Taloinspiraatiota
Olen kerännyt vuosien varrella erilaisia inpiraatiokuvia unelmatalosta tietokoneelle, jotka kaivettiin heti tontin oston jälkeen esiin. Olen haaveillut koko ikäni valkoisesta kivitalosta. Viime vuosina olen tykästynyt myös pikimustiin puutaloihin, joten halusimme että meidän talossa on noita molempia elementtejä vuorotellen.
Monesti omakotitaloihin on suunniteltu liikaa erilaisia pilarillisia terasseja, eri suuntiin olevia kattoja ja katoksia. Suomessa etenkin rinnetalot on yleensä tuon tyylisiä ja niissä tapahtuu mielestäni liikaa, enkä voisi kuvitella rakentavani sellaista taloa itselleni. Tämän takia halusimme arkkitehdin suunnitteleman yksilöllisen talon, jonka ulkonäköön voimme myös itse vaikuttaa.
Talojen julkisivuissa tykkään yksinkertaisesta tyylistä, laatikkoimaisesta muodosta ja kookkaista lasipinnoista. Emme siis halunneet monimutkaista taloa, missä olisi paljon kulmia ja ulokkeita. Pienillä neliömäärillä on myös mahdoton saada aikaan kovin sokkeloista ja monimuotoista taloa. Joten meille tuli suorakaiteen muotoinen pohja. Laatikkomaista muotoa talolle haettiin kattomuodon kautta. Piilotetulla ja räystäättömällä pulpettikatolla saadaan neliömäinen muoto myös talon yläosaan. Isoja yhtenäisiä ikkunapintoja sijoitetaan etelän ja lännen suuntaisesti niihin kohtiin, missä ei ole naapureita. Naapureiden suuntaan talo taas jätetään aika suljetuksi, jotta yksityisyys säilyy sekä meillä että naapureilla.
Alkuperäisenä toiveena oli saada sisäänvedettyjä terasseja, joiden suojassa voisi olla ulkona vaikka sataisi vettä. Tämän lisäksi taloon olisi haluttu yksityiskohdaksi ns. leijuvia rakenteita, joita näkee kaikkein hienoimmissa miljoonataloissa somessa. Sisäänvedetyt terassit ja ilmassa leijuvat kulmat vaativat kuitenkin paljon tukea rakenteisiin, esimerkiksi pilareilla tai teräspalkeilla. Pilarilliset ratkaisut ei kuitenkaan tuntuneet oikealta, kun talolle halutaan mahdollisimman yksinkertaista muotoa. Kalliita teräsrakenteita halutaan myös välttää, joten joudumme luopumaan näistä ideoista jo heti alkuun ja muuttamaan suunnitelmia vielä jonkin verran.
Suunnitteluvaihe on vielä kesken ja otamme sen kanssa nyt rauhassa, jotta saamme tehtyä talosta varmasti mieleisen. Rakennusvaiheessa isojen muutosten tekeminen talon ulkomuotoon on mahdotonta, joten tarvittavia muutoksia kannattaa tehdä nyt. Yleinen suositus onkin, että suunnitteluun kannattaa varata kunnolla aikaa ja vähintäänkin noin vuoden verran. Tätä ohjetta me pyritään nyt noudattamaan ja suunnitellaan taloa huolella.
__
Kuvat on fiiliskuvia eri lähteistä, mm. Instagramista ja Pinterestistä.