Ulkomailla asumisen tuskaa ja valivali
*Tekstiä editoitu myöhemmin. Parempi olla kirjoittamatta herkistä aiheista edes epäsuorasti, sillä aina voi olla joku, joka vetää isommankin herneen nenään. Suomessa voisi ehkä kirjoittaakin, mutta täällä Senegalissa asustaessani en halua ottaa riskiä, että joku ymmärtää humoristiseksi tarkoitetun tekstin tahallaan väärin. Joten uskonnot ja politiikka pysyköön pois blogistani.
Kello on 19.10 ja rukouskutsut kaikuvat minareeteista. Dakarissa ei ole koskaan hiljaista. Aina kuuluu rummutusta, laulua, lampaiden ääniä, lasten ääniä, rakennustyömaan ääniä, yllä lentävän lentokoneen jyrinää tai sitten ihan vaan liikenteen melua. Yllättävän nopeasti sitä kuitenkin tottuu ääniin ja unikin on tullut helposti. Asuntomme mies valitsi sen hiljaisen ja rauhallisen sijainnin vuoksi. Täällä on kyllä varmasti Dakarin mittakaavassa hiljaista, mutta Suomessa tästä ympäristöstä tulee mieleen pikemminkin Mannerheimintie Helsingissä kuin joku rauhallinen kesämökkimesta. Olen etukäteen jo miettinytkin ja ehkä hieman naureskellutkin mielessäni, että millainenkohan shokki miehelle koittaa, kun jossain välissä tulee Suomeen. Osaakohan hän edes kuvitella mitä on kunnon hiljaisuus. Sellainen mitä Suomessa voi kaupungissakin kokea. Muistan kuulleeni, että yksi nigerialaisheppu piti Suomeen muutettuaan televisiota koko ajan päällä. Kun häneltä kysyi syytä tähän, hän kertoi olevansa liian levoton, sillä Suomessa on yksinkertaisesti aivan liian hiljaista. Toivottavasti oma mieheni pitäisi suomalaisesta hiljaisuudesta.
Näkymä meidän talon katolta. Kuva Viljami huhtala.
Metelistä voikin sitten sujuvasti siirtyä pläskeihin. Sellainen musta on varmaan hyvää vauhtia tulossa. Jotenkin kuvittelin Afrikan taas vievän veronsa (eli elopainosta muutama kilo katoaa), mutta ehheei, ei, täällä uuni on päivittäin päällä ja paistaa mitä ihanempia kakkuja ja rasvalättyjä. Viime viikolla uunissa tekeytyi sitruunamarenkitorttu, toissapäivänä porkkanakakku ja eilen pizza. Aiemmin kuuma ilma on vienyt makeanhimoni reissuissa, mutta niin kuin ensimmäisessä postauksessani kerroin, täällähän ei ole kuuma tällä hetkellä, joten makeanhimoni on ja pysyy. Sitruunamarenkitortusta ehdin kuvan nappaamaan, mutta porkkanakakku ehti kadota allerkirjoittaneen mahaan, ennen kuin kamera muistui mieleen.
Leipominen ei muuten olekaan aivan simppeli juttu ulkomailla asustaessa, sillä monia ainesosia on vaikea löytää samanlaisina kuin Suomessa. Hihkuin kuitenkin ilosta ja makeanhimosta innostuksesta, kun löysin meidän lähiHYPERmarketista tuorejuustoa (porkkanakakun päällystä varten), tomusokeria, leivinjauhetta sekä ruokasoodaa! Jotta ilonpäiväni olisi ollut täydellinen, niin osui käteeni myös soijapallurapussi! Täältä saa valkoisia soijapalleroita, uskomatonta! Jottei tämä kirjoitus aivan riemuksi muuttuisi ja pysyttäisiin otsikon synkässä teemassa, niin muistuttaisin, että tällä hetkellä kaipaan Suomesta kahvia ja kahvinkeitintä (nescafeeseen olen kyllästynyt jo), piimää ja tuoretta maitoa sekä tietenkin marjoja! Oltermanni ja Oivariinikin olis ihan kivoja… Eli jos joku nyt pakkaa laukkujaan Dakaria varten, niin mulle sais tuoda tommmosia tuliaisia.