Riittämätön

Yläaste- ja lukioaikana koulu sujui hyvin. Sain kiitettäviä arvosanoja kaikista aineista. Pärjäsin hyvin ja sain kiitosta onnistumisista. Miten turvallista elämä olikaan silloin. Asuin kotona vanhempieni kanssa ja vanhempani ovat huolehtineet minusta ja rakastaneet minua. Epäonnistumiset elämässä eivät olleet maata kaatavia ja niistäkin vanhempien jokapäiväinen läsnäolo helpotti pääsemään eteenpäin. 

Nyt ajat ovat muuttuneet. Elämme omaa elämäämme, täynnä huolia ja murheita. Ehdinhän vuorotöiltäni viettää tarpeeksi aikaa lasten kanssa? Onhan koti riittävän usein siivottu? Onhan kaikille puhdasta vaatetta kaapissa? Muistinkohan laittaa oikeat luistimet oikean koululaisen reppuun? Olemmeko säästösuunnitelmassamme aikataulussa? Suorittamista ja suorittamisen analysointia sekä itsensä soimaamista. Riittämättömyyden tunnetta jopa melko mitättömistäkin asioista. Maailma ei kaadu jos kodin siivoaminen venähtää kahdella päivällä, tai vaikka viikolla. Uuden asunnon osto ei ole tällä hetkellä pakollista, meillä voisi olla hyvä näinkin. Lasten kanssa vietetty aika riittäisi varmasti, jos siitä osaisi ottaa ilon irti oikealla tavalla. 

Riittämättömyyden tunne kiristää myös aikuisten välejä. On vaikea olla puolisolleni täysin läsnä, kun en koe riittäväni mihinkään. En puolisona, en äitinä, en ihmisenä. Tulee tiuskittua herkästi kun oma aikataulu pettää, kun tiskit ovat neljättä tuntia puhtaana koneessa. Iltaisin toisen kanssa yhdessä olemisen sijaan nukkuminen tuntuu paremmalta. 

Sitten vihdoin pääsen töihin, siellä on hyvä olla. Kahdeksan tuntia päivässä keskimäärin viitenä päivänä viikossa on kohtuu hyvä olla. On tarpeeksi paljon töitä tehtävänä, eikä ehdi pohtia omia murheita sen syvällisemmin. Työssäni koen pärjääväni paremmin kuin omassa henkilökohtaisessa elämässäni. Työkavereistani saan energiaa jaksaa päivän ja usein naurattaakin.

Töihin pakeneminen, asioista tiuskiminen sekä puhumattomuus. Siinä ne. Kolme tekijää, jotka edesauttavat minua pysymään tässä oravanpyörässä.

 

On helppo paeta töihin todellista elämää. Siellä ei ehdi/ ole pakko puhua kenenkään kanssa oman elämän murheista.

Tiuskinen taas on keino vältellä asioihin ja ongelmiin syvemmälle menoa. Toinen ei kysy mitään kun et anna mahdollisuutta.

Ja kukapa nyt kiukkuisena kello yhdeksän illalla nukkumaanmenevälle edes haluaa yrittää puhua .

Ja jos yrittää, tiuskaisee nukkuja haluavansa olla rauhassa.  

 

Ensin pitkään ajattelin oloni menevän ohi, kunhan saan rauhassa käydä töissä, sillä siellä tunnen olevani riittävä tai ehkä tarpeeksi kaukana todellisuudesta. Toisaalta taas työni on melko rankkaa henkisesti, joten ehkä olen paennut potilaideni murheisiin ja saanut heitä auttamalla pakotien olla kohtaamatta omia ongelmiani.

Nyt ymmärrän, että tämä ei voi jatkua näin. Äänen korvieni välissä on alettava tottua siihen, että voin olla riittävä näinkin. Kotini saa olla sotkuinen ja asuntohaaveet saavat odottaa. On aika elää hetkessä. Nauttia. Olla läsnä sekä puolisolle että lapsille. Menetettyä aikaa ei voi saada takaisin, mutta muutosta tulevaan voin tehdä. Tänään ensimmäinen askeleeni on nauttia auringosta ulkona. Annan enemmän aikaa lapsille, jätämme puhelimet kotiin ja käymme mäenlaskun jälkeen kaakaolla. Nautimme toistemme seurasta ja elämästä.

On aika sanoa elämälle: Tahdon.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *