Tyttöpipoja ja äitipyykkiä

 

Ompelin ystäväni tytölle lahjaksi kevätpipon ja kesäpipon. Kevätpipo on pöllöfroteeta ja kaksinkertainen, ja siinä on huoparusetti. Kesäpipo on kevyt yksinkertainen trikoopipo rusettikuosilla. Molemmissa pipoissa on kirjekuorimainen taitos päällä, jotta jäävät söpösti ruttuun. Juuri sopivia pikkuprojekteja tämmöiset pipot: valmistuvat Ompun päiväunen aikana, lähestulkoon päiväunen pituudesta riippumatta.

 

 

Askartelin korttiin vanhan pyykkinaruidean. Nimittäin siinäkin ovat oikeassa, että lapset ovat oikeita pyykintekokoneita. Kun sotkisivatkin vain omat vaatteensa! Niinä päivinä, kun saan sosetta ainoille puhtaille housuilleni ja suullisen sylkeä kaula-aukosta sisään, en ole yhtään vakuuttunut, että smuts är bra.

 

 

Lahjan saajalle pipot passasivat kivasti. Pöllöpipoa on kuulemma kehuttukin moneen kertaan ja kyselty, mistä niitä saa! Kyllä muistelen näitä hunajaisia sanoja, kun Omppu seuraavan kerran päristelee iltapuuron päälleni.

 

PS. Jos joku on muuten luullut, että äidit pukeutuvat trikoopaitoihin siksi, että raskauden jälkeen kropan saa vain joustaviin vaatteisiin, tai siksi, että se on vain äitien mielestä muodikasta, niin ei. Trikoopaidat ovat kutakuinkin ainoita vaatteita, joita raaskii ihan surutta pestä joka toinen päivä. Ennen alushousut ja sukat olivat se osa garderoobia, joka ehti oman elämänsä uimahallille ainakin viidesti siinä ajassa kun neuletakki oli ehtinyt vasta pukuhuoneeseen. Nyt paidat ja housut lilluvat harva se päivä, ja sukat valittelevat, kuinka ennen oli enemmän mahdollisuuksia hukkua uimareissulla.