Naiselle 50:n ikävuoden täyttäminen on iso virstanpylväs. Kolmikymppisenä 50v on kaukana tulevaisuudessa oleva luku, joka tarkoittaa samaa kuin elämänsä viime vetoja vetävä mummeli. Peli on menetetty tuossa iässä. Sitä odotellaan vaan kuolemaa.

Eräänä päivänä sitä sitten täyttää 50v ja eikä se tunnu oikeastaan yhtään miltään. Suurin muutos on se, että elämä menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Viikot suorastaan vilisevät silmissä ja kuukaudet vaihtuvat tiuhaan. Enää ei tarvitse keskittyä pikkuasioihin vaan voi rauhassa katsella laajempia kuvakulmia.

Mullahan oli aina ajatus siitä, että viisikymppisenä mulla on omistusasunto, uudehko auto, vankka talous ja hyvä parisuhde. Kaiken kruunaa lapset, joilla on koko elämä edessä ja elämästä nautiskellen odottelen lasteni häitä ja lapsenlapsia. Joo, nyt mä olen 51 ja ei ole todellakaan mennyt niin kuin suunnittelin. Tai ei edes sinnepäin.

Omistusasunto ja uudehko auto – ne kyllä oli jossain vaiheessa, mutta talous joka on helvetin kaukana vankasta, vei mennessään nekin. Enpä tajunnut ottaa huomioon sellaista, että kohdalle voi osua konkurssi ja pari muuta epäonnekasta rahatilanteeseen vaikuttavaa asiaa.  Eihän nyt sellaisia tapahdu kuin muille, niin naivisti sitä joskus ajatteli.

Hyvä parisuhde. Sen korjaisin sanomalla upea parisuhde. Mun mieheni on se joka on kannatellut mua myrskyssä ja tyynessä – se on mun lottovoittoni.

Lapset – ihanat, upeat lapseni. Niillä on todellakin koko elämä edessä, mutta en tajunnut sitä, että kumpikin heistä käy kasvaessaan läpi niitä samoja ihania sekä kipeitä asioita, joiden kanssa itsekin on nuorempana taistellut. Niinpä äitinä sitä seuraa siinä vieressä ja käy toisen kerran läpi sen koko paskan. Ainoastaan, että tällä kierroksella se on paljon tuskallisempaa, kun ne kipeät asiat satuttavat omaa, rakasta lasta. Toisaalta taas ne ihanat asiat ovat satakertaa makoisampia kun ne tapahtuvat sille omalle lapselle. Häitä ja lapsia ei ole vielä näkyvissä ja tulevat sitten joskus. Ehkä.

Vaan se ajatus, että tän ikäisenä kuolema kolkuttelis olkapäällä – se on ihan paskapuhetta. Mä en osaa sanoa minkä ikäiseksi itseni tunnen, mutta en ainakaan vanhaksi. Myönnetään, että painoindeksi on jyrkässä nousussa, nivelet naksuu, ilman rillejä ei näe lukea yhtään mitään ja nukkuessa näytän ja kuulostan kauniin prinsessan sijasta kovaa kuorsaavalta monsterilta. Mitä sitten? Edelleen mä nautin elämästä ja ainakin mielessäni olen kykenevä tekemään samoja asioita kuin 20 vuotta sitten. Mä vedän täysillä joka päivä – välillä roiskuu ja joskus jopa tulvii rapatessa, mutta se ei menoa haittaa. Täyttä höyryä eteenpäin.