Mahdoton nainen kirjoitti hienon postauksen Ällöttävän onnellinen. Kommenttini kuitenkin alkoi rönsyämään isosti, joten oma postaus aiheesta lie paikallaan.

Allekirjoitan tekstin joka ikisen lauseen todeksi omalle kohdalleni. Minunkin entinen minäni odotti laskua hyvän fiiliksen jälkeen, sillä ”mun elämä ei ois mun ilman romahduksia” tai ”en mä tätä ansaitse”. Perus itku pitkästä ilosta -mentaliteetti oli mulla siis! Olipa myös hurjaa mielialan aaltoilua, jopa päivittäistä ja niin rajua, että mietin itsekin olevani hullu. Oikeasti. Onneksi kukaan lääkäri ei ikinä diagnosoinut mua persoonallisuushäiriöiseksi, vaikka sitä toivoinkin, sillä siten olisin mielestäni päässyt ”helpommalla” masennukseni kanssa. Kaksisuuntainen tai jokin muu mielialahäiriökin ois ollu kiva, sekin olisi selittänyt mua kivasti, entinen minäni mietti tosissaan. Kyse kuitenkin oli ihan ”vain” kykenemättömyydestä käsitellä tunteita, jopa niiden tunnistaminen oli tosiaan hankalaa –  ja entinen minäni koki mielestään hirveää vääryyttä hoitohenkilökunnan taholta, kun kukaan ei ymmärrä ja leimaa.

Elämäntilanteeni masennuskierteeni aikaan oli toki sellainen, etten olisi voinut edes sanoa ääneen saatika itselleni tunnustaa, mikä masennusta ja paskaa oloa oikeasti aiheutti. Kävin monta vuotta terapiassa itkemässä, että ei mulla mikään oo, mut ahistaa, emmätiiä mikä mulla on, ahistaa, parantakaa mut… Tosiasioiden tunnustaminen ja hyväksyminen sekä itsestä ja omista tunteista vastuun ottaminen vauhdittivat sittemmin paranemisprosessia.

Syöpädiagnoosini jälkeen pelkäsin masennuksen uusivan (olihan tuo aikamoinen tälli ja alttius suuri!), mutta niin ei käynytkään. Ehkä tämä (ällö)positiivisuuteni ja luottamukseni siihen, että elämä kantaa, ovat antaneet mulle voimaa selvitä näinkin pahasta paikasta. Kyllähän mä tunsin ja tunnen välillä edelleen alakuloa ja ahdistusta syöpäperkeleen takia, mutta nämä fiilikset eivät enää aja mua täysin masentuneeksi ameebaksi, joka vain horrostaisi ja söisi pahaa oloa pois. Erityisesti omalla kohdallani tämä siis pitää täysin paikkansa:

Uskon että elämässäni on paljon hyviä asioita edessä, mutta tiedän myös että huonojakin aikoja on odotettavissa. Ero entiseen on siinä että nyt tiedän, todella tiedän, että minulla on voimia ja kykyä selvitä rankoistakin elämäntilanteista ja parhaassa tapauksessa oppia niistä jotain. Ja että ikävät tapahtumat voivat joskus myös sivutuotteenaan tuoda positiivisia seurauksia. //Mahdoton nainen

M.O.T. Kuten nyt vaikka tää blogi ja uudet seuraajat. Tervetuloa!