Että semmosta

Onpas ollut taas kovin ahkeraa tämä blogin päivittäminen, kymmenen päivää edellisestä postauksesta. Ei siinä etteikö aiheita tai aikaa olisi, on vaan niin lamaannuttava väsymys, etten kykene järjellisiä lauseita muodostamaan. Yritetään nyt kuitenkin.

Elämässä on edelleen paljon hyvää, kuten nyt esimerkiksi hauskin juhannus miesmuistiin kaveriporukalla. Oli niin olutpialaisia kuin chillausta auringossa. Pihasaunaa ja hyvää ruokaa, jonka eteen tarvitsi vain tehdä itselleen paikka ruokapöytään. Ja pääsin minä seikkailemaan koskellakin tennarini märiksi – ja samaan hötäkkään hukkasin kamerani linssinsuojuksen. Oh well, aina sattuu ja tapahtuu.

Mä alan olemaan kyllä uupunut tähän sairastamiseen – vaikka eipä tässä enää sairasteta kuin noita perkeleen sytkyjen sivuvaikutuksia, syöpä on leikattu pois, nih kerta. Nyt on tullut sitten uutta vaivaa ja huolta, jonka takia jouduin lähtemään päivystykseen keskiviikkona (onkolla ei lääkäreitä ja oma terveysasema kiinni kesän). Jäljelle jäänyt rinta (tai sen nänni) alkoi erittää jotain kirkasta ja oli todella kipeä. No ny se on syöpä siinäkin, aattelin, eikä lääkärin mammografia-lähetteeseen kirjoittama teksti ”Rinnan palpaatiossa klo 6:ssa kaksi alle 1 cm:n läpimittaista kovaa alustastaan irtonaista kyhmyä” yhtään helpottanut oloa. Onneksi pääsin jo seuraavana päivänä ultraan (ei sittenkään kuvia, kun oli helmikuussa viimeksi otettu), ja voih onnea, tervettä kudosta ja parin millin pikku kystiä vain! Noh, rinta on edelleen kipeä ja tässä nyt tsekkailen nousisko kuume ja muuttuuko miksikään. Harmi kun ei ole enää vertailukohtaa tuolle tossa vieressä.

Äsken tuossa siivosin makuuhuoneeni, kohta olisi keittiön ja olkkarin vuoro. Huomenna ehkä? Nyt nimittäin alkaa voimat taas olemaan loppu. Että mua ärsyttää tää lamautuminen, väsymys, voimaton olo. Haluttaisi tehdä vaikka mitä, mutta voimat ei vaan riitä. Auttaiskohan vähän True Blood ja kutominen, kohta ovat punaiset sukat valmiit?