Welcome to my truth

Syöpä on taas todellisuutta. Se löysi taas paikkansa mun elämässä, vaikka mä viimeiset kaksi viikkoa yritin sitä pois arjestani ja mielestäni työntää.

Mutta nyt, kun tiedän hoitojen alkavan vapun jälkeen (hoitaja varmisti, että voin juhlia vappua ihan normaalisti..!) sytostaattitiputuksella, jatkuvan sitten mahdollisesti sädehoidolla ja vielä kaiken päälle viiden vuoden hormonilääkityksellä, tuon arjen pakollisen kylkiäisen läsnäolo ei enää tunnukaan niin pahalta. Siinähän perkele on, mutta eipä ole kauaa, ei lopun elämääni. Loputkin hoidetaan pois, on jo kerta leikattukin se isoin pahis!

Tämä on nyt vain vaihe, projekti, harrastus. Jep, nimityksiä, joilla olen ystäväpiirissäni kuullut vitsailtavan, minä itse etunenässä.

Tämä ei ole kuolemantuomio. Minä voin vielä elää itseni näköistä elämää. Minulla on vielä mahdollisuus saada lapsi rakastamani miehen kanssa. Minä olen läsnä kun tyttäreni kasvavat nuoriksi naisiksi ja löytävät paikkansa maailmassa.

Ehkä mä alan pikkuhiljaa hyväksymään tosiasiat. Mulla *vittuperkelesaatanavittu!!* on rintasyöpä ja vietän kesän 2013 kaljuna aurinkoa vältellen.