun kanssa, ja yksi sisaristani jäikin pohtimaan, oliko juustolautasen juustoja lähdetty lypsämään lähikylän kutusta.

Odotellessa meitä viihdytti paikallinen trubaduuri kovaäänisellä soitollaan suoraan 80-luvulta. Lihan tullessa pöytään oli sen päällä suolaista pekonia höysteenä. Annos oli iso ja maistui nälkäiselle kylpyläkävijälle punaviinin kera. Punaviini jota joimme kolmen päivän aikana, oli aina sama, koska sitä suositeltiin. Viimeisenä päivänä söin lihaa, jonka väliin oli laitettu pekonia, ja sisareni lihan päällä oli hiillostettua läskiä. Lihansyöjänä olen tottunut monenlaiseen ruokaan, mutta yllätyin silti, että lihan sisään ja päälle laitettiin lisää lihaa.

 

Gellertinvuorelle nousu ja vapaudenpatsas

Hotellimme sijaitsi kaupungin ytimessä ja oli erittäin lämmin ja siisti. Palvelu ystävällistä ja toimivaa. Hotelliaamiainen oli runsas voisarvineen, leikkelelautasineen ja kookosmunkkipalloineen. Uskalsin maistaa paikallista majoneesipohjaista salaattia ja pitkiä nakkimakkaroita, eikä vatsani oirehtinut muistakaan maistiaisista.

Kevät oli Budapestissa jo pitkällä. Lämpötila +15, ja aurinkoista. Päällystakit saattoi vaihtaa kevyempiin huoletta. Toisen päivän aamuna teimme retken Gellert-vuorelle vapaudenpatsasta katsomaan. Ennen kuin lähdimme, ostimme liput turistibussiin, jolla saatoimme tulla vuorelta pois.

Kapuaminen vuorelle oli antoisaa, sillä kuvasimme maisemia lähes jokaisella tasanteella, joita portaiden ja kapeiden kävelypolkujen varsilla oli runsaasti tarjolla. Maisema oli silmiä hivelevä. Näimme pestin puolen laajuuden koko komeudessaan. Vuoren huipulle päästyämme näimme myös budan puolen kokonaisuudessaan, ja ymmärsimme, kuinka iso kaupunki todellisuudessa on. Koimme vain murto-osan Unkarin pääkaupungin tarjonnasta matkamme aikana. Gellert-vuoren huipulla vapaudenpatsaan lisäksi oli myös hyvän ja pahan taistelusta kertova patsas, Pyhä Yrjö ja lohikäärme.

 

Rappeutuva Budapest hurmaa historiallaan

Turistibussi kierrätti meidät vuorelta alas, ja suomenkielisen selostuksen Unkarin historiasta saimme kuulokkeiden avulla. Unkarin monikansallisuudesta kertova historia ja vaihtuva maisema tukivat toisiaan, ja ymmärrys maan osittain kulahtaneeseen rappiotilaan sai sympatiaa. Surullisuuden tunteelta ei voinut välttyä. Vaikka kerjäläisiä ei näkynyt Budapestin kaduilla läheskään yhtä paljon kuin Helsingissä, niin jotakin kertoo se, että kaupungin parhaimmisto ja keskituloinen kansa pyrkii pääkaupungista maaseudulle, eikä päinvastoin.

Historiallisia rakennuksia katsellessa koin 80-luvun Sissi-elokuvat uudelleen. Ymmärsin, miksi romantisoidun elokuvan prinsessa oli rakastunut Unkariin. Itävallan keisarinna Elisabet oli yksi Unkarin monarkian hallitsijoista. Budapestin siltojen nimet on nimetty heidän mukaansa.

Poistuimme bussista lounaalle jonka jälkeen shoppailimme kauppahallissa ja pienissä kaupoissa. Käsitöitä ja elintarvikkeita, lähinnä makkaroita ja paprikan erimuotoja oli runsaasti tarjolla. Illan tullen oli aika jälleen syödä. Paikallinen mättöherkku Langos löytyi kauppahallista, sen pohja on rapea, maukas, ja pehmeä, epäilisin uppoöljyssä valmistetuksi. Tuon ohuehkon läpyskän päälle kerättiin oman maun mukaisia täytteitä ja valkosipulikastike. Ruokailun jälkeen palasimme hotellille, ja jatkoimme iltaa vielä viimehetken tuliaisostoksia tehden, söimme myös paikallista rullapullaa ja poikkesimme paikalliseen viinitupaan.

 

Kansallispäivä täytti kadut, ja sulki kaupat

Paikallista ilonpitoa pääsimme seuraamaan livenä, kun Kansallispäivää juhlittiin ensin edeltävänä iltana sankoin nuorisojoukoin ja kulkuein. Ja varsinaisena päivänä markkinahumussa ja Parlamenttitalon kupeessa bussilaumoittain. Kaupat ja kahvilat sulkivat ovensa, vain keskeisimmät turisteille tarkoitetut olivat auki. Paikallisia poliiseja näkyi sankoin joukoin, mutta marssijärjestys tuhansilla ihmisillä oli rauhallinen, kantaaottavista pahvilapuista huolimatta.  

Viimeisenä reissupäivänä satoi, ja oli kosteaa. Kylmä tuntui päästä varpaisiin. Pieni bussi, jossa oli muoviset seinät ja vetoketju vei meidät markkina-alueelle linnavuoren pihoille. Bussikuski ei pyyhkinyt huurteista tuulilasia vaan tihrusteli ajaa ulkomuistista reitin ylös, ainakin se meistä tuntui siltä.

Kävimme myös Tonava-risteilyllä, joimme kylmän hiipiessä selkäpiihin kuumaa Hot Winea katsellen Margitin-saarta ja sen puistomaisilla käytävillä juoksevia lenkkeilijöitä. Margitin saaren historia avautui, kun sisareni luki matkaoppaasta tarinan. Saari on saanut nimensä Unkarin kuninkaan Béla IV:n tyttären Margaretin mukaan. Béla oli vannonut, että antaisi tyttärensä Jumalalle, jos Unkari pelastuisi maahan hyökänneiltä mongoleilta ja hän pystyisi jälleenrakentamaan Unkarin uudestaan. Mongolit perääntyivätkin yllättäen, ja Béla lähetti tyttärensä luostariin. Margit kuoli saarella 29-vuotiaana.

Ennen lähtöämme Unkarista söimme myöhäisen lounaan ja joimme Espressokahvit. Taksi haki meidät sovitusti hotellilta ja vei turvallisesti lentoterminaaliin, josta saatoimme edetä eteenpäin.

 

Jokainen matkustaa tyylillään

Tuliaisiksi toin paikallisia juomia ja tietenkin paprikaa eri muodoissa. Hieman suklaata ja matkamuistoja lapsille. Lisäksi jääkaapin oveani koristaa magneetti Sissi-kuningattaresta muistutuksena siitä kuka itse olen, ja mitä Unkarin kuningatar koki. Unkarin matka oli hyvin symbolinen vapausmatka myös omaan itseen. Koin henkilökohtaisella tasolla, että piti lähteä kauas nähdäkseen lähelle.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *