Lomapelko

Pelkään lomaa. Olen vältellyt sitä viime kesästä saakka. En pitänyt jouluna lomaa, enkä talvilomaa ja nyt en halua pitää kuukauden kesälomaani, koska pelkään.

Mitä mä pelkään? Itseäni kai. Viime kesän loma meni itkiessä. Työuupumuksesta toipuessa, esimiehen toiminnan käsittelyssä, käsittämisessä. Esimiehen ajattelu oksetti, hotellissa reissussa itketti, läheiset olivat huolissaan, niin minäkin. Viimeisellä viikolla helpotti ja sitten pääsin jo töihin takaisin suorittamaan ja olemaan ajattelematta sen kummemmin jaksamista. Sen jälkeen olen vältellyt lomaa. Uusi ”huono loma” pelottaa. Hyvinhän tuota on jaksanut, esimieskin on vaihtunut. Pelko lomailusta jäi, yhdistän yhden huonon kesän suoraan lomaan, vapaaseen. Mielen päällä tämä asia on kovinkin paljon.

Loma on mielikuvissani uintia, pitkiä lenkkejä, mansikoita, kahvihetkiä läheisten kanssa ilman kelloon vilkuilua, kirjojen lukemista, extempore reissuja lähelle marjaan, Lapin vaelluksia, kiireettömiä aamuja, saunankin taitaisi ehtiä pestä ja mitä kaikkea vielä. Säällä ei ole väliä, ulkomaille en kaipaa, kotona on hyvä. Somekuvat lomakohteista ei hetkauta, lomasta minulla ei ole suurempia kuvitelmia. Rauhaa ja rakkautta, pysähtymistä ja iloa.

Toki viime kesänäkin nousin ajoissa ylös, luin kirjaa, tein kotitöitä ja elin normaalia arkea, mutta samalla itkeä tihrustin, olin väsynyt. Ilo puuttui.

Miten ollaan lomalla, miten se aloitetaan, miten olen eka päivät.. Osaisinko mä tänä kesänä olla lomalla, kun on ollut erilainen vuosi?  Korona kevät ei höllentänyt tahtia, vaan kiristi sitä. Mielikuvissani töissä olisi helpompaa, juna kulkee vaan, kulkee..

Lomaan olisi vielä kuukausi, senkin neuvottelin pariksi viikoksi ja olen sopinut alkuun monia menoja, etten ehdi pysähtyä miettimään lomaa. Ja nyt jo itkettää, väsymyksestä tosin. Työkesä on ollut odotettua raskaampi. Milloin sitten pysähdyn, uskallan pysähtyä?  Miten loma otetaan vastaan helpommin? Uskallanko antaa lomalle mahdollisuuden?