Tavarat laukkuun ja menoksi!
Tähänastiseen elämääni mahtuu nopeiden laskutoimitusten mukaan toistakymmentä muuttoa, jotka ovat tapahtuneet aikuisiällä. Melkoinen saldo omasta mielestäni ainakin. En mitenkään erityisemmin pidä muuttamisesta itsestään, tavaroiden pakkaamisesta, enkä varsinkaan niiden siirtämisestä ja kantamisesta uuteen kotiin. Myös tavararöykkiöt laatikkoissa ja jätesäkeissä uudessa kodissa ahdistavat, kunnes suurin osa on purettu kaappeihin. Vaikka muutossa onkin ikäviä ja mielestäni raskaita logistisia ja pitkää pinnaa vaativia toimituksia, niin muuttoon liittyy silti ajatus jostain uudesta, kenties uudesta alusta, uudesta elämästä. Siltä osin muuttaminen on ihan kivaakin.
Perusmuuttamisen mittareissa muuttoni joulukuun lopussa (2013) Dakariin onkin varsin kevyt versio muutosta. Laitoin asuntoni Suomen päässä alivuokralle, joten kaukaisin paikka, johon tavaroitani roudasin, oli naapurintalon ullakko, jossa minulla on kätevästi vuokrattuna pikku-varasto. Dakariin otin mukaan vaatteita, kenkiä, kirjoja ja kosmetiikkaa. Lisäksi pakkasin mukaan Uno-kortit, tavalliset pelikortit, Yatzyn ja shakin. Mukana oli kaksi ruumaan menevää matkalaukkua, joiden yhteispaino taisi olla lähes neljäkymmentä kiloa sekä käsimatkatavaralaukku. Ihan pienellä varustuksella en selvinnyt tästäkään muutosta, mutta siihen verrattuna, että koko asunto pitäisi laittaa pakettiin, oli tämä suhteellisen helppoa.
Jos ulkomaille muuttaa pidemmäksi aikaa voi olla viisainta vuokrata kontti ja pistää koko omaisuus tulemaan määränpäähän. Meille tämä ei ollut tällä kertaa vaihtoehto, sillä tarkoituksenani on olla Senegalissa elokuun loppuun saakka, ja sen jälkeen palata Suomeen. Tämä onkin sitten tarkoittanut sitä, että ollaan miehen kanssa juostu viimeiset kolme viikkoa etsien huonekaluja sängystä jääkaappiin ja vaatekaapista verhotankoihin. Nyt koti alkaa jo näyttämään oikealta kodilta! Rahaa on kuitenkin mennyt melkoisesti ja useita tunteja ja päiviä on uhrattu kiertelemällä kaupunkia ja toreja.
Voin sanoa, että ollaan todella onnekkaita, sillä meidän koti on täysin uusi ja asumaton. Ihanaa asua freessissä ja käyttämättömässä asunnossa! Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuolensa: sopimukset sähköstä, vedestä, roskien jätöstä ym. on tehtävä alusta alkaen itse. Jos kyseessä olisi vanha talo, niin valmiiksi solmitut sopimukset voisi vain siirtää meidän nimiin. Nyt kuitenkin sähkön ja veden saaminen ovat vaatineet mitä erikoisimpia ponnisteluita, kaikista en ole edes selvillä, sillä miehen vastuulla on ollut hoitaa nämä asiat. Roska-asia meillä ei ole vieläkään hoidossa ja lähin roska-astia on noin 500 metrin päässä. Oih kuinka helppoa elämä on Suomessa toisinaan!!
Senegalin byrokratiaviidakon huomioon ottaen kaikkien näiden toimenpiteiden järjestäminen vie aikaa sekä rahaa. Ensimmäinen viikko eleltiin kynttilänvalossa, ilman huonekaluja. Patjan mies oli onneksi hankkinut etukäteen sekä joitain keittiö- ja siivousvälineitä, jotta päästiin heti saavuttuani kunnon jynssäyspuuhiin.
Erilaisia vaiheita sähkön saamiseksi uuteen asuntoosi Dakarissa:
1) Solmi sopimus energiayhtiön kanssa. Maksa tarvittava summa. Ota mukaan poliisilaitoksella laillistettu kopio henkilöllisyystodistuksesta. Ota mukaan huonolaatuinen kopio, jolloin yhtiö ottaa pantiksi alkuperäisen vuokrasopimuksesi.
2) Tämän jälkeen odota kuukausi jos toinenkin, jotta sähköyhtiö ehtii/jaksaa asentaa sähköt asuntoosi ja tuoda tarvittavan laskurin mukanaan (laskee oman sähkönkulutuksesi, jottet maksa muidenkin laskuja).
3) TAI maksaa noin 50 euron suuruinen lahjus (eläköön korruptio), jolloin sähköt saa aiemmin.
4) Jos et halua a) odotella tai b) maksaa lahjusta voit aina varastaa sähköa. Näin tekee talossamme tällä hetkellä neljä huushollia.
5) Pyydä apua sähköyhtiössä töissä olevalta sukulaiselta, jonka ansiosta suoritat vain kohdan numero yksi, jonka jälkeen odotat viikon sähköjen asentamista.
Meidän onneksemme suoritimme kohdista vain yksi ja viisi, selvisimme hengissä, saimme sähköt emmekä köyhtyneet muutamaa kymppiä enempää! (eläköön sukulaissuhteet ja verkostot!)
Jokseenkin tämän näköinen mittari laskee sähkönkulutusta. Kuva Googlesta.
Muutto Afrikkaan ei muutenkaan ole Suomen (opiskelija)luksuksessa elävälle kohta kolmikymppiselle tapoihinsa ja elintasoonsa tottuneelle muikkelille helppo homma. Etukäteen jo julistin miehelle, etten suostu elämään ilman uunia. Olen pitänyt sanani! Meillä on UUNI! Tosin erittäin pieni sellainen, mutta kuitenkin! Sillä saa kätevästi paistettua sämpylöitä, joita olen ehtinyt leipomaan jo kaksi kertaa (jauhot eivät tosin maistu yhtä hyviltä, kuin Suomessa), pizzankin se uuni paistaa hyvin, makaroonilaatikkoa myös tehty, sekä meidän molempien tämän hetken ”helppo ruoka” -suosikkia: uuniperunoita. Uunin lisäksi hankittiin jääkaappi, vaatekaappi, sänky ja ruokapöytä. Sohvan virkaa meillä toimittaa matto ja pari tyynyä. Rahaa on mennyt, mutta tarkoituksena on myydä kaikki pois ennen paluumuuttoa, joten ainakin osan omista voi olettaa saavansa takaisin. Koti tuntuu kodilta.
Mun ylpeys ja aarre, UUNI!
Niin ja Suomesta toin mukanani sähkövatkaimen, oi kyllä, ajattelin leipoa kakkuja! Ja jos olisin ajatellut loppuun saakka, olisin myös tuonut useita pusseja soijarouhetta, sillä en ole onnistunut löytämään sitä yrityksistä huolimatta. Kala ja proteenittomat kasvisruuat alkavat jo tursuta korvista! Sen verran paljon, että eilen heitin iloiset laatat työpaikan vessassa 3 minuuttia kalalounaan jälkeen. Tämän päivän lepäilenkin sitten kotona, ei sekään huono vaihtoehto!