Koiran hampaiden pesu – ja mitä siinä oikeasti kävi

Kun rescue-koira Paavo muutti meille toukokuussa, päätin, että tässä talossa ruvetaan pesemään tämän otuksen hampaita. Nipsun kanssa sitä yritin joskus, mutta siitä ei tullut yhtikäs mitään. Olin päättäväinen ja sinnikäs, että Paavolle siitä tehdään tapa ennen kuin mennään nukkumaan.

Alku hyvin, kaikki hyvin

Kun sain Rahulan Lahden myymälästä koiran hammastahnaa ja harjan, oloni oli voittamaton. Paavo osoittautui heti alkuun fiksuksi, vaikkakin araksi, koiraksi ja ajattelin että tässä ei voi käydä kuin hyvin. Alku olikin lupaava, Paavo Pesusieni hyväksyi hienosti osansa eikä pullikoinut vastaan kun aloittelin operaatiota omalla sormella. Olin lukenut, että ei kannata heti survaista harjaa koiran suuhun, vaan vähän kuin käyttää omaa sormea harjana, jotta koira tottuu suussa liikkuvaan osaan. Tämä oli erittäin fiksu vinkki, suosittelen.

Kun asiat alkoivat mennä pieleen

Ensimmäiset hampaidenpesu-viikot sujuivat oikein mallikkaasti. Ollessani omilla iltapuuhillani, Paavo tuli vessaan odottelemaan hampaiden harjausta. Ajattelin, että tässähän kävi oikein hyvin ja ihanaa, että Paavo on noin viisas ja oma-alotteinen. Harjauksella oli ihan oikeasti hyötyä, hampaat pysyivät kauniin valkoisina eikä niihin päässyt kertymään ienrajaan mitään sinne kuulumatonta.

Näiden muutaman onnistuneen viikon jälkeen alkoi alamäki. Paavoa ei näkynyt odottamassa hampaiden pesua eikä tullut illalla lähellekään kun kutsuin. Alkoi lähes verinen taistelu siitä, voittaako Paavo vai lannistumaton meikäläinen. En luovuttanut, menin sitten harjaamaan sinne missä Paavo milloinkin oli: eteisen lattialla, olohuoneessa, keittiön sohvalla. Paavo pyristeli vastaan minkä pystyi ja minä kovemmalla vimmalla harjasin hampaita. Ihmettelin moista muutosta käyttäytymisessä, kunnes ymmärsin. Harjausharjoitukset aloittaessa Paavo oli vielä nöyrä ja kaikkeen suostuva arka otus, kotiutumisen jälkeen kaverin itseluottamus kasvoi ja hän taisi todeta, että hampaiden harjaus on viimeinen asia mitä hän tarvii saatikka haluaa.

Pahoittelut hieman heilahtaneesta kuvasta, mutta tämä on loistava otos siitä, kuinka Paavo oikein tiukasti puristaa suuta kiinni, ettei harja pääse sinne. Lisäksi koittaa oikein vielä vetää päätä taaksepäin, kun minä yritän vimmatusti pitää päätä paikoillaan.

Mitä tästä opimme

Sekä Paavossa että Nipsussa on itsepäisiä rotuja, jonka osin luulen selittävän tottumattomuuden harjaukseen. Nipsu on pentuajoista saakka osoittanut mieltään asioille, joista ei pidä ja jos hänet johonkin pakotetaan, alkaa selkeä mökötys. Myös Paavolla on ilmeinen näkemys siitä, mistä hän tykkää ja mistä ei. Luulin, että tarpeeksi harjoittelemalla koira tottuu kaikkeen mutta taidan joutua myöntämään olleeni väärässä. Myönnän myös sen, että kun Paavo alkaa irvistelemään, hieman ehkä pelottaa, että kävisikö koira oikeasti minuun kiinni ja tietyissä asioissa Paavon kanssa luovutankin aika helposti. Tätä hampaiden pesua harjoiteltiin kyllä aika pitkään ja olen ylpeä, etten ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen lopettanut operaatiota. Oma näkemykseni on, että koiran hampaiden harjaus on varmaan helpompaa roduilla, joilla on vahvana ihmisen miellyttäminen. Välttämättä myöskään rescue-koira, jonka tausta saati käyttäytyminen kaikissa tilanteissa ei ole selvillä, ei ole helpoin otus ottaa käsittelyyn.

Saimme Rahulalta myös testiin heidän omia herkkujaan (jotka on muuten valmistettu täällä Lahdessa ja ovat täysin kotimaisia ja luonnollisia!), joista kuulette meidän koirien tuomion myöhemmin. Hauskaa viikonloppua kaikille karvaisille ja vähemmän karvaisille tyypeille :)