Jaksaa, jaksaa!

Voi kuvotus. Onneksi sen kestää, kun mieliala on jo parempi, ja olen jopa jaksanut puuhailla yhtä sun toista viime päivät. Telkkarin edessä kyhjääminen väsyttää entisestään!

Lauantaina Systeri otti ja kaivoi mut tv-haudasta ulos. Tuli käymään mukanaan radleria ja lonkeroa sekä omatekemiään leipomuksia. Istuttiin iltaa ulkosalla, ja mukaan liittyi myös Systerin paras ystävä skumppapullon kera. Ilta jatkui aina grillailun kautta ravintolalaivalle asti, ja kah, jaksoin aina yhteen saakka yöllä. Mikäs siinä jaksaessa kun on kivaa ja pahoinvoinnin estolääkkeet mukana. Eipä tuota alkomahoolia tullut liiemmälti nautittua, mutta kas, selvinpäinkin voi olla kivaa.

Bloggaaja huomasi ottaa kuvan kaverin tuomasta skumpasta vasta kun se oli juotu. Ja vaikka aine oli punaista, sai epirubisiinikammoinen juotua sitä jopa yhden lasillisen!

Eilen, kun lapset olivat vielä sopivasti isällään ja Rakas reissussa, jaksoin jopa lähteä kirpparia kiertämään (lapsille syysvaatetta, pitää jo alata varautumaan!) ja vielä illansuussa ystäväni Kartsan kanssa rantaan istuksimaan. Pelattiin korttia ja piknikattiin pienesti. Pieniä juttuja, mutta kovasti piristävää, vaikka aurinko teki mut äärettömän väsyneeksi ja torkuinkin sitten loppuillan ennen kuin tyttäret tulivat kotiin.

Tänään olen sitten tehnyt pieniä rästiin jääneitä juttuja, mutta tietenkin sain touhailulla itseni sitten niin väsyneeksi, etten jaksanut enää iltapäivällä lähteä kaverin piknik-kekkereihin. Vielä kyllä ehtisin käväistä, mutta taitaa kuitenkin sohva ja neulomukset (nyt vuorossa pystyraidallista lapasta, tulee kuulkaas hianot!) viedä voiton. Kuvotus aaltoilee taas ikävästi, eikä oikein tiedä miten päin olla. Vatsakin on kivasti sekaisin. Huomiseksi suunnittelin siivousoperaatioita (jälleen kerran), taidanpa siis levätä että jaksan (jälleen kerran). Ystäviä ympäri Suomenmaan on tulossa kyläilemään tässä parin viikon sisällä, joten olisi jokseenkin kohtuullista emännöidä suht siistissä kodissa.

Kyllä tympeää välillä tämä itsensä ja kroppansa kuuntelu; jaksanko, voinko, pystynkö. Onneksi itsensä tarkkailu on kuitenkin vielä tällä asteella ettei joka kolotusta laske uudeksi syöväksi vaan ihan vaan oireiluksi hoitoihin. Vielä kaksi hoitokertaa, kyllä mä ne jaksan – varsinkin kun kohta on taas edessä kuvotukseton kaksiviikkoinen! Wuhuu!