Kohta on tukalaa
Tukalalla en nyt kuitenkaan viittaa taannoisessa postauksessani kirjoittamaani viisumiahdinkoa, vaan sitä, että ilmaa haistellessa voi aistia sen lämmenneen muutamia asteita ihan vain yhden päivän aikana. Eilen oli ensimmäinen ilta, jolloin poistuin kotoa ilman takkia pienelle kävelylle. Aamut ja illat ovat olleet tähän saakka viileitä, alle kahdenkymmennen asteen, ja mun täytyy tunnustaa nauttineeni suunnattomasti tuosta viileydestä. On ollut ihanaa, ettei ole tarvinnut hikoilla, työpaikalla on ollut sopivat asteet ja yöllä on voinut kietoutua paksuun peittoon ilman aamuhikeä. Nyt ne päivät ovat kaiketi ohi, kesä on tainnut saapua Dakariin.
Kuva: Viljami Huhtala
Eilen podin venähtänyttä niskaani kotosalla, mutta illalla mies ehdotti kävelylle lähtemistä. Suuntasimme cornichille, joka on useiden kilometrien pituinen rantatie. Sen kävelytiellä on iltaisin paljon muitakin tallaajia ja varsinkin lenkkeilijöitä. Senegalilaiset nuoret miehet ovat melko ahkeria kuntoilijoita, rantahiekassa cornichin tuntumassa tehdään punneruksia, vatsalihasliikkeitä, lankkua ja vaikka minkälaisia treeniliikkeitä. Myös naisia näkyy lenkkeilijöiden joukossa, mikä ilahduttaa mua. Cornichilla on myös kaksi ilmaista ulkoilma”kuntosalia”, siis sellaista kuntopaikkaa, missä on kaikennäköisiä vempaimia, jotka toimivat kuntoilijan omaa painoa hyödyntäen. Suomessa olen nähnyt näitä aiemminkin, mutta musta on erittäin hienoa, että Dakaristakin näitä löytyy!
Oma liikunta on jäänyt täällä melko vähälle, vaikka kuinka uhosinkin lähtiessäni, että kuntosali saisi minusta vakituisesti ja useasti vierailevan ystävän. Kotimme lähellä on yksi vallan mainio sali, jossa on Technogymin laitteet ja kertamaksu on alle euron.. Mutta laiska ei ole saanut itsestään kymmentä salikertaa enempää irti (musta tuntuu, että kymmenenkin on hiukan yläkanttiin arvioitu). Harvojen salikertojen lisäksi olen käynyt lenkillä joitain kertoja, mutta veikkaanpa että nyt ilmojen lämmetessä mua ei ainakaan huvita enää tuolla pää punasena juosta. Ehkä iltaisin, kun on viileämpää. ISO ehkä.
Palataakseni siihen meidän eiliseen iltakävelyyn, oltiin niinkin hulvattomalla päällä, että ostettiin tuoreet kookospähkinät molemmille. Ai että, se on kyllä mun herkkua. Ihana kookosvesi (mun mielestä se ei voi olla maitoa, koska muistuttaa enemmän maustettua vettä) ja se pehmeä kookoksen liha(?), njaam! Yks parhaimmista herkuista jonka tiedän. Valitettavasti en kookoshurmiossani ehtinyt ottamaan kuvaa, mutta ensi kerralla lupaan yrittää.
Koska mielemme oli villi ja vapaa päätimme hullutella hiukan lisää. Hyppäsimme juuri sopivasti kohdallemme pysähtyneeseen bussiin ja suuntasimme keskustaan. Mielissämme ihana ja herkullinen ruoka, jota saakin kuin saakin Dakaristakin: SUSHI! En kyllä olisi koskaan uskonut kirjoittavani seuraavaa lausetta: mies pitää sushista! Avatakseni taustoja asiaan ja jotta hämmästykseni aukeaisi lukijoille, mieheni herra Zik on yksi nirsoimmista ihmisistä, joita olen tavannut. Tai en ole varma, että onko nirso oikea sana, kun toinen kuitenkin yrittää syödä. Raukka ei vain voi oksennusrefleksilleen mitään, jos nieluun kolahtaa vähänkin tuntemattomampia ruokalajeja. Tämän olen todistanut viime kesänä, kun valmistin erittäin herkullista italialaista munakoiso-tomaattipataa. Haarukassa ruokaa suuhun ja seuraavassa hetkessä juoksu vessaan ja pää pönttöön. Olen tätä tarinaa auliisti kertonut kaikille, kysymättäkin, hehe 🙂
Taustat ovat siis selvillä. Viime viikolla tutustuttiin sushiin yhdessä, mies siis ensimmäistä kertaa ja minä tukena (siis valmiina syömään kaikki palaset, jotka eivät uppoaisi). Sushi kuulosti jo valmiiksi hänen mielestään hirveältä, kun selostin raaka-aineita. Ja kas kummaa, tyyppi veteli kaikki omat sushinsa hyvällä ruokahalulla ja seuraavana päivänä ehdotteli virne naamallaan, että koskas mennään uudestaan. Eilen sitten mentiin ja oikeen hyvää oli. Ihan halpaa tämä herkuttelu ei kuitenkaan ole, mutta muistaakseni halvempaa kuin Suomessa. Meillä oli eilen 24 sushia, makeja ja californiatyyppisiä sekaisin ja maksoivat noin 16euroa. Kyllä sitä voi joskus harvoin laittaa rahaa sushiin :) Ja sitten kun oon oikeissa töissä, mistä maksetaan palkkaakin, aion käydä syömässä sushia lounaaksi tosi usein! Hieno tavoite, eiks niin sanota että elämässä pitää olla tavoitteita!
Ps. Huomaa mies, sushi ja haarukka(!), sanoo ettei puikot pysy käsissä.