Voiko vanhasta talosta saada älykkään?

Älykoti käsitteenä minulle on jo monen vuoden takaa tuttu. Ollessani töissä rautakaupassa, ostin sieltä älykodin aloituspakkauksen, joka onkin meillä ollut vuosikaudet käytössä. Monet erehtyvät luulemaan, että älykoti on vain uusien talojen juttu, mutta tässä tekstissä käsittelen hieman sitä, miten myös vanhasta talosta (tai mistä tahansa talosta) saadaan helpolla älykoti.

Mikä ihme on älykoti?

Älykodilla tarkoitetaan sitä, kun esimerkiksi etänä pystytään ohjaamaan valoja tai muuta kodin elektroniikkaa. Älykoti voi siis helpottaa tai automatisoida elämää. Sen tuomat toiminnot lisäävät viihtyisyyttä, mahdollisesti (laitteiden puitteissa) turvallisuutta ja yleisesti käytännöllisyyttä.

Älykoti voidaan rakentaa ”kiinteänä”(esim. KNX) esimerkiksi talon rakennusvaiheessa tai isomman remontin yhteydessä. Tässä tekstissä puhun edullisemmasta vaihtoehdosta, eli etäohjattavista pistorasioista, uppoasennettavista vastaanottimista ja näihin liittyvistä laitteista. Markkinoilla taitaa olla myös esimerkiksi pesukoneita, joita voi ohjata wifillä. Tämmöinen tulee varmasti meillekin, kunhan uuden pesukoneen hankinta on ajankohtaista.

Esimerkki älykodin aloituspakkauksesta. Markkinoilta löytyy myös versioita, jotka eivät tarvitse ”siltaa” (tuota sinistä), vaan ne liitetään suoraan kodin wifiin. Kuva täältä.

 

Google home ja uusi rakkaus kotia kohtaan

Olen koko ikäni ollut kiinnostunut uusimmasta elektroniikasta ja mitä erikoisemmista laitteista. Kuullessani ensimmäisen kerran Google homesta en ollut kovinkaan vakuuttunut. Kodin ääniohjausta englanniksi? Miksi, kuka tarvitsee kotiinsa tälläistä toimintoa Suomessa? Jokunen viikko takaperin mieleni muuttui lukiessani muiden kokemuksia laitteesta. Ryntäsin Giganttiin ostamaan näitä kaksi kerralla, Google nest hubin (kaiutin kosketusnäytöllä) sekä Google home-kaiuttimen. Näytöllinen pääsi keittiöön ja kaiutin makuuhuoneeseen.

Google nest hub.
Google home kaiutin yöpöydällä.

Molemmat heräävät siis henkiin lauseista ”hey google” tai ”ok google”. Asennusvaiheessa on mahdollista lisätä laitteisiin oman äänen tunnistus eli esimerkiksi meillä kaiuttimet tietävät kumpi puhuu, minä vai mies, ja sen perusteella osaavat esimerkiksi kertoa mitä kalenterissa on tänään tai soittaa lempibiisin. Kaiuttimissa onkin ihan kelpo äänenlaatu tämän kokoisiksi laitteiksi.

Olenkin aivan rakastunut toimintoon käynnistää Spotify äänikomennolla! Ja myös siihen, että valoja saa sammuksiin sanomalla ”hey google turn off the lights”. Ja että mies saa aamulla sängystä kahvinkeittimen päälle pyytämällä googlea käynnistämään kahvinkeitin. Tai voin pyytää piristystä, jolloin laite kertoo vitsejä tai näyttää söpöjä koiravideoita. Olenkin asettanut Google homeen rutiinin, jolla nukkumaan mennessä saan kuunnella aaltojen liplatusta. Google home on siis kaiken kaikkiaan kuin henkilökohtainen assistentti. Voin täysin allekirjoittaa maininnan kodin viihtyvyyden lisäämisestä näillä laitteilla, vaikka olenkin entuudestaan kotihiiri, tunnen yhä suurempaa rakkautta kotona olemista kohtaan.

Google home-sovellus puhelimessa.

 

Google home ja muut laitteet

Google  homeen on siis mahdollista yhdistää kymmeniä, ellei jopa satoja eri älylaitevalmistajien tuotteita! Meillä siihen on yhdistettynä nyt Nexaa, Proovea, Clas Ohlsonia, Nedistä.. Myös Ikean ja Philipsin älykotilaitteita saa liitettyä tähän! Meillä odottaakin asennusta uusi ovikello, joka on siis mallia äly. Se ilmoittaa liikkeen havaitsemisesta puhelimeen ja kun joku painaa ovikelloa, se lähettää videokuvaa. Ja tämäkin on yhteensopiva Google homen kanssa! Olen pohtinut myös mahdollisten valvontakameroiden tai hälyttimien lisäämistä tähän kodin älykkääseen järjestelmään. Kuten aiemmin mainitsinkin, ääniohjauksella on mahdollista käynnistää Spotify ja myös Netflix, tätä en tosin ole ottanut käyttöön.

Yllä olevassa kuvassa on vähän esiteltynä, minkä näköisiä laitteita saa liitettyä älykodin toimintoihin. Pistorasiaan liitettävät pistorasiat ovat siis joka valmistajalla hieman eri näköisiä, mutta toiminnot ovat samoja: mm. päälle-pois, päälle-pois ja himmennin ja kaikkia näitä pystyy siis myös ajastamaan sovelluksella tai ohjaamaan ihan fyysisellä kaukosäätimellä.

Saatavilla on myös pistorasioita ulkokäyttöön (minulla talvisin käytössä esimerkiksi auton lämmittimellä ja osalla ulkovaloista), kuvassakin näkyvä ovi/ikkunasensori (saat esim. valon päälle jos ovi/ikkuna avataan), kosteus/lämpömittari (esim. tuuletin lähtee päälle kun lämpötila ylittää asetetun arvon), fyysinen kaukosäädin (vaikka tämä olisi käytössä laitteita pystyy ohjamaan myös puhelimella/äänellä). Tuo pieni neliö, josta lähtee johtoja, on uppovastaanotin, esimerkiksi kattovalaisimeen, jos haluaa vaikka langattomalla kytkimellä ohjata sitä (meillä on yksi kiinteä katkaisin todella huonossa paikassa eli tämmöinen on täydellinen siihen..). Mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat ja jokaiselle löytyy varmasti laitteet omiin tarpeisiin. Itse olen usein pimeinä aamuina jättänyt koirille valoja päälle ja kun on tullut valoisaa, olen töistä käsin sammuttanut valot puhelimella.

Omalla hankintalistalla on vielä kolmas Google home mini kaiutin (se pienin) olohuoneeseen sekä ip-kamera, jolla katsella koirien touhuja kotoa poissaollessa.

En varmasti osaisi enää elää ilman älykodin tuomia toimintoja (ja parastahan tässä on se, että vanhan talon tunnelma ei ulkonäöllisesti muutu, vaikka on uutta teknologiaa käytössä!) ja voin vahvasti suositella niitä heille, joita asia vähääkään kiinnostaa. Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos sellaisia herää niin Google homesta kuin vaikka pistorasioiden yhdistämisestä kaukosäätimeen :) Lisään Instagram-tililleni videon Google nest hubista, sen voi käydä katsomassa @villapohjola-sivulta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Koti Suosittelen Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.