Sytkyjen tykitys, osa 3
Ah, tuo jatkuva ihana kuvotuksen tunne. Kahvikaan ei maistu. Turvottaa, väsyttää. Voisi luulla, että olen raskaana, mutta ei, minäpä käväisin vain viime torstaina nauttimassa kolmannen annoksen sytostaatteja suoraan suoneen.
Tällä kertaa oireet olivat ovat (edelleen) pahempia kuin aiemmin. Primperan ei auta kuin hetkellisesti, ja olenkin ottanut raskausaikojen pahoinvoinnin vähentämiskikat käyttööni. Kaurapuuroa, näkkäriä, pieniä annoksia vähän väliä. Imeskeltäviä kovia karkkeja. Ei saa tehdä liian hyvää ruokaa ettei syö itseään ähkyyn, mutta kuitenkin sellaista ruokaa joka maistuu. Note to self: ei enää valkosipulista guacamolea – oksennus ei ole kaukana kun jääkaappikin haistuu sille vielä kaksi päivää herkuttelun jälkeen.
Olin todella väsynyt koko viime viikon ennen sytkyjä, jätin jopa treenit väliin. Ajattelin väsyn taas purkautuvan onkolla saatuani tipan käteeni, mutta äh, tällä kertaa uni ei tullut. Olin vain hemmetin vittuuntunut koko tipassa oloon, koko hoitoon, koko sairauteen. Yritin jutella mukavia, lueskella, pelailla kännykällä, mutta eipä siitä mitään tullut. Kovasti reipasta kyllä olin ja jemmasin vitutukseni, sillä tyttäreni tulivat tällä kertaa mukaan katsomaan kuinka äitiä oikein hoidetaan. Hovikuskina ja sytoseuralaisena aiemminkin toiminut äitini eli Mummansa vei heitä onneksi myös jätskille ja sairaalan kanttiiniin välipalalle, sillä koko kolmen tunnin hoitosessio on kuitenkin noille elohiirille pikkuisen liian puuduttavaa katseltavaa.
Mun positiivisuutta ja ylipäänsä asennetta kehutaan niin kovasti, että välillä tekisi mieleni näyttää keskisormea koko tsempparilaumalle. Pakkohan se on perkele jaksaa ja ottaa tämä kaikki vastaan, ei siinä hei mitään kehumista ole. Tämä on nyt vain kestettävä, eikä tämä tämmöinen kuvotuskärsimys mitenkään kirkasta mun kruunuani tai tee musta parempaa ihmistä.
Se vähäinen parin millin siilitukkakin sitten lakastui kokonaan, ja viikko sitten pää tuli ajeltua täysin klaniksi. Onneksi mulla on hemmetin hyvän muotoinen pää (”niinku isälläs”, äitee tuumas) ja kuulemma näytän jopa seksikkäältä kaljussani. Hih! Kunhan nyt olo taas palautuisi sytkyjen jälkeen suht normaaliksi, jotta tosiaan voisin tuntea oloni seksikkääksi tai edes hyväksi.
Kolmas sytostaattitiputus meni siis ihan kivasti, mitä nyt fiilis on ärsyyntynyt, jopa kiukkuinen. Kyl tää tästä, mä sanon itselleni ja painun takaisin sohvanpohjalle kutomaan uusia punaisia sukkia ennen kuin puren keltään päätä poikki.