Haaveilijana Kevätmessuilla
Viime viikonloppuna kävin Kevätmessuilla Helsingin messukeskuksessa. Kyseisiä messuja ei ole pariin vuoteen järjestetty, joten oli ihana päästä näkemään kauden trendejä ja kukkaloistoa pitkästä aikaa.
Aikaisempina kertoina messuilla olen etsinyt inspiraatiota johonkin tiettyyn ja pitänyt visusti silmät auki erilaisten ideoiden varalta. Tänä vuonna tilanne oli kuitenkin toinen. Asumiskuviot ovat vähän auki enkä uskalla pitkälle suunnitella niin pääsin messuille aivan pää tyhjänä – siis ettei tarvinut etsiä mitään tiettyä vaan sai nauttia kauniista asioista sekä vain ihastella! Siispä ohessa olevat kuvat ovat vain fiilistelyä väreistä, kukista ja muista kauniista asioista.





Oli ihanaa kulkea messuilla jotenkin vailla päämäärää ja ajatusta siitä, että on pakko löytää ideoita ja inspiraatiota. Että sai oikeasti vain nauttia ja haaveilla. Tajusin, että olen ehkä aikaisempina kertoina asettanut itselleni turhia paineita messuilla käymisen suhteen. Luulen, että jatkossakin menen messuille pää tyhjänä ja otan vastaan sen mitä eteen osuu. Oli se sitten idea johonkin tiettyyn tai vaan fiiliksestä nauttiminen.
Rentouttavaa pääsiäisen aikaa sinne ruudun toiselle puolelle!