Mitä nyt luetaan?
Hei sinulle sinne ja terve maaliskuullekin!
Aika on taas hurahtanut arjen askareissa ja harrastuksissa, niinhän se tuppaa meillä kaikilla menemään. Kirjoja on mahtunut mukaan harrastuksiin ja kotitöiden lomaan kuitenkin alkuvuoden aikana 17 kirjan verran. Tässäpä olisikin vanhaan malliin pieni katsaus luettujen kirjojen pariin tammi-ja helmikuun ajalta.
Dekkari-kirjallisuutta tarjoili alkuvuoteen Jari Raatikaisen Syndikaatti ja Valtapeli ( Johnny Kniga 2022 ja 2023), näissä kirjoissa oli jotain mikä piti otteessaan siitä huolimatta vaikka henkilöhahmoja oli turhan paljon. Paula Hotti puolestaan tarjoilee dekkarinsa Murhan ylämäälla (Otava 2024, 364 sivua) Neiti Marple tyyliin. Elina Backmanin äänikirjana julkaistu minitrilleri Musta joki (Otava 2023) sijoittuu Mustion linnaan ja on ihan kiva lyhykäinen äänikirja yhdelle juoksulenkille.
Joona Keskitalo yllätti trillerillään Suo, joka upposi (Bazar 2024, 320 sivua). Olen aiemminkin aloittanut lukemaan Keskitalon kirjoja, mutta ne ovat jääneet aina alkusoitossaan jo kesken, tämä kirja puolestaan veti perässään sivu toisensa jälkeen, ja ei mitään ongelmia lukea vaikka kirja onkin jo toinen osa Takamailla trillerisarjassa. Kasitien varressa kuusi ruumista ja kaksi huoltoasemaa sekä pari jääräpäistä sukua tarjoavat dekkareiden ystäville yllätyksiä. Huippu kirja!
Markus Nummen Käräjät ( Otava 2024, 575 sivua). valikoitui Viisikko-lukupiirimme tammikuun mieskirjailijan kirjaksi. Tästä pääset lukupiiriläisemme blogiin lukemaan arvioita. Jotenkin uskomaton kirja, hieno ja upea. Rakastin kirjan verkkaan avautuvaa kerrontaa, välillä olin melkein hengittämättä kun tapahtuma vyyhti alkoi keriytyä auki hetki hetkeltä. Kirja jäi viipyilemään mieleen pitkäksi aikaan, jopa niin että lukujumi tuli vierailulle. Lue tämä ja pysähdy tähän kirjaan. Sen minä sanon. Muuta en sano.
Helmikuun mieskirjailijaksi lukupiiri valikoi Juha Itkosen ja hänen Teoriani perheestä teoksen (Gummerus 2023, 297 sivua). Kirja on Itkosen omakohtainen kokemus perhe-elämästään. Kirja ei säväyttänyt, kirja tuntui liian intiimiltä samaistuttavaksi, ja toisaalta hieman yhdentekevältä lukea perhe-elämästä vain tämän yhden perheen osalta. Perheonnen särkymistä aviokriisissä puidaan puolestaan Emmi Pesosen Kuvittelin tuntevani (Gummerus 2025, 250 sivua) kirjassa, kirja lähti vetävästi liikkeelle mutta koki jonkimoisen suvantovaiheen ennen puoltaväliä ja sitten loppukin jäi hieman vaisuksi.
Kevyempää viihdettä ja hyvää mieltä alkuvuoteen toivat Amanda Hellbergin Joulu parrasvaloissa (Tammi 2024, 304 sivua), Eevi Iisakkilan Majatalo omenapuiden katveessa (Into 2025, 190 sivua), Rebecca Serlen Ennusmerkit (Otava 2025, 254 sivua), Karen Swanin Postikortteja (Otava 2024, 429 sivua), Satu Tähtinen Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia (Otava 2024, 301 sivua), Odota minua järven rannalla Carley Fortune (Tammi 2024, 367 sivua) sekä Mari Renko esikoisellaan Helmisormus kirjekuoressa (Bazar 2025, 444 sivua. Mari Renko oli superyllättäjä tästä joukosta, ja uskon vahvasti että hänestä kuullaan vielä ja usein.
Leea Lakka Kapina pulpetissa:Mitä vuosi takapulpetissa opetti lukemisesta, kirjoittamisesta ja taitojen eriytymisestä ( Nemo 2025, 199 sivua) oli juuri sitä mitä luettuani kirjavinkistä Tähän on tultu -blogista arvelinkin.
Natalie Suen Parhain terveisin (Publiva 2024, 464 sivua) on riemastuttavin kirjastolöytö aikoihin. Jolene pääsee tietoteknisen virheen takia käsiksi kaikkiin työpaikkansa kollegoiden yksityisiin sähköposteihin, ja siitäkös soppa keittyy. Jotenkin ratkiriemukas kirja, josta löytyy jokaisen työpaikan tyyppejä. Suosittelen, saattaa jopa pistää naurahtelemaan!
Tällä hetkellä lukupino on tyhjä ja vaatii välitöntä kirjastoreissua huomiselle, tai omien hyllynlämmittäjä kirjojen pläräämistä. Äänikirjahyllystä saattaisi kyllä löytyäkin jo tällä illalle jotain kivaa luettavaa. Kummallista että näin on päässyt käymään, mutta kyllä se tuo samainen tyyppi nimeltä arki on karsinut kirjastokäynnitkin minimiin, nyt äkkiä jotain muutosta tähän.
Villasukka
