Tieto lisää tuskaa – not.
Mä vasta just tajusin eleleväni taas piinaviikoilla. Kainalon tyhjennyksestä on on kulunut semmonen kolmisen viikkoa, viipalekuvasta viikon verran, ja olen yrittänyt vain olla ajattelematta patologin vastauksia ja muita tuloksia. Ensi viikon keskiviikkona tapaan onkologin, jolta saan kuulla vastauksia ja hoitosuunnitelman. Enpä ole siis juuri kesäsuunnitelmia tehnyt – tämäkin kesä mennee viime kesältä tutuissa kolmen viikon sykleissä: viikko kuvotusta, viikko melko ok, viikko kuolemanväsyä ja taas uuden sytostaattierän jälkeen sama rundi uudestaan. Kesä ehtii kyllä kai kulua syksyyn, ennen kuin tuo taival on lopuillaan, mutta eiks tää ny mee jo tokakertalaiselta ihan rutiinilla. Jeah, right.
Mä olen yrittänyt keräillä tiedonmurusia ympäri ämpäri nettiä, mutta aika laihaksi saalis on jäänyt näin nopean uusiutumisen osalta. Duodecimin uumenista ongin pikkudataa, jonka mukaan puhtaan vartijaimusolmuketutkimuksen (ts. puhtaan kainalon) jälkeen rintasyövän uusiutuminen kainalon imusolmukkeisiin (näin nopsaan?) on semmosen 0,3 prosentin todennäköisyysluokkaa. Huhhuh.
Kaiken lisäksi tämä syöpärkele uusiutui vieläpä silloin, kun olin Tamofen-lääkityksellä (eikä siitäkään löydy oikein mitään tietoa, ei edes kokemuksia!). Tamofen on antiestrogeenilääke, jolla torpataan hormonipositiivisen kasvaimen kasvamiseen tarvima estrogeeni – ja on vieläpä niin hyvä ja luotettava ja tehokas lääke, että rajuista sivuvaikutuksista huolimatta sitä käytetään ensisijaisena vaihtoehtona. Niin, kai siis muille se on hyvä, mutta ei mulle. Olishan joidenkin herätyskellojen pitänyt soida (kovempaa!), kun meikän hormonitoiminnassa ei tapahtunut juuri mitään muutoksia. Menkat tulivat ajallaan säännöllisinä ja kuumia aaltojakin vain ylensyömisen jälkeen tai harvoin öisin. Vain puoli vuotta mä ehdin tuota lääkettä syödä päivittäin, kun jo löytyi kasvainta kainalosta. Tunnen oloni aikas spesiaaliksi.
Olen yrittänyt tässä pitää itseni kiireisenä, etten liikoja lähtisi murehtimaan. Epätietoisuus raastaa, mutta olen vain ollut ajattelematta asiaa – ja jopa välillä pystynyt siihen. Tieto ei tosiaan meikän tuskaa lisää – pikemminkin päinvastoin! Kun faktat ovat pöydässä, on helpompi antaa tulevan tulla. Ensi keskiviikkoa odotellen.
Niin, ja mitäs se saikkuloisen kiireisyys sitten on? Se on kahvittelua ja lounailua ystävien kanssa, kirpputorivisiittejä, kirjaston hyväksikäyttöä, leikkauksen jälkeistä jumppailua, uuden tatuoinnin hakkauttamista, pihan laittoa kesäkuntoon, kävelylenkkejä, teatteria, True Bloodin tuotantokausia ja Cookie Jamin pelaamista.
Ja siivousta, jolta karataan kirjoittamaan blogia.