Laiskan viherpeukalon vinkit mullan vaihtoon
Innokkaimmat ovat jo hoitaneet urakan pois alta, muut saattavat vasta aloitella (eikä ole väärin olla tekemättä tätä ollenkaan). Meinaan viherkasvien mullanvaihto on taas hyvinkin ajankohtainen! Itse en ole ollut viherpeukalo kovin montaa vuotta, päinvastoin minulla on masentava menneisyys kasvien kanssa – jopa ne helppohoitoisimmat ovat käsissäni kuolleet. Ja kuolevat satunnaisesti edelleen, mutta nykyään haen sitten vain innoissani uusia tilalle. (Joku sanoi joskus että yrteistä minttu on vaikea tappaa, miksi olen sitten ottanut niitä hengiltä jo kolme?! Enää en yritä.)
Mullanvaihdon ABC
Käytännössähän mullat voi vaihtaa koska tahansa ja suositeltavaa onkin, että uudet kasvit istutetaan uuteen multaan melko pian kotiuttamisen jälkeen. Itse olen hieman laiska ja vaihdan uusien kasvien mullat miten sattuu, mutta tavaksi olen kaiken kaikkiaan mullanvaihdon ottanut kevääksi, heti maaliskuun alkuun. Helmi-maaliskuun vaihteessa kasvien lepokausi loppuu. Pienempien kasvien multa kannattaa vaihtaa kerran vuodessa, suuremmille kasveille riittää muutaman vuoden välein.
Kasvit on hyvä juottaa kunnolla ennen mullanvaihtoa, esimerkiksi päivää ennen. Mullan valinnassa kannattaa ottaa huomioon vaihdatko mullat viherkasveille vai kukille ja valita multa sen mukaan.
Itse aion virittää multapisteen kylpyhuoneeseen ja vuorata lattiat sanomalehdillä. Jätesäkkiin tiputan vanhat mullat sekä ruukkusorat ja samalla käyn läpi kasvit – ruskeat lehdet ynnä muut samantien sinne säkkiin. Kasvista siis kopistellaan vanhat mullat irti, tässä saa olla melko kovakourainenkin tarvittaessa.
Jos kasvin juuret ovat mullan ympärillä/aivan ruukun reunoissa, on suositeltavaa vaihtaa kasville suurempi ruukku. Ruukun pohjalle kannattaa laittaa salaojaksi ruukkusoraa, pieniä kiviä tai vanhan ruukun sirpaleita, jotta juuret eivät mätänisi liiasta kastelusta. Altakasteluruukuissa salaojitusta ei tarvita. Liian pienestä ruukusta voi kertoa myös kalkin ja suolojen kertyminen mullan tahi ruukun pinnalle.
Lisää ruukun pohjalle hieman multaa, sen jälkeen kasvi ja lisää multaa. Huomioi kasteluvara, eli multa jää hieman ruukun reunaa alemmaksi. Tämän jälkeen multa on helppo tiivistää sormin (hienohelmana käytän kertakäyttöhanskoja), jolloin näkee onko multaa tarpeeksi. Lopuksi reilusti vettä, jotta multa kastuu kokonaan ja tiivistää kaikki mahdolliset kolot. (HUOM. On aivan normaalia, että kasvi saattaa seuraavana päivänä näyttää hieman nuupahtaneelta, kyllä se siitä virkistyy. Kuulemma.)
Viime vuoteen verrattuna meillä on kasveja jonkun verran enemmän, joten aion ensi viikonloppuna varata lähes koko päivän tähän urakkaan. Toivottavasti tästä pienestä tietopaketista oli apua aloitteleville viherpeukaloille!
Mullan vaihto on yksi kevään ensimmäisiä merkkejä, vaikkakin ulos katsoessa tällä hetkellä siellä sataa lunta. Kevättä kohti tässä kuitenkin ollaan menossa ja toivonkin kaikille multaisia sormia ja tsemppiä tulevaan viikkoon! :)