Helmikuun kuulumiset
Olen viimeksi päivitellyt kuulumisia blogiin noin 3 kuukautta sitten, hupsista… Haluaisin kyllä kirjoitella tänne useammin, mutta tuntuu että kaikki vapaa-aika menee nyt taloasioita edistäessä. Olisi kiva myös näyttää kuvia talosta ja kertoa tarkemmin eri materiaali- ja kumppanivalinnoista, mutta meillä on useampi kokonaisuus vielä vahvistamatta ja vasta suunnittelupöydällä. Jännittää myös, mitä rakennusvalvonta tykkää meidän suunnitelmista. Parempi siis, että näytän vasta niitä lopullisia kuvia mikäli joudumme tekemään vielä jotain muutoksia rakennuslupaa hakiessa.
Mutta mennään vielä meidän kuulumisiin, joten tässä tarkemmin mitä olemme saaneet aikaan viimeisen kolmen kuukauden aikana.
KIVITALOTOIMITTAJA
Kuvassa Lammin LL400 Lämpökivi -tuoteperhe. Lähde: www.lammi.fi
Olemme valinneet talon runkomateriaaliksi eristeharkon, mikä soveltuu hyvin myös kellarin rakentamiseen. Tällöin yhdellä kivellä voidaan rakentaa talo alakerrasta ylös asti. Pudotimme alkuvuodesta yhden talotoimittajan pois ja meillä on kilpailutuksessa edelleen kaksi toimittajaa, Lakka ja Lammi. Neuvottelemme tällä hetkellä hinnasta sekä toimituksen laajuudesta, eli tuleeko toimittajalta kivien lisäksi katto, ovet, ikkunat ja muita mahdollisia materiaaleja.
RUNKOURAKOITSIJA
Meille tulee kivitoimittajasta riippumaton erillinen urakoitsija, joka rakentaa talon rungon vesikattovalmiiksi asti. Olemme lähettäneet tarjouspyynnöt nyt neljälle runkourakoitsijalle, joista yksi oli liian kiireinen eikä ehdi tekemään meidän taloa, yksi ei ole antanut kuukauden sisällä tarjousta ja kaksi on ollut aktiivisia ja antaneet tarjouksen. Jatkamme keskusteluja noiden kahden kanssa niin, että soitamme muutamat referenssit läpi ja tapaamme urakoitsijat ulkona jollain heidän työmaallaan jossa näemme heidän nykyisen kohteen ja voimme tarkastella työn laatua.
KEITTIÖ
Meille tulee yläkertaan tilava oleskelualue, missä keittiö, ruokatila ja olohuone on yhtenäistä tilaa. Koska keittiö on niin näkyvällä paikalla kodissamme, olemme käyttäneet paljon aikaa sen suunnitteluun. Olemme käyneet keittiösuunnittelussa Kvikillä ja HTH:lla ja piirtäneet kaksi keittiömallia. Ensimmäinen oli I:n mallinen keittiö saarekkeella, mutta en halunnutkaan samalle seinälle korkeita kaappeja ja yläkaappeja ”sekaisin”, joten korkeat kaapit siirrettiin toiselle seinälle ja upotettiin seinän sisään piiloon. Keittiöstä tuli siis L:n mallinen saarekkeella, mikä vaikutti myös hieman talon mittoihin. Onneksi rakennuslupahakemusta ei oltu vielä tehty, joten arkkitehti sai muutokset nopeasti tehtyä.
IKKUNAT
Olemme käyttäneet myös yllättävän paljon aikaa ikkunoiden määrittelyyn. Meille tulee mm. isoja, lattiasta kattoon olevia kiinteitä ikkunoita, joilla on iso vaikutus talon ulkonäköön sekä kalusteiden asetteluun sisällä. Tämän lisäksi tietyissä tiloissa ikkuna toimii varatienä tulipalon sattuessa, mikä pitää ottaa huomioon kiinteitä ikkunoita suunniteltaessa. Ikkunoissa on myös erilaisia teknisiä ominaisuuksia, esim. u-arvot, antennilasi, auringonsuojalasi, joihin tutustumme parhaillaan. Meillä on ikkunoiden kilpailutus ja selvitystyöt vielä kesken, joten voin kertoa näistäkin vielä myöhemmin lisää.
Kuvassa Klas1 kiinteät MEKA -ikkunat. Lähde: www.klas1.fi
PORTAAT
Fiiliskuva portaista. Lähde: www.eestairs.com
Meille tulee suorat teräsportaat lasikaiteella, mutta malli sekä toimittaja on vielä avoinna. Olemme pyytäneet tarjoukset Gradolta, Tähtiportaalta, Steelprolta ja KRM Nordicilta. Teimme myös alkuvuodesta pienen muutoksen portaisiin, kun yläkerrasta poistettiin yksi seinä ja porraskuilun ympärille laitettiin lasikaide. Muutoksella olikin yllättävän isoja vaikutuksia meidän taloon. Lasikaiteen takia olohuonetta piti suurentaa kun sohva ei voinut olla siinä kiinni, jolloin myös talon julkisivu muuttui aikaisemmasta. Talon luonnossuunnittelussa yksikin pieni muutos voi vyöryttää useita muutoksia talon muihin osiin, mihin en osannut näin etukäteen valmistautua. Talo on muuttunut jokaisella muutoksella kuitenkin paremmaksi kun tiloja on hiottu kuntoon.
Jatkamme siis ahkerasti suunnittelu- ja valmistelutöitä, jotta pääsisimme jättämään rakennuslupahakemuksen kevään aikana. Kerron myös talosta enemmän sitten kun olemme saaneet rakennusluvan ja meidän talo alkaa vihdoinkin rakentumaan.