Kulttuurishokki

Se on saapunut, vähän jälkijunassa, mutta kuitenkin.  Se on luultavasti ollut näkyvissä jo viimeiset pari viikkoa, mutta vasta toissa päiväna tunnistin sen. Diagnoosin olen itse itselleni antanut. Olen melko varma, että minua vaivaa se paljon puhuttu kulttuurishokki.

Oireet:

Kaikki tai melkein kaikki ärsyttää ja ketuttaa. Varsinkin roskat ja ihmiset, jotka niitä heittelevät teiden varsille. Joka kerta (lue päivittäin) kun näen jonkun typerän tallaajan heittävän roskansa kadulle, oli se sitten vanha taikka nuori tekisi mieli huutaa ja hieroa roska kyseisen imbesillin naamaan. Täällä on niin helkkarin likaista. Roskia joka puolella, teiden varsilla, meidän talon edessä, koska joku idiootti tuo siihen roskapussinsa (!), ja jopa rannalla. Roska-astioitakaan ei toki ole ripoteltuna joka kadun kulmaan, kuin Suomessa, mutta itse ainakin pystyn pitämään roskat mukanani, kunnes roska-astia tulee vastaan. Ja jos ei tule, niin vien roskan kotiini omaan roskikseeni. Mietin, että miten tämä kaamea roskaamiskulttuuri voi koskaan loppua, kun vanhemmat näyttävät lapsille esimerkkiä ja lapset jatkavat samojen käytösmallien toistamista. En haluisi uskoa, että täällä on kahdenkymmenen vuoden päästä yhtä paskasta, mutta ei hyvältä näytä.

Ärsyyntymisen voivat aiheuttaa myös muut kanssaihmisten käytöstavat, jotka ajoittain menevät oman ymmärryksen yli. Vaikkapa viime viikolla jaetussa taksissa yksi hölötti, oikeastaanpa HUUSI puhelimeensa ja sai muilta matkustajilta paheksuvia katseita. Huuto jatkui ja jossain vaiheessa huomautin asiasta tyypille. Se kuunteli, jonka jälkeen sama meininki jatkui. Huhhuh.

Ruoka ei maistu. Ei tee mitään mieli, vaikka nälkä olisi.

Töiden jälkeen, kun on vihdoin kotiin päässyt, uudelleen ulos lähteminen (yksin) tuntuu raskaalta. Ei jaksa kohdata kaikkia ihmisiä kaduilla, niitä jotka tulevat myymään, niitä jotka huutelevat että hyvää päivää rouva valkoinen tai niitä, jotka tulevat pyytämään puhelinnumeroa. Eihän se toki aina tuollaista ole, mitä nyt kärjistän hiukan.

Vaihtorahan puute. Aina joutuu miettimään, että onko mulla nyt tarpeeksi pikkurahaa, onko niillä tähän mun isoon seteliin (16e) vaihtorahaa, ja jos ei, niin missäs sen saan sitten rikottua. Painakaa nyt hyvä hallitus lisää pikkurahaa, kun siitä tuntuu niin kova puute koko ajan olevan.

Kuultua:

Meidän kadun vihanneskojun myyjä toiselle:

”Tuo on kivoin valkoinen tyyppi, kenet olen koskaan tavannut.” Puhuivat siis minusta. Vaikka tuo onkin ihan mukava kohteliaisuus, niin se pitää kuitenkin sisällään sen, että olen täällä pelkkä toubaab, ulkomaalainen, joka pistää silmään. Se on rasittavaa.

Ja jottei nyt aivan kökkö fiilis jäisi, niin ei asiat ole niin huonosti kuin tässä nyt väitin. Olen myös päivittäin iloinen siitä, että saan olla täällä. Nautin auringosta, työharjoittelusta, miehestä ja erilaisesta elämästä. Luin että kulttuurishokkiin kuuluu myös väsymystä ja masennusta. Mua onneksi väsyttää vaan iltaisin, enkä ainakaan vielä ole masentunut. Sopis noi oireet pysytellä kaukana musta.

Helpointa on, kun tiedostaa tämän olevan normaalia ja asiaankuuluvaa. Kyllä se ohi menee, niin kuin muutkin vaiheet. Halusin kuitenkin kertoa tästä, jotten johtaisi ketään harhaan liian kiillotetulla kuvalla elämästäni Dakarissa.