You say ”Keep calm and carry on” like it’s possible.

Kohta on taas melkosen rankka kaksiviikkoinen paketissa.

Osasairausloma on hyvä juttu, kun oikeasti pystyy vähentämään duunejaan esmes sillä 50 prosentilla, minkä meikäläinen itselleenkin laskeskeli olevan varsin kohtuullinen määrä tehdä työtä tässä hoitojakson aikana. Osasairausloma ei ole hyvä juttu silloin, kun työnarkkis (oh, the flow!!) yrittäjä tekee vimmatusti asioita ja haluaa kaikesta valmista ennen seuraavaa sytoinvointia. Se nimittäin väsyy kaikesta innostaan huolimatta ja kirjaimellisesti sammuu työn äärelle (kun se on jopa lähettänyt lapset mummolaan, jotta se voisi tehdä töitä rauhassa eli unohtaa ruokatauot ja perhe-elämän).

Onneksi, onneksi, ONNEKSI! mun elämässä on ihmisiä, jotka pakottavat pysähtymään. Ei niiden tarvi edes sanoa mitään, kun jo pelkällä läsnäolollaan antavat asioille perspektiiviä. Se, että käy kävelyllä ystävän kanssa ja lenkin päätteeksi nauttii ulkosalla yhden radlerin, saa tajuamaan että elämässä on muutakin kuin työtä, eikä sitä voi oman hyvinvointinsa kustannuksella tehdä ihan kaikkea. Varsinkin kun ne deadlinet ja kiirekiirekiire on omassa päässä ja asiakkaan kanssa on sovittu jotain muuta. Syöpäkorttikin on jopa vilauttamatta.

On karua huomata, ettei vaan jaksa. Ettei oma fysiikka vaan kestä. Niin nohevana mietin ottavani välissä päikkäreitä ja jaksavani kyllä, mutta kun se ei vaan mee ihan niin. Ei ainakaan tällä luoteenlaadulla.

Kultanen keskitie, sitähän mä osasairauslomalla hain, ja silti mä vedän täysillä kahta viikkoa töitä ja puoliteholla sen toisen puolikkaan kuukaudesta. Pettymys on kova, kun tajuaa, ettei olekaan niin supersuorittaja, että kestää rankat hoidot siinä sivussa. Nyt on pakko hiljentää tahtia, ja miettiä vakavissaan, josko kuitenkin jäisi kokonaan sairauslomalle (no en varmana jää).

Noh, rankat työviikot jatkuvat rankoilla (not!) huvituksilla. Punkkia pienillä festareilla, nam!