Rock’n’Burlesque!
Terkkusia treeneistä! Meidän ihanalla burleskibändillä* on keikka ensi viikon perjantaina, ja tänään oli ekat ”pukuharjoitukset” – vedettiin koko setti läpi vaatteet päällä ja ilman (hih!). Pienesti jännitti kuinka tuo koko shown läpimeno sujuu – kunto sytkyjen jäljiltä edelleen huonona, ja flunssaisenakin äänikin on mitä on -, mutta hyvinhän se taisi mennä, ainakin omista fiiliksistä päätellen.
Meidän bändin eka iso keikka oli kaksi viikkoa ennen kuin mä löysin The Kyhmyn. Kyhmyhän oli ihan siinä rinnan päällä, hyvin löydettävissä (ja lopulta paljaalla silmällä havaittavissa), mutta kaksi viikkoa ennen vahinkolöytymistään en ollut huomannut sitä. Jep, koko talven kestäneiden treenien ja itse shown aikana hiplasin kyllä useasti rintojani, mutta en huomannut koko möykkyä. Vasta sen kaksi viikkoa keikan jälkeen löysin kyhmyn, vaikka melkosen kourivasti olin tissejäni sullonut esiintymisasuihin (ja fileitä tissien seuraksi :D). En tiedä, kasvoiko mokoma kasvainpaskiainen vaan niin nopeasti, vai eikö sattuma ollut puolellani.
Syöpädiagnoosi katkaisi sitten proggikselta siivet toviksi, ainakin mun osalta. Osa bändistä teki kesällä hääkeikkaa, mutta itse kamppailin naiseuteni ja hoitojen kanssa, enkä jaksanut halunnut osallistua. Oli paha paikka hävitä kirjaimellisesti rinnanmitalla muille bändin naisille, vieläpä kun heillä oli muutenkin muhkeampi varustus kuin minulla. Olinkin feidata koko touhun kokonaan, kun loppukesästä aloimme sytostaattihoitojeni loputtua miettimään treenejä pikkujoulukautta varten. Tajusin onneksi hyvin pian, että naisellisuuteni tai edes burleskin tekemiseni ei ole edelleenkään kiinni siitä onko minulla tissejä yksi tai kaksi, tai edes tukkaa päässä. Naisellisuuteni on pelkästään se oma kokemukseni siitä, mitä on olla nainen. Olen naisellinen nainen ilman tissiä, olen naisellinen nainen ilman tukkaakin.
Olin jo päättänyt aiemmin, että esiinnyn ilman peruukkia eli tällä lyhyellä siilillä (eh, taisi olla tuossa ylläkin nähtävässä oman naiseuteni ylistyshuumassa päätetty juttu). Tänään treeneissä sitten kuitenkin tajusin, että burleskipersoonallani on pitkä tukka (varsinkin kun soolonumerossa se tukka paljastetaan dramaattisesti hatun alta), joten peruukkini pääsee kuin pääseekin kunnon käyttöön. Mähän käytin peruukkia kaksi kertaa; kerran kaupungilla kun olin rintsareiden kanssa syömässä (!!!) ja toisen (ja viimeisen) kerran tyttärieni kevätjuhlassa heidän pyynnöstään. Niin, ja joidenkin asiakkaiden takia puin sen myös päälle. Ei ollut arkiminän juttu tuo peruukki, ei. Roolihahmolle se sopii kyllä. Hikihän siinä lavalla tulee nk. pipo päässä, mutta niin tulee muutenkin!
Ekassa biisissä ei vielä ole iso hiki. Kuva ekan ison keikan ”kenraaliharjoituksesta” viime helmikuulta. Siellä se syöpä syöpyi tississä enkä minä tiennyt mitään. Ja toi mun tukka ulottui kiharana yli puolen selän, mieti! Ja kroppakin oli aikas huikee ilman sytokiloja! Kuva: Jukka Vähälummukka
On mahtavaa päästä jatkamaan proggista, jonka luuli joutuvansa hautaamaan yhden syöpäperkeleen takia. On mahtavaa huomata, ettei mun naisellisuus tai edes sen esittäminen ole kiinni yhdestä tissistä. Tai tukasta tai peruukista. Tai edes lihomisesta. Asenne ratkaisee.
Ensi viikko tulee olemaan tiukkatahtinen, mutta se on hyvä. Treenien lisäksi on joulumyyjäisiin valmistautumista, pikkujoulumekkojen ompelua sekä puuduttaviakin puuhia kuten vetoketjujen vaihtoja. Parhautta! Joskin agendassa on myös yksi tutkimus naistentautien poliklinikallakin, mutta sitä en murehdi etukäteen.
* meidän (ihana) burleskibändi = coverbändi, joka höystää biisit burleskilla eli tanssilla ja riisumisella, sekä näyttävillä puvuilla. Samalla tutkailemme naisen eri rooleja kotirouvasta s/m-kuningattareen, mutta tuon tutkielman ajatus taitaa jäädä helposti viihdearvonsa jalkoihin…