Kuka väitti, ettei Afrikassa ole kylmä?
Se joka väitti oli kyllä väärässä. Äidin antamat villasukat jalassa, pitkälahkeinen- ja hihainen pyjama päällä ja tuoreen aviomiehen huppari vielä kietaistuna ylle. Dakar osaa yllättää. Eihän täällä asteissa mitattuna ole jäätävä keli, mutta kosteus, tuuli ja meren läheisyys saavat sen tuntumaan tosi kylmältä. ForecaWeather kertoo ystävällisesti asteita olevan 18°C. Ei siltä tunnu, vaan kylmemmältä. Rehellisesti sanottuna tykkään silti tästä Dakarin talvesta enemmän, kuin kuumasta paahtavasta kesästä.
Ja sitten muuttamisesta. Tämä on mun neljäs kerta Senegalissa, sitten vuoden 2009 jälkeen ja nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen oikeasti kotona. Minkäänlaista kulttuurishokkia ei ole tullut (vielä) ja olen sopeutunut meidän uuteen kotiimme varsin hyvin. Meidän koti sijaitsee Ouest Foiressa, noin 15 kilometrin päässä keskustasta ja mun työharjoittelupaikasta. Vaivaiset 15 kilometriä, eihän se ole matka eikä mikään! Niinhän sitä voisi luulla, mutta nyt täällä kuukauden oltuani ja myöhemmin viisastuneena olen itseni kanssa hyvinkin eri mieltä. Dakarissa kun ei matkoja kannata kilometreissä mitata, vaan tietenkin ajassa. Ajan perään voidaan lisätä vielä sellaisia tarkennuksia, kuten ”ruuhka-aika”, ”bussi”, ”tata” (toisenlainen pikkubussi)”, ”car rapid” sekä ”skootteri”. Ensimmäisenä työaamuna olin bussipysäkillä hyvinkin ajoissa, bussiin pääsin tunnin ennen töiden alkamisaikaa, ja miten kävi? Olin tyylikkäästi myöhässä heti ensimmäisenä päivänä! Hieno aloitus ja sisääntulo.. Nyt useana aamuna bussilla matkustettuani ja uudestaan myöhästyttyäni olen siirtynyt takseihin.
Taksit ovat siitä käteviä, että niillä ehtii ajoissa keskustaan, ruuhka-aikanakin. Mutta taksiinpääsyä edeltää joka-aamuinen neuvottelu (raivoisa tinkaaminen) hinnasta, joka on jo alkuasetelmissaan usein korkeampi kuin tavallisesti, koska siinä on valkoisen ihon lisä, eli tubaab-lisä (tubaab on nimitys valkoisille ihmisille wolofin kielellä, Senegalissa kirjoitetaan muodossa ”toubabe”). Siinä ei selitellä vuoren lailla kerääntyneistä opintolainoista saatika sitten apurahasta, jonka turvin täällä (suht köyhästi) elellään. Ei. Siinä vaalea iho puhuu ja se puhuu vain yhtä kieltä. Money talk.
Ja kun lopulta taksiin pääsee sopuhintaan, niin sen jälkeen saakin sitten tuskailla seuraavan puolituntisen sitä, että pääseekö ehjänä perille. Taksit ovat Dakarin rähjäisimmin edustettu autokanta. En valehtele yhtään. Sivupeilit puuttuvat, ikkunat ovat jumittuneet ties minkälaisiin asentoihin, ovet eivät mene kunnolla kiinni, nopeusmittari ei toimi ja mikä parasta: pakokaasut tulevat jokseenkin mystisesti takaluukun kautta sisälle autoon. Mielikuvitushan siinä alkaa laukkaamaan ja suoltamaan ”kivuttomin tapa kuolla” -ajatuksia. Erittäin rentouttavaa tämä taksilla ajelu.
Mutta kaikista pahin on ehkä kuitenkin se hinta. Ei tule nimittäin halvaksi ajella takseja päivittäin suntaan jos toiseenkin. Laskeskeltiin tässä miehen kanssa, että 130€ saa helposti kuukaudessa kulumaan taksiajeluihin, ja tässä siis laskettuna vasta pelkät työmatkat. Mies on nyt ehdottanut skootterin ostamista. Olisi kuulemma niin kätevä ja tulisi halvemmaksikin. Mun suomalainen varovainen liikennesielu vielä hangoittelee vastaan.. Skootterillako tuonne käsittämättömän liikenteen sekaan, jossa ei päde muu sääntö kuin se, että kannattaa nöyrästi väistää, jos isompi ajoneuvo on ajamassa päälle. Olen hämmentyneenä huomannut, että miehen puheet ovat alkaneet pehmittää päätäni skootteriasiassa ja eilen jopa sivulauseessa taisin (ikään kuin ohimennen) kysäistä paljonko sellainen skootteri maksaisi. Miehen tyyni ulkokuori ei pysynyt hämäämään minua, sillä niin iloinen oli äänensävy hänen vastatessaan.
Tässä vielä hääpäivästä kuva rakkaiden ihmisten kanssa. Silloin ei olleet villasukat jalassa, vaan senegalilaiseen tapaan kunnon blingbling kultaiset korkkarit.
