Lily

viiskyt piste neljäyks

tints

Maailmako painajainen, josta ei voi herätä, elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä.

Väsymys tavoitti mielenkin. Olen poikki, puhki, niin uupunut, että mikä tahansa tunne saa kyyneleet valumaan.

Ei, väsymystä ei voi siirtää loputtomiin, lie kai pakko levätä. Ainakin kerätä voimia, torstaina kun koittaa se viimeinen hoito, viimeinen cef-koitos. Mä vaan taidan olla jo niin yliväsynyt tai -kierroksilla, ettei nukkumisesta tule oikein mitään. Tai nukahtamisesta. Nukkuminen onnistuu kyllä, kun viimein saan unen päästä kiinni. Ajatukset vaan eivät jätä rauhaan niin että saisin unta.

Isoin ajatus on ehkä se, että mun pitäisi jaksaa tehdä asioita. Vaikka edes lakata kynnet. Inhoan niitä päiviä, kun en saa mitään aikaiseksi, kun koko päivä on turhaa olemista täynnä. Inhoan tätä voimattomuutta, tätä fiilistä, etten jaksa. Koska fiilis se lopulta on – olenhan tänäänkin saanut siivottua talon ja tehtyä ruokaa, kun vain olen päättänyt, että nyt perkele on korkea aika ennen hoitoja hoitaa edes koti kuntoon. Ihan voimaton en siis ole, jaksanhan mä lukeakin, koko ajan ja jatkuvasti. Tyttärien takia on toki pakko jaksaa paljon muutakin – koulut alkoivat tänään ja joku roti on arjessa oltava, yksin mun vastuulla kun tämä kaikki on.

Toinen ajatus, ahdistava sellainen, on se, että tunnen olevani jumissa. Mä en vieläkään tiedä kuinka ja koska ja miten palailen työelämään. Vai palailenko ja minne ylipäänsä palailen. Olisi korkea aika tehdä jotain päätöksiä, mutta koko ajatus ahdistaa suunnattomasti. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta niin vain tuo sykkii takaraivolla kohtuuttomalla voimalla. Tulevaisuus näyttää toivottomalta, enkä mä voi varmuudella edes sanoa, tuleeko mulla olemaan töitä mitä tehdä. Syöpä tosiaan pysäytti, ja nyt mä oon jumissa.

Ja onhan tässä sekin kysymys, että mitä jos syöpä hoidoista huolimatta uusii tai leviää. Onko tässä edes mitään järkeä miettiä isoja elämänkuvioita tai niiden muutoksia jos edessä on kuitenkin kuolemantuomio? Jep, jumissa.

Tänään siinä pyykkikonetta tyhjätessä CMX:n Aionin pauhatessa taustalla kuulin kuin ensimmäistä kertaa tän biisin. 

//www.youtube.com/embed/fGbdexscFHk

Jep, kolahti, osu ja uppos.

”Aika kulkee, kellot laukkaa,
Monta raukkaa hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa
Mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin,
Jotka usko eivät enää mihinkään.”

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan
tints

Ehtiihän sitä myöhemminkin. Levätä.

Järkyttävä väsymys uupumus. Olen koko aamupäivän torkkuillut ja nukkunut, mutta mikään lepo maailmassa ei taas tunnu riittävän. Huomasin jo aiemmin viikolla, että jepujep, väsymystä pukkaa, mutta olen silti tuupannut itseäni riennoista toisiin, onhan se sentään paras viikko voinnin kannalta menossa – pakko mennä kun vielä voi ennen viimeistä hoitokertaa ja kun lapsetkin isällään ja kesäkin kohta loppuu. Noh, eilen illalla oli jo fiilis etten millään jaksa edes suihkuun.

Tiedän toki, että meikä kun innostuu, niin väsymys jää taakse, ja niin on käynyt joka päivä – väsymys on sitten vaan kertautunut (ja tuplannut panoksensa) seuraavalle päivälle. Joka illalle on osunut pientä kivaa menoa; leffaa, kesäteatteria, kirppisjärkkäilyjä, lisäksi vielä kahvittelut ja lounailut kavereiden kanssa – ja tälle illalle vielä Taiteiden yö. Ja mä oon niin puhki etten jaksaisi edes päälleni pukea. Koneen sentäs aukaisin.

Eh, niin olen intoillut tätä iltaa – kavereita on esiintymässä ympäri kyliä, kaikki pitäisi nähdä ja jotain uuttakin haluaisin kokea. Ja nyt fiilis on se, että voi jospa voisin vain kääriytyä peiton alle ja nukahtaa vielä vähän. Näin toki painajaisiakin aamu-unillani tuosta skenaariosta – unessani heräsin kahdeksalta illalla, viini alkosta oli hakematta ja vaatekriisi iski ja oli tietty kiire-kiire-kiire ja kova tahto olla mestoilla nytheti. Todellisuudessa käynee tasan nuo samat jutut, joskin ilman sitä myöhäistä heräämistä – tässä ollaan enkä lepäämään mene sillä sitä ehtii myöhemminkin.

Taidanpa juoda nyt siis kolmannen kupin kahvia, laittaa jonkun hyvän levyn soimaan, kerätä voimani ihan vain olemalla ja pikkupikku askelin, aloittaa rauhassa ilman kiirettä. Valitsen päälleni sen mukavimman mekon, meikkaan naamani nätiksi, laitan kaljukorvikset ja katson että maiharit on plankattu. Laukkuun pakkaan sadetakin, sateenvarjon, lämmikettä ja illan ohjelmalehtisen. Taide, viini ja ystävät, täältä tullaan! 

 

 

suhteet oma-elama