”Irti vaan!” eli lapseni puutarhafilosofia

Tämä on ensimmäinen kesä, kun meillä on oma piha. Ja ensimmäinen kesä, kun meillä on lapsi. Otteita näiden kahden asian yhdistämisestä.

 

Kohtaus 1

Äiti tilasi hyvissä ajoin puutarhakuvastosta kukkia. Ne oli tärkeää istuttaa esikasvatusruukkuihin heti saavuttuaan. Ja tietenkin ne saapuivat etuajassa. Äiti ei ollut ehtinyt ostaa multaa, ja vajaan säkin jälkeen loput piti varastaa kasvimaalta. Mukulat olivat oudonmuotoisia, eikä ollut helppoa ensikertalaisena päätellä, miten päin on oikeinpäin. Omppu kitisi, hyvät ruukut loppuivat kesken. Äiti ja isä päättivät istuttaa muutaman kasvin suoraan ulos, koska oli niin lämmintä. Vaan sitten aika pian ei ollutkaan, eikä ollut sen jälkeen niitä kasvejakaan. Mutta sisällä ikkunan alla ruukuista puski monennäköistä vihreää alkua. Äiti kipitti joka aamu heti aamiaisen jälkeen kurkistamaan, oliko noussut uusia, ja iloitsi jokaisesta uudesta kuin se olisi ensimmäinen.

Omppuakin ruukut kiinnostivat, mutta äiti kielsi koskemasta niihin. Ja sitten Omppua eivät ruukut kiinnostaneet. Edellinen lause ei tietenkään ole totta. Eräänä päivänä äiti jätti Ompun minuutiksi lukemaan uusinta Trendiä käydäkseen toisessa huoneessa. Mutta Omppu ei lukenut. Omppu laski Trendin käsistään, nousi ruukkua vasten ja alkoi nyhtää kääpiömiekkaliljoja irti mullasta. Omppu ehti irroittaa ja katkoa kolme, ennen kuin lähestulkoon parkuva äiti keskeytti hänet. Joitakin päiviä myöhemmin Omppu toisti tempauksen ryömimällä ruukuille sohvan alta. Äidillä kesti tarpeeksi monta sekuntia tajuta, että juuri äsken sohvan pohjaa jaloillaan rummutellut poika oli jo tyystin toisella puolella sohvaa. Äiti ei osaa sanoa, saadaanko kääpiömiekkaliljan kukkia nähdä tänä kesänä ollenkaan.

 

Kohtaus 2

On toukokuun toiseksi viimeinen viikko. Äiti ja isä ovat kylväneet syötäviä asioita kasvimaalle, haravoineet pihan, tehneet nuorennusleikkauksen villiviinille ja istuttaneet esikasvatetut kasvit ulos. Omppua ei viedä taimien, kukkien, pensaiden eikä kasvimaan lähelle. Omppu on saanut istua terassilla, keinua vauvakeinussa ja kokeilla, miltä nurmikko tuntuu varpaiden alla. Omppu haluaa nyhtää. Omppu nyhtää äidin ja isän tukkaa ja silmälasit päästä. Kirjahyllystä Omppu saa nyhdettyä valokuva-albumien koristenauhat irti. Ulkona Omppu nyhtää ruohoa maasta. Äidin ja isän sylistä Omppu yltää nyhtämään salamannopeasti lehtiä ja pieniä oksia koristepensaista, omenapuista, pensasaidasta ja tuijista. Äiti ja isä eivät kertakaikkiaan käsitä, miten niin tynkä käsi voi olla niin ulottuva.

Ompun keskittynyt nyhtäminen on kuitenkin niin kiehtovaa, että äiti päättää ikuistaa sen kuviin. Äiti antaa Ompulle voikukan tutkittavaksi ja hakee kameran. Mutta Omppu ei haluakaan enää nyhtää. Omppu haluaa syödä. Äiti antaa maistaa ja saa soman kuvan ruttuisesta ilmeestä, mutta maistaminen ei riitä mihinkään. Omppu haluaa syödä. Tyhmä äiti kieltää mälläämästä kukkaa suussa. Omppu pahastuu. Äiti aikoo korvata kukan jollakin muulla ja kääntää selkänsä hetkeksi. Omppu kouraisee pihakivien välistä kunnon multapaakun (miten, mistä?!) ja tunkee sen suuhunsa. Alkaa kamppailu siitä, kuinka paljon multaa ehtii nielemään samalla kun äiti kaivaa sitä pois. Äiti kuulee ensimmäisen kerran heleän ja kirkkaan ”Sinä olet epäreilu ja pilaat kaiken!” -itkun. Siihen kuuluu loukkaantunut ilme, joka on aika söpö. Itku laantuu äkkiä, ja äiti vie Ompun soittamaan triangelia.

 

Kohtaus 3

Seuraavana päivänä äiti päättää kokeilla voikukkakuvaa uudelleen ja ährää tällä kertaa pihanurmikolle kasvaneista kukista seppeleen. Seppeleestä tulee kivempi, kuin äiti olisi odottanut. Omppu ei kuitenkaan halua katsoa kameraan, koska koko seppeleajatus on epäilyttävä. Omppu kiskoo seppeleen päästään kerta toisensa jälkeen ja heittäytyy dramaattiseksi. ”ÄÄÄITI! Minä en halua olla voikukkakuningas! Ei poikien seppeleitä ole! Sinä narraat!” elehtii Omppu. Äitiä harmittaa. Äiti ottaa muutaman kuvan itkevästä lapsestaan ja luovuttaa. Omppu saa ottaa seppeleen päästään. Sitten on hyvä. Omppu riuhtoo ja maistelee kukkia ja nauraa ääneen. Seppele menee ihan palasiksi, mutta äitiä ei enää harmita. Äiti saa kuvia onnellisesta, nauravasta lapsesta. Ompun vaatteet ja suupielet ovat voikukankeltaisen tahran peitossa. Lopulta koko seppeleestä on Ompun käsissä jäljellä enää kaksi lötköä vartta. ”Se siitä seppeleestä”, äiti ja Omppu toteavat yksimielisesti.

 

PS. Voikukat. Olen koittanut nyhtää niitä juurineen, mutta kaikki eivät irtoa jättämättä valtavaa mullanmustaa kaljua kohtaa pihaan. Päätin, että kerään sentään jokaisen kukan pois, jotta siemeniä ei leviäisi pihalle enempää. Paitsi kaikilta muilta pihoilta.